Kolmistaan

Kaaos tautipesäkkeessä

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Moikkis,

vaikka kuvat eivät näy edelleenkään 🙁

Ollaan Neidin kanssa TAAS sairauslomapäivällä kotona. Yöpppäripäivä siis. Neiti sairastaa jo vuoden toista vatsatautiaan (välissä huimat 15 päivää) ja krooninen räkä-köhä-nuhakin on kestänyt liioittelematta 4 kuukautta. Semmosta kivaa 🙁

Nooh. Kun lapsi on sairas, kaikki muu on kyllä aivan rempallaan. Koti, blogi, to do -listan hommelit.

Ennen kun tauti oli iskenyt, olimme miettineet, että Neiti ja Eepi menisivät sunnuntaina mummolaan. Sillä aikaa minun piti siivota, täyttää vakuutuspaprut, sävyttää tukka, tehdä työhommia jne jne. Noooh, se päivä siis peruuntui, ja nyt edellisten lisäksi minua odottaa jättikasa oksennuspyykkiä. Nam!

Osasyy kaaoksen johtuu siitä, että olen äärimmäisen huono tekemään mitään aikuisten tylsiä juttuja, kun Neiti on maisemissa. Ainoa aika, jolloin saan jotain aikaiseksi on silloin, kun Neiti on hoidossa, kylässä tai unilla. Onnistuuko tämmöiset jutut keneltäkään?!?

Nyt päätinkin rikkoa rajoja. Tämä oli EKA blogiteksti, jonka naputin Neidin ollessa maisemissa. Hereillä, ilman Eepin apua. Ja hyvinhän se meni, jes! (Vain yksi kiukuttelu siitä, ettei Neiti saa hakata näppistä ja yhdet nurkantakaiset salahypyt sohvan käsinojalta muden blogatessa viereisessä huoneessa).

Kivaa uutta viikkoa!

Terkuin:Karkki

 

Lue myös

X