kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 11.10.2013

Ei kenenkään kylkiluusta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Ihanaa

Olen kasvanut lapsuuteni kodissa, jonka seinien sisällä hääri yksi mies – isäni – ja viisi naista: Minä, kaksi pikkusiskoani, äiti ja vieläpä äitini äiti, eli Wanhamummo (nyt 96 vuotta). Kuten olen jo jossain kolumnissanikin kirjoittanut, on arvostukseni vanhempieni kasvatustyötä kohtaan noussut vain vuosi vuodelta sitä mukaan, mitä enemmän itse olen alkanut pohtia ja toteuttaa kasvatustyötä (kotona ja töissä). Meidän perheessämme tyttöys ei ollut nimittäin toiseutta, vaan meillä vallitsi ajatus siitä, että kyllä tytötkin pystyvät ihan kaikkeen mihin pojatkin.

Elämä oli meille avoinna mahdollisuuksia: judoa ja tanssitunteja, meikkausta ja metsässä rämpimistä naama ruvella. Tyttöenergia rullasi talossamme niin, ettei koskaan tullut edes mieleen, että sukupuoli voisi olla meille mikään rajoite. Nyt katsoessani lapsuuttani taaksepäin, huomaan, että vanhempani olivat, jos ei nyt aivan radikaaleja, niin ainakin kahdeksankymmentäluvun yleistä kasvatuslinjaa katsoen, aika valistuneita. Uskonkin, että he oikein tietoisesti olivat tehneet sen valinnan ja ne käytännön ratkaisut, jolla he halusivat tukea tyttäriensä kasvua terveiksi ja terveitsetuntoisiksi naisiksi. Naisiksi, jotka näkivät itsensä arvokkaina. Samanarvoisina, kuin miehetkin.

Kun sain tietää olevani raskaana, olin heti 100% varma siitä, että mahani sisällä kasvoi tyttö. En oikeasti olisi voinut edes kuvitella, että minulle syntyisi poika. Olen nyt monta kertaa sanonutkin, että onneksi näin kävi. Ei siksi, että minulle sukupuolella oikeasti olisi ollut väliä, vaan siksi, että en olisi kertakaikkiaan tiennyt, miten poikia pitää kasvattaa. Tyttöjen kasvatukseen minulla kun oli niin hyvä omakohtainen malli lapsuudenkodistani, että en voinut kun toivoa, että voisin apinoida edes puolet siitä vanhemmuuden taidosta.

Kasvatuksesta ja vanhempana olosta oppii tietysti joka päivä jotain uutta. Ja monet asiat kääntyvät vielä päälaelleenkin, kun asiaa on saanut pohtia vuoden tai pari. On kuitenkin olemassa joitain asioita, joita en koskaan F:n kasvatuksessa halua unohtaa. Vaikka aihe onkin näin abstrakti, pistän tähän muistilistan itselleni, joita ainakin itse yritän ja  yritämme muistaa F:n kasvatuksessa:

  1. Erityisesti faijat: Kehukaa tytärtänne! Hänen taitojaan, kauneuttaan, olemassaoloaan. Kun tytär arvosaa itseään, hän selviää vastoinkäymisistä, eikä joudu kenenkään roskakoriksi. Isä antaa mallin siitä, millainen mieskunta on.
  2. Auta lasta luomaan realistinen kuva itsestään. Hyvä itsetunto kumpuaa usein hyvästä itsetuntemuksesta, myös heikkouksien tiedostamisesta.
  3. Kiinnittäkää huomiota siihen, kuinka kodissanne puhutaan miehistä ja naisista, miehille ja naisille. Sanoilla on merkitystä, ne heijastavat perheen arvoja.
  4. Älä koskaan kerro tyttärellesi, ettei hän voi tehdä jotain asiaa vain siitä syystä, että hän on tyttö.
  5. Älä aseta tyttärellesi tavoitteita periaatteella ”tytöt tekevät/eivät tee näin”.
  6. Unohda stereotypiat.
  7. Arvosta, mutsi, itseäsi! Sinulta tytär oppii, kuinka nainen suhtautuu itseensä.
  8. Mieiti tarkkaan, puhutko tyttäresi kuullen laihdutuksesta, tai muista ulkonäköön liittyvistä aroista aiheista.
  9. Auta tytärtäsi löytämään oma identiteettinsä ilman, että annat hänelle valmista, jäykkää, mallia olla nainen.

Mahtavaa tyttömäistä perjantaita PMMP:n Tytöt-biisin siivittämänä! Mahtibiisi, mahtibändi!

-Karoliina-

F:n asu: Pipo ja paita, Makia // Leopardileggarit, Lindex // Tennarit, Palladium // Villasuka, mummon kutomat //

Kommentit (6)

Ihan asiaa, mutta täsmälleen saman voi sanoa myös pojan kasvattamisesta 😉 Kasvattaminen kun ei ihan oikeasti riipu sukupuolesta, samat säännöt ja periaatteet PITÄISI päteä, oli kasvatettava sitten poika tai tyttö. On kylläkin yllättävän vaikeaa välttää jollain tavalla korostamasta sukupuolta arkisissa jutuissa, joissa ei oikeasti ole sukupuolella väliä. Kun sain ensimmäiseksi lapsekseni pojan, päätin kiinnittää nimenomaan tähän huomiota. Puutun myös jos isovanhemmat tai muut puhuvat pojasta (etenkin jos pojan kuullen) sukupuolisoopaa. Eli esimerkiksi tässä taannoin isoisä kommentoi pojan jotain punaista lelua tai vaatetta, en nyt muista mitä, että se on tyttöjen värinen. Korjasin välittömästi että nyt ukki puhuu ihan höpöjä, ei ole olemassa kenenkään omia värejä, kaikki on ihan yhteisiä. Poikani lempivärejä ovat pitkään olleet vihreä ja punainen, tällä hetkellä hän myös touhuaa ulkona vaaleanlilassa muffinssipipossa, koska haluaa 🙂

En siis ole mikään sukupuolineutraaliuden kannattaja, vaan juuri tuon mitä sanoit tytöistä tyttöjen päivän kunniaksi: sukupuoli ei voi määrittää rajaa sille, mitä osaa tai voi tehdä. Lukuunottamatta tietysti tiettyjä biologisia rajotteita 😉 Eli kyllä minun poikani saa leikkiä ”tyttöjen” leikkejä ja pukeutua ”tyttöjen” väreihin, jos niin haluaa. En halua opettaa pojalleni, että hän ei saa olla oma itsensä, koska muu maailma ei sitä hyväksyisi tai jotkut asiat olisivat kiellettyjä vain koska hänellä on pippeli.

Eli tytöt on pop ja tosi tärkeitä ja tänään on hyvä päivä herättää huomio kovin aliarvostettuihin tyttöihin, kuitenkaan ihania poikia väheksymättä 🙂 (Me muuten kasvatamme juuri nyt niitä poikia, jotka tulevaisuudessa osaltaan vaikuttavat siihen, miten tyttöjä kohdellaan)

Kiitos, Tiina! Tulipa hyvä mieli 🙂 -Karkki-

Tykkäsin tästä kirjotuksesta, asiaa!

Minun näkemykseni mukaan opettajat ja muu koulun henkilökunta ovat niin ammattimaista porukkaa, etteivät ainakaan aikuiset aseta tytöille ja pojille erilaisia vaatimuksia koulumaailmassa. Se, kuinka lapset ja nuoret suhtautuvat toisiinsa heijastaa mielestäni opetusryhmän ja myös kotien arvomaailmaa ja asenteita.

Itse mietin aina välillä, joutuuko F vaikeuksiin vilkkautensa vuoksi, tai kuinka kasvatan hänet niin hyväitsetuntoiseksi, että ennusteissa vilahtava melkein 190 sentin aikuispituus eivät häntä vaivaisi. Että sillä tavalla itse kuitenkin en voi olla miettimättä sukupuolille asetettuja muotteja. En usko, että näitä asioita edes ajattelisin, jos F olisi poika.

Näkyvätkö skukupuoleen liittyvät stereotypiat myös koulussa? Mitä mieltä olette?

Puhut niin asiaa 🙂 Varsinkin viimeinen virke oli oivallinen huomio! Juuri näin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X