kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.02.2013

Yleiskoneaddiktio

Teksti
Karoliina Pentikäinen
3 kommenttia

Tervehdys,

Mistä tietää että on tullut vanhaksi ja tylsäksi? Siitä, että haaveilee syntymäpäivälahjaksi kimmellyksen ja ruusujen sijaan yleiskoneesta 🙂

Selailin taas yhtenä iltana Alv Hem:n myytäviä asuntoja, ja törmäsin siellä tämmöiseen ihanaan kuvaa.

Olen jo kauan haaveillut (kuulostapaa vähän tyhmälle) oikein kunnollisesta yleiskoneesta. En mistään muovisesta rimpulasta, vaan kunnollisesta painavasta ja perinteisen näköisestä yleiskoneiden yleiskoneesta.

Olen perustelut tarvetoiveeni näin:

1) LEIVONTA-APURI. Leivon ja kokkailen viikottain sellaisia ruokia ja herkkuja, jotkavalmistuisivat vieläkin kätevämmin, jos minulla olisi yleiskone. Vispipuuron vatkaaminen, pulla- ja sämpylätaikinan vaivaaminen ja vaikka rahkan vaahto-osuus kävisivat kyllä aika sutjakkasti.

2) KEITTIÖN SILMÄNILO. Mielestäni jokaiseen kunnolliseen ja idylliseen keittioon kuuluu yleiskone. Ihan jo esteettisessä mielessä. Siitä tulle semmoinen fiilis, että keittiötä todella käytetään.

kenwood 1

Yleiskone on kuitenkin niin usean satasen sijoitus, että tarvitsisin nyt teidän vinkkejänne. Mikä kone kestää isältä pojalle, ja onko Kenwood oikeasti se yleiskoneiden kunkku? Itseäni himottaisi (ulkonäöllisesti) eniten juurikin tuo Kenwoodin kMix -sarjan retromalli. Ei ehkä juuri tämä raidallinen, vaan turvallisen musta tai valkoinen. Harmi vaan, että sen kautta koko leivänpaahdin-kahvinkeitin -osastokin olisi varmaan ”tarpeellista” uusia 😉

Yleis(kone)terkuin:Karkki

Kuvat:

Alvhem

Kenwood

Kommentit (3)

Tässä kirjoittelee DI-mies. Kokemuksia minulla Kenwoodin Major ja Chef-koneista. Kun puhutaan yleiskoneista niin se on Kenwood. KitchenAid on lelu, amerikkalaista laatua eli huono. Muovinen rimpula, vaikka näyttää muka robustilta.

Kenwood Major Titaniumissa on voimaa viisi kertaa enemmän kuin Kitchenaidissa. Siis 1500 w vastaan 300 w. Kitchenaidin prof mallissa, jota ei oikein mistään Suomesta saakaan, on tehoja vain 600 w, eli siinäkin tehoja alle puolet kuin Kenwood Majorissa. Ei kuumene Kenwood eikä tarvitse huudattaa kovilla kierroksilla. Pullataikinaakin voi hitaasti ja hellävaraisesti vaivata matelukierroksilla ja jaksaa. Ei lopu tehot kesken. Jos Kitchenaid pyörittää jotenkuten litraisen ruisleipäjankin, niin Kenwood pyörittää kevyesti vaikkapa kolmen litraisen. Kenwoodissa ei ole käyttöaikarajoitetta, Whirlpool Kitchenaidissa on 15 minuutin raja, sitten muovinen vaihteisto kosahtaa. Kenwoodin vaihteiston rattaat ovat kestävää jaloterästä. Kenwood on keittiömaailman Bentley ja Whirlpool Kitchen Aid on muovinen amerikan Chrysler, tuo katsastustilastojen hännänhuippu, eli Simca, kuten automiehet sanovat.

Kitchenaid on pikkukivan näköinen, mutta et löydä sitä ruuanlaittajien keittiöistä. Sillä voi vatkata lähinnä kermavaahtoa.

Tuosta Kenwoodin kMix’stä en osaa sanoa. Todennäköisesti Kenwood- laatua. Majoriin ja Chef saa ainakin varaosia ja heepeleitä tulevaisuudessakin, kuten 30 vuotta vanhoihin laitteisiinkin nykyään.

Kmix’ssä näyttäisi olevan 500 W moottori ja pyöritystehoa 1,3 kilon hiivaleipätaikinalle. Riittänee useimmille kun normaaliin kotiuuniin ei juuri enempää leipää mahdukaan kerralla, eli pari 700 g artisaanilimppua 45 min paistoajalla.

Kone on kivan näköinen ja sitä voi pitää näkösällä. Yksivärisen minäkin valitsisin.

Itse sain tai (tai saimme) isävainaaltani joululahjaksi 80-luvun lopulla muutettuamme yhteen opiskelijaboksiin Philips Ahkeran, kaikilla herkuilla. On vieläkin käytössä. Kymmenen vuotta myöhemmin hommasin Kenwood Chef’n, kun tarvittiin voimaa isompiin määriin ja myös makkaramassan sekoitteluun. Pari vuotta sitten annoin Chef’n poisja hommasin tilalle Kenwood Cooking Chef’n, eli malliston lippulaivan. Hintaeroa oli tehokkaimpaan Majoriin 300 euroa, mutta kaiketi, en tiedä varmasti, on hintansa väärdi.

Sillä on kiva pyörittää risottoa isommalle porukalle (3 l). Samten olen pyöritellyt sillä riisipuuroa esim. jouluiseen maksalaatikkoon. Samten onnistuu lämpötilatarkkuutta vaativien jälkiruokien teko. Voi käyttää myös sous vide -vesihauteena pienille erille.

Kiitos kattavasta vastauksestasi. Joku 15 minuutin raja kuulostaa aivan naurettavalle, joten eiköhän tuo Kenwood ole – kuten vähän jo ajattelinkin – se ainoa oikea valinta!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X