kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 27.03.2013

Herkkuhullut

Teksti
Karoliina Pentikäinen
7 kommenttia

Heippa,

 

tämmöinen näky löytyy minun työpöytäni alalaatikosta. Suklaata, toffeeta ja hedelmäkarkkeja. Ei, en korvaa tällä kouluruokaa. Se on meidän koulussamme erityisen hyvää, ja pistelenkin sitä poskeen 1-3 annosta joka lounastauko. Tämä herkkukaappi on jälkkäri- ja huikopalavarastoni (joskus aamupalakin).

Olen aina rakastanut hyvää ruokaa ja herkkuja enemmän, kuin suurin osa tuntemistani ihmisistä. Muistan tapahtumatkin ruokien kautta: ”ne oli ne synttärit, jolloin söin ensi kerran juustokakkua” tai ”siellä oli maailman parhaat rahkapullat”. Ensimmäiset ruokamuistoni taitavatkin olla jo vuodelta -88.

IMG_0842 IMG_0846 IMG_0843

Kun tapasin Eepin, löysi vakka kantensa monellakin tavalla. Ruokafanitus oli ja on edelleenkin yksi yhteisistä jutuistamme. Ruokaa syödään, suunnitellaan ja valmistetaan antaumuksella. Joten kuinka ruoka- ja herkkuintoilu voisikaan olla periytymättä Neiti-F:lle.

Neiti-F onkin ollut ruokailujen suhteen äärimmäisen helppo lapsi. Kaikki ruoka on hyvää, suurinta osaa ruuista otetaan vieläpä lisää. Intialainen ruoka, thai-keittiö, perinteiset suomalaiset ja roskaruokaosasto. Kaikki maistuu. Myös kasvikset, hedelmät ja jopa erilaiset juustot. Aika iisiä!

IMG_0845

Joskus tunnen huonoa omatuntoa siitä, että meillä Neiti-F:n annoksissa on yhtä paljon suolaa kuin meillä aikuisillakin, eikä herkkupäivä jää meillä vain yhteen viikossa. Perjantaikin on jo lanseerattu pitsaperjantaiksi, jolloin Kotipizzan voi hyvällä lykyllä selättää vain Mäkkäri. ”Kinuskisandei” on Neiti-F:n tilaus.

Toisaalta kurkkua, banskua, rahkaa ja täysjyvätuotteitakin menee hyvällä tahdilla, joten en sitten tiedä, onko herkkuherkkujen tuhot kuitenkaan kovin suuria.

IMG_0847

Kun nykyisin monet vanhemmat ovat kieltäneet lapseltaan aivan kaikki sokerituotteet, tulee itselle helposti pahisvanhempiolo loppujen lopuksi ihan normaalista lapselle tarjottavasta ruokavaliosta. Milloin asiat kääntyivätkin niin, että mehulasillinen on lapselle myrkkyä, ja jogurttipurkkia tuijottaessa tulee mieleen vain kauhukuvat purnukan tarjoamista sokerimääristä?

Olen itse vielä vähän pihalla siitä, mihin suuntaan ruokakasvatusta meidän pitäisi mennä. Jotenkin haluaisin välillä tehdä ”parannuksen” herkkuiluumme, mutta sitten kuitenkin uskon, että liika kieltäminen tekee asiasta vieläkin kiinnostavamman, ja ylilyönnit kasvaa.

IMG_0849

Mikä on teidän perheenne ruokaideologia?

-Karkki (nimikin sen kertoo)-

Kuvat:

Karkki, iPhone 4S

Neidin asu:

Mekko, Aarrekid, Puutarhassa-mallisto (saatu blogin kautta)

Aluspaita, Benetton. -70%

 

 

Kommentit (7)

Hoh hoh.
Muistanpa lapseni kun noin kymmenvuotiaana kömmit aamulla huoneestasi, venyttelit nautinnollisesti ja sanoit: ”Mä näin unta siitä yhdestä ihanasta kuivakakusta..”
Tervetuloa mummolan herkkupöytään pääsiäiseksi Neiti- F ja vanhemmat! 🙂

=), olen keksinyt myös oivan keinon väittää lapsille tarjottavista herkuista syntyvää morkkista: Kun herkku leivotaan/valmistetaan itse, ja lapsi saa olla mukana projektissa, ei herkuttelu ole niin pahasta 😀

Kiitos pääsiäisestä ja sen herkuista 🙂 Olipa ihana loma!

lähetä mulle sähköpostia, sun osoite häipyi!

Tuttu juttu myös meillä.. :/ Herkku päivä ei jää yhteen.. 🙁 Monesti olen miettinyt, että piilottaisin herkkukaappiin illaksi ostetut karkit ja herkut ja söisimme mieheni kanssa niitä illalla kun lapset ovat nukkumassa.. Mutta jotenkin sitä ei osaa olla ”niin tuhma vanhempi” 😀 vaikka eihän siinä’ mitään pahaa ole, koska emme täysin kiellä herkkuja lapsilta. Olen jopa itsekkin koittanut useampaan otteeseen itselleni karkki/herkku päivää viikossa ja välillä siinä jopa onnistunutkin.. en vaan tiiä, miks aina iltapäivä kahvin kanssa pitää olla jotain hyvää.. myös pitemmille automatkoille on tullut ”autokarkit” ja vanhemmalle lapselle tikkari. Koska huomasin että ei sotke läheskään niin paljon kuin pikku rasia karkkia. (karkit pitkin turvaistuinta ja lattiaa) Mutta onneksi koko porukka olemme kovia pesemään hampaita. Voi kun saisi vielä opetelluksi gkysitolipastillit ruoan jälkeen..

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X