Kolmistaan

Leludilemma

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Moikkis,

IMG_4762

Voi että kun takana on iiiiihana viikonloppu. Perjantai-ilta meni uusien työkamujen kanssa, ja lauantai pyörälenkillä, saunassa ja ruuan parissa. Eilen puolestaan suuntasimme keskustaan. Ensin kierreltiin Hietsun kirppiksellä, sitten käytiin syömässä ihanaa nepalilaista safkaa, ja lopulta kierreltiin puolisen tunia Kampin keskuksessa.

IMG_4760

Niin ja saatinpa sitä Eepin kanssa aikaan pienimuotoinen riitakin. Tai ainakin tiukka keskustelu leluista ja niiden ostamisesta.

Itse ajattelen niin, että lapsen on opittava kulkemaan läpi kauppakeskusten ja lelukauppojenkin niin, ettei mitään tarvitse ostaa. Joskus pelkkä katselu on kivaa, ja keskustelut ja etukäteistsekkaukset idealla ”mitä joulupukilta voi sitten josku pyytää” on ihan mukavaa (ja kasvattavaa) sekin. Neiti-F ei ole muistaakseni koskaan saanut kaupassa megaraivaria tavaran tai herkun nähdessään (muuten kyllä. useinkin.), joten kaipa me olemme jotain tehneet oikein. F:lle on riittänyt tavaroiden ihailu ja juurikin edellä mainitsemani haavejutustelu.

Siksi olenkin nyt ollut vähän ihmeissäni, kun Eepi ostaa mielestäni Neidille aika usein jonkin lelun kauppareissulta. Itse kyllä annan Neidin valita usein lelun kirppikseltä (kuten eilenkin Hietsusta), ja senkin tunnustan, että kirjoja ostelen aika lepsulla kädellä. Niitä ostellessa tuntuu, että ei rahat voi todella mennä huonoon paikkaan, jos lapsi haluaa lukea ja vieläpä opetella kirjaimia!
Lelujen ”ylimääräinen” ostaminen tuntuu minusta kuitenkin jotenkin vähän pahalle. Ajattelen, että jos tavaraa on liikaa, mikää ei kohta riitä. Ja jos kaapit pursuavat leluja, leikki voi senkin takia epäonnistua: Liian monet erilaiset virikkeet voivat tehdä lapselle sekavan olon, eikä leikki enää onnistukaan. Niin ja kyllä minä ajattelen niinkin, että jos leluista ja tavaroista tulee arkipäivää, tulee kohta tilanne, ettei mikään enää riitä synttäreillä ja jouluna. Sellaista en haluaisi lapselleni opettaa!

Tiedän, että Eepi ei pidä asiaa näin vakavana. Jos hänellä on kukkarossa vaikkapa eilinen Tigerin sorminukkeihin tarvittava kolme euroa, hän ostaa lelun mielellään F:lle. Hän ei myöskään näe eroa siinä, miten minun ostamani kirja olisi parempi ostos kuin hänen ostamansa Barbie. ”Tiedän, että F ilahtuu tästä, joten miksi en ostaisi?” hän sanoo.

Niin. Miksi toisaalta ei? En osaa asiaa oikein järjellä selitää itsellenikään, mutta silti en koe ostelua hyvänä asiana.

IMG_4761

Pieni myönnytys Eepin ajatusten puolelle tulee minulta kuitenkin sen seikan kautta, että F:n syntymäpäivät ovat joulukuussa. Että kyllähän se on vähän ankeaa, jos ei mitään saa yhtenätoista muuna kuukautena. Tosin joulukuun tavaraähkykään ei ole kiva. Mutta eipä kyllä toisaalta sekään, ettei lapsi saisi omia toiveitaan lahjaksi. Jotkuthan nimittäin vetävät lelukiellon niin tiukille, että lahjoiksi saa vain jotain äidin toivomia käytännöllisyyslahjoja. Pelkästään. Ei ole reilua, jos pikkuisen paketista tulee vain pyyhkeitä tai muuta huisia.

Pitäisiköhän pyytää tästä eteenpäin F:lle synttärilahjaksi tavaran sijaan lelulahjakortti? Sellainen, jonka voisi käyttää sitten muuna vuodenaikana. Näin tavaraa ei kertyisi liikaa, ja synttäreistä/joulusta voisi nauttia koko vuoden. Hmm. Pitää laittaa harkintaan.

Onko teillä ollut keskustelua samasta aiheesta? Onko minun tai Eepin kannan edustajia liikenteessä? Olisi kiva kuulla ajatuksianne 🙂

-Karkki-

F:n asu:
Paita, mekko ja sukkikset, H&M // Kengät, TOMs/Calossi // Hattu, Costo

Lue myös

X