kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 02.03.2013

POMP de LUX kevät/kesä 2013

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Heissan,

IMG_0245

Olin aamulla kavereideni järjestämillä POMP de LUX kutsuilla, ja voin sanoa, että pää meni heti kättelyssä pyörälle. Olin tietysti tutustunut kevään uutuuksiin jo sähköisen kuvaston kautta, mutta eihän sen katselu vastaa kuitenkaan oikein vaatteiden hypistelyä. Ja niinhän siinä taas kävi, että ne vaattet, jotka olivat kuvissa sävähdyttäneet, jäivät tällä kertaa ostamatta. Ja puolestaan ne, joita en ollut edes huomannut, pompahtivat suosikeikseni live-tilanteessa. Voinpa vaan sanoa, että näitä suosikkeja oli aika monta 😉

Kevätmallisto rakentui pehmeiden värien pohjalle. Tyttöjen vaatteissa toistuvat korallin, persikan ja luonnonvalkoisen värit, pojilla vaatetangon sisältö oli saanut innoituksensa seilorivaatteiden väreistä. Jottei homma olisi mennyt kuitenkaan liian lällyksi, oli sekaan osattu tuoda myös oikea määrä särmää: mustia ykistyiskohtia, reippaita tikkausia, ryhdikkäitä raitoja ja rentoja college-kankaita. Aika hyvä kombo siis reipashenkiseen söpöilyyn!

IMG_0240 IMG_0239 IMG_0237

Tilasin Neiti-F:lle kuvissa näkyvät kimalteiset Alisha-shortsit, Adelle-collegepöksyt (ja hupparin),sekä  Rosemary-paidan ihanilla perhoshihoilla (minulla on jokin heikkous tähän hihatyyliin). Sen lisäksi ostoskoriin tipahtivat myös musta juhlaneule ja siihen sopiva koralli-musta -juhlamekko, jotka esittelen sitten tarkemmin, kun ne saapuvat postin matkasta meille. Sen verran kuitenkin paljastan, että mekko on sellainen tylliunelma, josta POMPin vaattet ovat ehkä kaikkein tunnetuimpia, ja josta muuten tuo nimen ensimmäinen osa, POMP, muistuttaakin.

Sen vain huomasin kaiken sen ihasteluni keskellä, että ostokoriini, kuten kuvistaki huomaa, päätyivät kuitenkin vain ne kaikkein neutraaleimmat ja harmaimmat sävyt. En tiedä, ohjaako talven tummat vaattet vielä valintojani, vai enkö vain osaa oikein kuvitella vaalealle Neiti-F:lle esimerkiksi vaalenkeltaista paitaa. Ehkä pitäisi rohkaistua tässä väriasiassakin, ja uskaltautua ainakin kesävaatteissa mukavuusalueen ulkopuolelle.

Nyt alan mutustella Fazerin leipomosta nappaamaani hillomunkkia, ja yritän päästä vielä lungiin lomatunnelmaan. Miten se onkaan, että normiviikonloppuna lauantaipäivä tuntuu vielä niin rennolle, mutta lomaviikon jälkeisessä lauantaissa on jo lopun alun tuntua? Onneksi ajatusten karkaamista arkikuvioihin liiaan aikaisin kuitenkin esti tämä aamuinen vaatepläjäys. Kiitos vielä järjestäjänaisille, Kaisalle ja Sennille! Kaisa on ainain uskaltautunut jo keväisen keltaisen vietäväksi, jes!

IMG_0242

-Karkki-

Kuvat:

iPhone 4S

Vaatteet:

POMP de LUX, spring/summer 2013

Kommentit (2)

Mä olisin ite voinu pukea noi shortsit ja kollarit 🙂

Sama täällä 🙂 Joukossa oli myös yhdet aivan ihanat pitsishortsit, jotka olivat aivan samanlaiset kuin esim. Vilalla ja H&M:llä viime kesänä. Koko 152cm on kuulemma TODELLA suuri, ja hetken jo harkitsin, että tilaan ne itselleni. Sitten kuitenkin totuus iski vasten kasvoja: Tuskin synnytyslantio menee joustamattomiin lastenpöksyihin 😉 Vähän harmittaa, etten ostanut niitä edes Neiti:lle…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X