Kohtaamisia

Oi että,

olin maanantaina Kärkkäisen kassalla. Edessäni seisoi reilu kolmekymppinen vähän hukassa olevan näköinen mies, joka lastasi liukuhihanalle New Born -vaippoja, rintapumpun, talkkia ja kaikkea muuta roinaa vauvan ja perheen ensihetkille.

Sitten hänen puhelimensa soi, ja töistä ilmeisesti vaadittiin seuraavaksi päiväksi duuniin. Mies vastaisi: ”Joo. Ymmärrän. Kyllä mä koitan tulla, mutta tässä on nyt vähän hässäkkää. Joo siis yritän tulla”. Mies lopetti puhelun, johon kassatäti totesi: ”Onnea. Mutta kai sä nyt tiedät, että tärkeintä on, että olet kotona”. Mies oli nolona, ja selväsi kaikkiin suuntiin repiminen vähän puudutti: ”Joo. Tiedän.”

Sitten minäkin jo yhdyin keskusteluun: ”Pientä hässäkkää vai?” Mies: ”Joo, viime yönä nukuttiin tunti”.

Voi kun tuli itselläkin heti Neiti-F:n alkuajat mieleen, ja siihen en voinut enää todeta kuin: ”Tiedän tunteen.”.

Lopuksi mies pakkasi kamansa nopeasti, ja katsoi vielä minua ja kassatätiä jotenkin ihanan ystävällisesti.

Aika hauska yhteenkuuluvuuden kokemus. Kaikki samassa liemessä -fiilis 😉 Sinä arkisena hetkenä, vieraiden ihmisten kanssa.

Milloin itse olet kokenut jotain vastaavaa? Yhteyden ja yhteenkuuluvuuden ihan tuntemattomien tyyppien kanssa? 

Kuvissa Neiti-F ensimmäisenä päivänään 🙂 Voi kun tuosta on jo aikaa….

-Karkki-