kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 06.05.2013

Noloa nakuilua

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Moikkista uuteen viikkon!

Täällä maanantai on ainakin aloitettu aika hilpeissä meiningeissä, eiliselle naureskellessa. Kävi nimittäin näin:

Olimme illalla menossa koko kolmikon voimin saunaan. Eepi ja minä olimme ehtineet jo riisua, mutta Neiti-F huiteli vielä pitkin alakertaa täysissä pukeissa. Yhtäkkiä kuulin, kun ulko-ovi avautua, ja samassa jo tajusin F:n juoksevan ovesta ulos kohti tietä. Huusin Eepille, että hänen tulisi napata F ulkoa ja nopeasti, koska minä olen alasti. Eepin vastaus oli, että niin on muuten hänkin. Siinä vaiheessa ei ollut enää aika alkaa kaivelemaan vaatetta niskaan, joten suoritin suoran syöksyn, Eepi kannoillani, kohti yleistä tietä. Nakuna.

Siinä kirmaistessani ulkosalla ilman rihman kiertämää, päässäni oli vain kaksi ajatusta:

1. Neiti on saatava kiinni ennen tietä,
ja:
2. Juoksenko TOSIAAN alasti pitkin pihoja? (Elokuvafiilis!Komedia, ei aikuisviihde.)

Sain F:n kiinni ajoissa, ja matka sisälle oli vähintään yhtä nopea kuin uloskin. Onneksi ulko-ovi ei sulkeutunut lukkoon perässämme. Siinähän sitä olisikin oltu: Kaksi alastonta aikuista ja yksi kikattava kaksivuotias.

Sisällä emme meinanneet saada Eepin kanssa nauruamme loppumaan, vaikka oikeastihan meidän pitikin torua F:ää oikein kovastikin karkailusta (joka ei ollut aivan ensimmäinen kerta). Kaikkeen sitä vanhempana joutuukaan 😀

IMG_2159 IMG_2160

Mikä on noloin tilanne, johon lapsenne on teidät saattanut? Onko vieläkin hulvattomampia tarinoita kerrottavaksi?

Näiden aamukuvien saattelemana: Ihana viikon alkua!

-Karkki-

Kuvat:
Karkki, iPhone 4S
Neidin asu: Aarrekid (tilattu blogin kautta).

 

Kommentit (6)

Oi oi oi oi… Nauroin ihan kunnolla, kiitos!!!! 🙂

ONKO MITÄÄN TURHEMPAA KUIN TÄMÄN MAIKAN JUTUT?

[…] ulkoasua ja sitten postaus jatkuu siellä suunnalla. Oli mahtavaa tavata Kaksplussan Karoliina ja Maria ja päästä vaikuttamaan uuteen ulkoasuun ja kuulemaan hirveästi mielenkiintoista asiaa. […]

Olimme koko perhe lähetystön Lucia-päivä vastaanotolla. Nuorempi poikamme oli väsynyt ja olisi halunnut lähteä kotiin. Lähetystössä töissä oleva täti halusi ilahduttaa poikaa ja otti tätä kädestä kiinni, aikomuksena ohjata lapsi karkkipöytäjonoon.Noh, meidän lapsemme oli eri mieltä. Kovalla ja selkeällä äänellä tämä 4-vuotias poika ilmoittaa että hän ei mene minnekkään ja kehotti tätiä lopettamaan nipistämisen.
Hävetti ja nauratti.- Ja olin iloinen pojan rohkeudesta ilmaista tunteitaan.

😀 Aikamoista tuuria tosiaan!!

Voi eiiii!! 😀 Miten voikin käydä tuollainen tuuri? Tai no, toi on jotain sellaista mitä meille voisi sattua, mutta onneksi asutaan täällä ”metsän keskellä” eikä tuota karkailevaa jälkikasvuakaan ole vielä siunaantunut. Muuten voisin luulla lukevani omaa tekstiäni! ;D

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X