Annan Muuttumisleikkiin osallistuneen Tarja Malikin silmiin sopivat tummat sävyt, tukkaan taas vaalea.
Annan muuttuja Tarja Malik halusi testata, onko vaaleatukkaisilla todella hauskempaa. Tuoreen eläkeläisen tyyli virkistyi väreillä.
Tarja Malik, 63, Turku, eläkeläinen.
Tarjan hiukset vaalennettiin ja leikattiin olkapääpituuteen, joka ryhdistää hentoa tukkaa.
”Olen aina ollut mukavuudenhaluinen, ja siksi se on ollut ohjenuorana myös pukeutumisessani. Vaatteiden täytyy tuntua mukavilta! Kissanomistajana ajattelen värivalinnoissakin aina käytännöllisyyttä eli valitsen sen värin, jossa kissankarvat eivät niin helposti näy.
Olen juuri jäänyt eläkkeelle sosiaalialalta. Koen, että pukeutumiseen satsaaminen vaatisi rahaa. Minusta tuntuu myös, että Suomessa on tarjolla ainoastaan paitoja ja puolihameita. Vaikka olen ehdottomasti housuihminen, haluan, että vaatteissa on naisellinen leikkaus.
Hiuksiani en ole värjännyt pitkään aikaan, mutta silloin kun värjäsin, ne olivat aina tummat. Nyt olen ensimmäistä kertaa blondi, ja tämä väri on aivan ihana! Se tuntuu niin kevyeltä ja saa hiukset näyttämään paksuilta. Olen aina vältellyt huulipunia, koska mielestäni ne saavat hampaani näyttämään kellertäviltä. Muuttumisleikin meikki teki ihmeitä. Värikäs kietaisutakki näytti hienolta kuvassa, ja se oli mukava myös päällä.”
Tarjan tyylin kulmakivet
Kietaisutakin rento malli tekee siitä mukavan ja monikäyttöisen.
Hiukset
Vaalea hiusten väri keventää ilmettä ja tekee hiuksista runsaamman näköiset.
Meikki
Täysin mattapintainen iho on helposti samea ja eloton. Hieman kiiltävänä iho näyttää terveeltä ja täyteläiseltä.
Kietaisutakki
Kimonohenkinen kietaisutakki käy sekä takiksi että mekoksi. Eri asusteisiin yhdistämällä se taipuu arkeen ja juhlaan.
Korvakorut
Korviksilla saa leikitellä! Se onnistuu pukemalla eri pareja keskenään tai valitsemalla korvakoruihin eri metallinsävyjä.
15 vuotta lähti kevyesti tämän muutoksen myötä, vaikka se nyt ei olekaan varmasti tärkein asia. Kaunispiirteinen nainen on muutenkin. Mutta kyllä te ammattilaiset osaatte – ihan täydellisiä onnistumisia kerta toisensa jälkeen, olen kovasti ihaillut tuota ammattitaitoa, päästä varpaisiin Tuhkimon töitä!

Kommentit

Kaunis meikki ja upean väriset hiukset.
15 vuotta lähti kevyesti tämän muutoksen myötä, vaikka se nyt ei olekaan varmasti tärkein asia. Kaunispiirteinen nainen on muutenkin. Mutta kyllä te ammattilaiset osaatte – ihan täydellisiä onnistumisia kerta toisensa jälkeen, olen kovasti ihaillut tuota ammattitaitoa, päästä varpaisiin Tuhkimon töitä!
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous