kolmistaan - Banneri
20130807-152658.jpg

Siellähän se jo häämöttää. Arki.

Ja vaikka aurinko vielä lämmittää kesäisesti, fakta on se, että työt ja harjoittelu uudessa päiväkodissa alkoivat meillä jo osittain tällä viikolla. Tällä!! Minne se kesä oikein menikään? Tuntuu, että vastahan me veisasimme Suvivirttä.

Vaikka uudet arjen kuvioit jännittävätkin, ja lomailukin olisi tietysti vielä hetken maistunut, on toisaalta ihana aloittaa uusi vaihe elämässä. Kesä-Helsinki on taas kerran koettu. Nyt voidaan pian testata, miten se arki näillä samaisilla leveyksillä oikein toimikaan.

Olen tehnyt muutaman päätöksen uuden syksyn varalle, ja toivon, että ne saisivat meidän arkemme rullaamaan paremmin. Monia listan asioista olen joskus jo toteuttanutkin, osan unohtanut ja jotkut ovat aikaisemmin jääneet kokonaan suunnitteluasteelle. Ehkä nämä ovat teistä joistakin vähän jopa hassuja itsestäänselvyyksiä, mutta ajattelin listata tähän muutaman niksin toimivamman ja rauhallisemman arjen avuksi. Saa käyttää, muttei oo pakko, hei:

KARKIN ARKIVINKIT:

1. Etsi hoito- ja työpäivää edeltävänä iltana kaikki seuraavana päivänä mukaan puettavat tai otettavat vaatteet/tavarat valmiiksi. Myös ulkokamat, lelupäivälelut ja paperipinot.

2. Raivaa illalla koti ennen nukkumaan menoa niin, että töistä palatessa seuraavana päivänä ei heti ala pänniä kaaoskoti (aamulla en itse ainakaan ehdi tehdä kodin eteen kuin korkeintaan sängynpetauksen. Korkeintaan!).

3. Valmistele aamuapala (itsellesi, jos lapsi syö hoidossa) jo illalla. Suodatinpussi ja purut kahvimasiinaan, leivät valmiiksi kaappiin.

4. Mieti sunnuntaina tai maanantaina seuraavan päivän ruokalista, ja tee silloin yksi iso kauppareissu. Iltapäivisin ei tarvitse sitten juosta kaupassa hoidosta haetun lapsen kanssa.

5. Tee isoissa satseissa ruokaa, ja valmista se vielä etukäteen niin, että kotona odottaa hoidosta ja töistä palaajia valmis safka. Ruoka voisi jollakin viikolla mennä vaikka näin:
Maanantai: Kasviskeitto ja lämppärit
Tiistai: Kasvissosekeitto. Päälle sipulia, graavilohta ja smetanaa.
Keskiviikko: Tortillat
Torstai: Tortillan jämistä (jauheliha, salsa, juusto(t), kasvikset) munakas tai suolaiset letut/pannari/vohvelit
Viikonloppu fiilispohjalta!

6. Tee arki-illoistakin mukavia ja yllätyksellisiä, mutta muista myös, ettei niitä saa tupata lapsille (eikä aikuisillekaan) liian täyteen. Pyykinpesua, kavereiden tapaamista, harrastuksia ja rutiineita sopivassa suhteessa. Kuka väittää, että kaikki kiva on jätettävä lomille tai viikonloppuihin?

7. Muista rytmi! Jos pieni nukkuu päiväkodissa päiväunet, on kaikkien jaksamisen kannalta helpompaa, jos näin tehdään (pääasiassa) myös viikonloppuisinkin. Myös illan nukkumaanmenoaikaa ei kannata venyttää viikonloppunakaan kauhean pitkäksi. Tosin ei tässäkään kannata nipottaa liikaa! Pieni löysäily tekee useimmiten ihan hyvää. Kaikille.

8. Jos voit, päätä, milloin lopetat päivittäisen työnteon (myös kännykkänetin kautta!!). Itse ainakin yritän hoitaa työasiat aina työpaikalla niin, että menen sinne esimerkiksi kaksi- kolme tuntia ennen ensimmäisiä oppitunteja, jotta voin lähteä viimeisen tunnin jälkeen suoraan kotiin.

9. Mieti, miten käytät työmatka-aikasi, jos matkustat julkisilla. Itse olen esimerkiksi päättänyt, että se on ”virallinen” sähköpostinluku- ja postausideointiaikani, enkä saa muina aikona räpeltää nettiä ja sähkistä koko ajan.

10. Kokeile, tunnustele ja pohdi, mitkä tekisivät teidän arjestanne vähemmän kiireistä. Itse aion ainakin asettaa itselleni nettisurffaus- ja postausajat, jotta olisin aidommin läsnä kotona, enkä hyberavauudessa. Myös viime talvinen leipomistouhu ja pienet sisutustuunailut tuovat minulle oikesti hyvän mielen, joten miksi en tekisi niitä enemmän myös F:n kanssa. Niin ja yksi aika tärkeiä: Pari sivua hyvää kirjaa. Meille kaikille, ennen nukahtamista.

11. Tee pieniä anti-arkisia hetkiä, joita odottaen, ja joiden voimalla voi kahlata läpi tuulen ja tuiskun. Aikuisten leffailta kerran kuussa, yhteinen kylpyläloma syyslomalla, tuttavaperheiden perinteinen sunnuntaibrunssi, lastenteatteriretkikerho lähipiirin piiperöiden kanssa?

12. Syö voimaa! Panosta oikeaan ruokaan, herkuttele hyvän olon ja mielen rajoissa, muista vitamiinit ja käsipesut.

13. Liikunta. Se olis kai hyvä… Yritän aloittaa!

JA LOPUKSI TÄRKEIN:

14. Tee listoja ja järkeviä ennakointeja, mutta älä lannistu, jos suurista suunnitelmista huolimatta joskus kaikki menee silti aivan mönkään. Semmoista se on. Lasten kanssa 🙂

Mitkä ovat sinun vinkkisi arkeen?

-Karkki-

Mekko ja neule // Lindex
Balleriinat // H&M

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Aivan mahtavat vikit!!! iso KIITOS siitä 🙂 Tällä me pärjätään päiväkoti/työsyksy, joka juuri alkoi.. 🙂 tota kylpylä tms.. viikonloppua ajateltiin viimekiin vuonna, mutta se jäi.. 🙁 ja leffaillat kynttilöineen ja herkkuineen otettava käyttöön 😛 ja se on totta, kun kirjoitat papaerille, tulee helpommin tehtyä.. täytyisköhän minunkin ottaa se nettiaika käyttöön, nyt jokseekin parin viikon ajan lipsunu aika pahasti :((

Kannatan lämpimästi nettiaikaa! Räpelöit aika paljon puhelinta kesällä ihan kaikkien puuhien ohessa…. terveisin äiti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X