Muoti

Pieni muutos piristi Minnan, 52, karheat kiharat – ”Hiuksiani ei ole koskaan pöyhitty näin isoiksi”

Muutosten ei tarvitse olla suuria ollakseen vaikuttavia. Minna Marttilan tyyli piristyi pienin kikoin. 

Teksti:
Milla Muurimäki
Kuvat:
Niclas Mäkelä

Tumma mutta lämmin hiusväri sopii Minnan ihon sävyyn. 

Muutosten ei tarvitse olla suuria ollakseen vaikuttavia. Minna Marttilan tyyli piristyi pienin kikoin. 

Minna Marttila, 52, Teuva, ravitsemustyöntekijä.

Minna Marttila ennen ja jälkeen. 
Kevyeen silmämeikkiin saa särmää vahvoilla rajauksilla.

”Tyylini on jämähtänyt aikaan, jolloin sain nyt jo teini-ikäiset lapseni. Vaatekaapissa on tunikoita, farkkuja ja huppareita. En tiedä, mitkä värit minulle sopivat, ja käytänkin kaikkia mahdollisia värejä sikin sokin.

Hiukseni ovat todella karheat ja kiharat. Minulla on ollut monenmoista kampausta, mutta usein hiusmalli on ollut lyhyt. Sain paljon hyviä vinkkejä hiusteni muotoiluun. Tukkaani ei ole ikinä pöyhitty näin isoksi! Uusi hiusväri on ihana, samoin huulipuna, jonka sävy pitää saada muistiin.

En ole tottunut käyttämään kauluspaitaa, sillä olen aina pitänyt sitä hiukan parempana vaatteena. Mutta nyt kauluspaita näyttää yllättävän hyvältä, varsinkin leveiden housujen kanssa! Aion myös hankkia itselleni suuria korvakoruja.”

Minnan tyylin kulmakivet

Muuttuja Minna Marttila
Väljän mallisena kauluspaita sopii rentoon pukeutumiseen.

Hiukset

Jos sinulla on kiharat hiukset, korosta niitä! Leikkauta hiukset malliin, joka nostaa kiharaa ylöspäin.

Meikki

Raskas luomi häivyttyy, kun luomiväri on hiukan ihon pohjasävyä tummempaa. Kirkas huulipuna on täydellinen kaveri muuten luonnolliselle meikkilookille.

Isot korvakorut

Isot korut ovat nyt erityisen trendikkäitä. Niillä on helppo tuoda näyttävyyttä arkiasuun.

Valkoinen kauluspaita

Unohda tyköistuva kauluspaita ja vaihda se väljempään. Valkoinen pusero raikastaa asun ja sopii kaikkiin tilaisuuksiin.

X