kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 17.05.2013

Vuoden paras uutinen!!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
7 kommenttia

JEEEEEEEEEEEEE,

Nyt on löytynyt asuntoomme ostaja! Varsinainen asunnon luovutus tosin tapahtuu vasta kesällä, mutta kahden asunnon loukku on nyt kuitenkin selätetty ja hyväksyttävä tarjous saatu 🙂 Tässä härdellissä siis syy mies pienimuotoiseen postausbreikkiin. Mutta kaikista pienistä seikoista viis: Nyt on juhlan paikka 😀

Kun päätimme Eepin kanssa ryhtyä tähän muutto-työnhaku-hoitopaikanhaku -rumbaan, oletimme, että asunnon myynti olisi se kaikkein helpoin nakki. Se viimeinen silaus, joka hoituisi ikään kuin itsestään.

Lopulta kuitenkin kävi niin, että juuri asunnon kanssa jouduimmekin kiristelemään oikein urakalla. Vaikka tiesimme, että Lahdessa asunnonmyynti on hidastunut melkein puoleen viime vuodesta, uskoimme, että vaikeudet eivät koske meidän asuntoamme. Mutta niinhän siinä kuitenkin kävi, että tarvittiin lähes kaksi kuukautta, kaksi kertaa alennettu hinta ja välittäjän ottaminen, jotta homma saatiin lopulta finaaliin.

Olo on tällä hetkellä aika mykistynyt. Tuntuu sille, että voiko tätä vieläkään uskoa! Niin monta viikkoa on kulunut vain sunnuntain näyttöä, ja sitä seurannutta pettymystä eläen, että paluu normitilaan vie varmasti hetkisen. Vaikkei kyse ole ollutkaan elämän ja kuoleman asiasta, kyllä tämmöinen megaluokan rahallinen huoli on painanut olotilaa aikalailla alas, enkä ole voinut keskittyä mihinkään muuhun asiaan oikein kunnolla. Eli siis kaverit: NYT voin taas vastata puhelimeen ja NYT voin puhua muustakin kuin kahden asunnon loukon ahdistavuudesta 🙂

Meidän elämässämme alkaa tämän päivän ja tämän postauksen myötä aivan uusi sivu. Nyt  voimme vihdoin iloita kaikesta siitä uudesta, jonka olemme tänä keväänä saavuttaneet, ja josta olemme haaveilleet koko kuluneen vuoden. Täältä tullaan muuttolaatikot, tavarainventaario, uuden kodin remontointi, uusi koti ja kaupunki, uusi työ ja uudet kujeet. Me ollaan niiiiiin valmiita tähän!

-Karkki-

 

 

 

 

 

Kommentit (7)

Jee! 🙂 Ihana kuva teidän poppoosta! <3

Kielipoliisi. Edelleenkään en.

Kiitos kommenteistasi ja oikein mukavaa syksyä sinulle!

Entä käytätkö työaikaasi päivittäisten 50 kommenttiin vastailuun?

En käytä blogiini työaikaani. Blogeissa on sellainen toiminto kuin ”ajastus”. Kiitos, kun kuitenkin huolehdit. Sivutoimestasta olen luonnollisestikin tehnyt ilmoituksen työnantajalleni.

Oletko kysynyt työnantajaltasi luvan siihen, että käytät työaikaasi blogisi postauksiin?

Olen todella pahoillani, että joudut kärsimään huonosta kielestä blogiani lukiessasi. Ja vastaus kysymykseesi: En. Syy: Vastaan päivittäin noin 50 kommenttiin ja postaan 30 postausta kuussa. Siinä ei ole aikaa ryhtyä kielipoliisiksi (koska sellainen siellä päivätöissäni kuitenkin olen) . Kiitos kuitenkin, kun tulit asiasta tänne kaksi vuotta vanhaan postaukseen kirjoittamaan. Mielipiteesi on tärkeä ja se on huomioitu!

Äidinkielenopettajaksi teet paljon kirjoitusvirheitä. Voisitko olla hiukan huolellisempi?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X