kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.05.2013

Nettikauppailua. Osa 4. Aarrekid.fi

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Moikkis ja vahdikasta viikonloppuiltaa,

sain muutama viikko sitten mahdollisuuden tilata blogin puitteissa Aarrekidin nettipuodista F:lle muutamia testivaatteita. Aarrekid on vilahdellut täällä blogissakin jo tasaisin väliajoin, joten aiva täysin uuteen nettishoppailupaikkaan en siis suunnannut. Tosin verkosta ostaminen sujui tällä kertaa paljon nopeammin ja ilman jökkejä kuin ennen. Aikaisemmin olin suorittanut ostokseni mega-alepäivinä, jolloin -70% -tuotteet olivat saanet monet muutkin mudet liikkeelle, ja nettikaupan hulabaloon valtaan.

Voisin kertoa nyt tässä yhden postauksen verran pelkästään siitä, kuinka hurahtanut olen Aarrekidin printteihin (erityisesti Piia Kedon suunnittelemiin!), mutta keskitytäänpä tällä erää siihen, kuinka puljun nettikauppa toimii.

IMG_2068 IMG_2070

Tässä Aarrekid.fi:n hyvät ja huonot puolet.

NÄISTÄ PLUSSAA:
+ Sivuston ulkoasu on hyvällä tavalla kotoinen. Ei kuitenkaan missään nimessä sekava tai kotikutoinen, vaan jotenkin lämpöä henkivä.
+ Sivuston visuaalinen linja on sama, kuin itse tuotteilla. Hyvä!
+ Ylälaidan selainpalkit toimivat hyvin, ja jaottelu näissä on selkeä (vaatteet, asusteet, outlet…).
+ Vaatteita voi hakea sekä vaatetyypin, että malliston nimen mukaan.
+ Sivustolla ei ole liikaa tuotteita –> etsittävä tuote on helppo löytää.
+ Tuotetiedot valmistusmaasta ja pesuohjeista on helposti näkyvillä.
+ Myös ”vanhoja” malleja on saatavilla.
+ Outlet -osuus on aina hyvästä 🙂
+ Paketti tulee muutamassa päivässä suoraan kotiin.
+ Lähetyspakkaus noudattelee tuotteiden linjaa sekin. Ihana käsinkirjoitettu osoiteteksti ja ruskeaa kierrätys(?)paperia päällä. Söpöä!
+ Tilaamista ei oltu tehty liian vaikeaksi. Ei turhia tietoja tai kirjautumisia. Tälle SUURI plussa!

NÄISSÄ OLISI VIELÄ KEHITETTÄVÄÄ:
– Vaatteita ei voi hakea koon mukaan.
– Varsinaista kokotaulukkoa sentteineen vaatteille ja asusteille ei ole. On vaikea arvioida, minkä kokoinen on esim. pipo kokoa” xs, 0-1v” . Ja vaikka vaate olisikin kokoa 70, tarvitsisin itse ainakin suuntaa-antavia mittoja vaikkapa hihojen pituudesta.
– Uutuus-osiossa en ole koskaan nähnyt olevan mitään, vaikka uutuksia kauppaan onkin tullut. Jos ei siis seuraa merkkiä muuten aktiivisesti, voi uusi kiva juttu hukkua muiden tuotteidenn sekaan.
– Suunnittelijoille voisi laittaa oman yläpalkin. Nyt mallistojen taustat ja tekijät jäävät etäisiksi, vaikka tämän merkin yksi voimavara onkin upeat printit ja todella ammattitaitoinen tekijäjoukko.

IMG_2072

Kivaa viikonloppua, ihmiset! Lauantaisauna, nakkeja ja Suomen matsi. Aika old school, aika toimivaa!Toisin kuin kuvaaminen HopLopissa. Voisi sanoa, että vauhti on semmoista, että kameranainen ei pysy oikein perässä. Onneksi oli sentään yksi vähän rauhallisempi malli 😉

IMG_2071

-Karkki-

Kuvat: Karkki,iPhone 4S

F:n asu: T-paita, mekko ja huivi, Aarrekid (saatu blogin kautta) – Sukkikset, PO.P – Huppari, Makia (ystävämyyntiostos) – Farkkutakki, Zara (-50%) – Kengät, Nike/Stadium
E:n asu: Huppari, WESC – Farkut, Nudie.

Kommentit (2)

Mistä tuo ihana pilvi pipo on? Oletko muuten kauan ollut blogin kirjoittaja täälä?? Miten tuo blogilahjojen saanti käytännössä toimii?? Saatko itse toivoa esim. brion rattaat, että haluat juuri ne? 😀

Olen ostanut pipon Nelly.comin alesta toissa keväänä.
Blogannut olen Kaksplussassa kaksi vuotta. Ja toivotaan,että edessä on vielä monta vuotta 🙂
Minulla on semmoinen linja blogiyhteistyöasioiden kanssa,että haluan seistä jokaisen tuotteen takana,jonka esittelen täällä. Olipa ne sitten itse ostettuja tai saatuja! Sillä tavalla siis voisi sanoa,että itse usein karsin blogitestituotteet juuri tähän blogiin ja meidän perheemme tarpeisiin sopiviksi. Kokisin,että bloggaamisessa ja testaamisessa ei olisi järkeä,jos en itse oikeasti olisi tutustunut tuotteeseen. Haluan kuitenkin tässä vaiheessa sanoa,että vaikka nämä blogilahja-asiat usein nostetaankin bloggareiden yhteidessä esille,on ne oikasti aika pieni osa tätä hommaa. Iso osa hommaa on lahjoa vilkas lapsi kuviin 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X