kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 17.02.2013

Nettikauppailua. Osa 1, Nelly.com

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Morjenttes,

aamu alkoi leivonnalla. Yritin tehdä aamupalaksi oikeita terveyspommisämäoylöitä ruisjauhoilla ja kumppaneilla, mutta lopputuloksena oli pellillinen kivikovia kökkösiä. Siispä ei kun kivisämpylät biojätteeseen ja uusi taikina kohoamaan. Aamupala muuttui sunnuntain sämpylä- ja smoothielounaaksi. Saahan se mennä näinkin. Ainakin viikonloppuna! Mutta sitten asiaan…Ettei mene taas ihan vain ruoka-aiheiseksi, vaikka kuvat sitä tänään (taas) ovatkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain viime viikolla sähköpostin eräältä Suomessa vielä tuntemattomalta lastenvaatemerkiltä (josta kuulette varmasti kyllä myöhemmin), ja sain eteeni heti aika kiperän kysymys. He nimittäin halusivat tietää, mistä ostan (tai haluaisin mieluiten ostaa) Neiti-F:n vaatteet ja kengät. Vaikka jauhan näistä vaateasioista täällä blogissakin päivittäin, huomasin, että en edes ole koskaan tullut ajatelleeksi, mitä puoteja tai nettikauppoja suosin. Kunhan vain menen koneelle, ja suuntaan jonkin automaattisen toiminnan ohjaamana aina tarpeen vaatimaan putiikkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska en ole teillekään oikeastaan koskaan tainnut esitellä omia nettikauppasuosikkejani, ajattelinkin päräyttää nyt liikeelle oikein kokonaisen uuden postaussarjan: Nettikauppailua, jossa esittelen aina yhden käyttämäni (lasten)vaatenettikaupan. Jätän nyt tällä kertaa ulkopuolelle merkkien omat nettikaupat, ja keskityn niihin sivuihin, jotka kokoavat eri merkit ja tuoteryhmätkin yhteen. Ensimmäinen esimerkki tällaisesta on www.nelly.com/fi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nelly.com oli ihka ensimmäinen nettikauppa, johon olen koskaan tutustunut. Muistan,kun ystävälläni Elisalla oli vuosia sitten jokin todella makee mekko päällä, ja kun kehuin sitä, kertoi hän sen olevan Nellystä. Siitä sitten alkoi suhteeni nettishoppailun kanssa…ja loppua ei näy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nelly on ruotsalainen sivusto, jonka sivuilta löytyy vaatteita ja kenkiä niin miehille, naisille kuin lapsillekin. Lastenvaateosasto on keksikokoinen, ja se kätkee sisäänsä mielestäni aika mukavia merkkejä: Cheap Monday, Diesel, Levis, Name it, Lindmol, The Brand jne.

Tässä vielä nelly.com -sivuston plussat ja miinukset:

+ Name it:n mallisto on Nellyssä käsittämättömän hyvä. Sivuille on todellakin valikoitu merkin valiot! Sellaisetkin timantit, joita kivijalkamyymälöissä en ole koskaan nähnyt.

+ Kenkävalikoima on juuri sitä, mitä toivon Neiti-F:lle. Laadukkaita ulkoilukenkiä Gore-Texillä, kivoja kumisaappaita, söpöjä juhlakenkiä ja tietysi vuoden ympäri Converse-tossuja.

+ Ale-löytöjen mahdollisuus hyvä. Nellyssä pyörii taukoamatta jonkinmoiset alet, eikä lastenvaatteita ole unohdettu kelkasta. Kantiksena saa sähköpostiin viestin, kun kannattaa suunnata VIP-aleostoksille ennen muuta kansaa.

+ Sivut ovat selkeät ja kauniit. Tuotteet on hyvin kuvattu.

+Vaihtuvuus on nopea.

+Toimitus on ripeä.

+ Äitiysvaatevalikoima suurempi kuin melkein missään muussa kohtuhintaisessa nettikaupassa. Ale (tässäkin kategoriassa) hyvä!

– Sivusto käyttää Klarna-laskutusta. Laskua saa siis odotella melkein kuukauden, ja se tympii.

– Vaatevalikoima ei muutu niin paljon kausien mukaan kuin toivoisi. Talvellakin saattaa olla vain muutama toppavaate myynnissä. Jos sivustolta myytäisiin vain Suomeen, tilanne olisi varmaan erilainen.

-Palautussysteemi uudistui ennen joulua, ja ideologia taitaa nykyisin olla se, että palautus tehdään niin monimutkaiseksi, ettei asiakas viitsi vaivautua ainakaan pikkusumman takia. Nettilomake, tulostus, oma pakkaus….Huoh! Miksi ei enää voi liimata valmista tarraa paketin kylkeen, vetää rastia ruutuun ja jäädä odottamaan rahojaan?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 Kivaa sunnuntaita! Täällä kuume on jo selätetty, räkänenä jatkaa vuotamistaan.

-Karkki-

Kuvat:

Olympus E-PL1

Ruokailun kamppeet:

Ruokalappu, Marimekko

Tabletit, Tiger

Muumi-astiat, Arabia

Taika-astiat, Iittala

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X