3 x Pikkumusta uudenvuoden juhliin

Tänä viikonloppuna on jälleen aika kilistää tulevalle vuodelle ja luvassa on ansaitusti pientä juhlahumua. Kyllähän siinä vuoden vaihtumisessa aina jotain maagista on. Sitä voi hyvin napata edelliseltä vuodelta ne hyvät jutut mukaansa ja aloittaa muilta osin ikään kuin puhtaalta pöydältä. Antaa itselleen uusi mahdollisuus ja tarkastella asioita, joita haluaa elämässään kehittää.

Siksikin on mielestäni ihan perusteltua laittaa vähän juhlavampaa taminetta niskaan ja ympäröidä itsensä hyvillä tyypeillä. Sellaisilla, joiden kanssa haluaa aloittaa uuden vuoden. Suuntaammekin Helsinkiin ystäviemme luokse.

Vuodenvaihteen kunniaksi kaivoin myös muutaman hyvin basicin juhla-asun arkistoista, joissa olisi hyvinkin ainesta vaikka uudenvuoden paardeihin. Älkää antako kesäisten kuvien häiritä. Itse en ole vielä blogiurallani oikein päässyt lavastettujen asujen makuun, joka taitaisi olla ainoita tapoja ikuistaa talvi-iltojen juhlalookkeja.

pikkumusta uudenvuoden juhliiin

 

Oma eniten käytössä ollut ”pikkumustani” on tummansininen, se kun on kovaa mustaa paljon lempeämpi omalle ihonsävylleni. Kuten näkyy, sama mekko menee juhlasta toiseen. Kaksi asuista on itse asiassa valmistujaisista ja tuo oikean alakulman asu on ihan illallisilta reilun vuoden takaiselta Rodoksen reissultamme. Myös korkoja tulee käytettyä sen verran harvoin, että pärjään oikein hyvin muutamilla. Nuo mustat Zaran korkokengät tuo muuten simppeliin asuun sitä jotain.

Oikean yläkulman housuasu puolestaan jotain sellaista, johon voisin nyt päätyä, vaikkei se pikkumusta olekaan. Ihan vaan koska se on edelleenkin näiden vuosien jäkeen erittäin kiva.

 

Onko teillä jo asut valmiiksi suunniteltuna huomiselle?

Tilaa Annan uutiskirje

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *