kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 02.12.2013

Reima-arvonta, eli lämpöä talven viimaan!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
127 kommenttia

Heippa,

Tutustunut ”uuteen” Reimaan, eli Reimatecin täysin uudistuneeseen ilmeeseen vasta muutama viikko sitten, kun kävin Reiman showroomilla katsastamassa talven (ja ensi keväänkin!) lämpövarusteita. Jotenkin olin aikaisemmin ajatellut, että Reima on sellainen ysäriajoille jämähtänyt merkki, joten en ollut edes koskaan katsastanut merkin valikoimaa ulkovaateostoksia tehdessäni.  Täytyipä kuitenkin todeta, että olin ollut Reiman suhteen täysin väärässä. Näky oli oikesti aika WAU!

Mallisto oli täynnä toinen toistaan coolimpia talvikamppeita. Lämpimiä ja  teknisiltä ominaisuuksiltaan erinomaisia, mutta silti myös aivan kaupunkivaatekelpoisia. Ihan semmoisia, että voisin itsekin haluta napata malliston tuotteita käyttööni, jos kokoa vain olisi riittävästi.

F on saanut testailla Reimatecin toppatakkia  nyt jo muutaman viikon ajan hyvin tuloksin, eikä edes keltainen väri ole ollut niin arka käytössä, kuin aluksi odotin. Ehkä kankaan hylkivä pinta onkin todella pitänyt takin puhtaannäköisenä möyrinnästä huolimatta. Nyt Kolmistaan-seuraajillakin on mahdollisuus voittaa minityypeilleen joko Reimatecin haalari tai takki. Molemmat arvottavat ihanuudet ovat kokoa 80, mutta koot ovat melko reiluja. F:llä on mm. toppis kokoa 104, vaikka Ticket Outdoorin toppahaalarikin on jo kokoa 110.

Jos ja kun arvontavoitto kiinnostaa, teepä näin: Käy klikkaamassa Kolmistaan-facebooksivuilla tykkää-nappulaa. Kun tämä on tehty, ilmoita tykkäämisestäsi vielä tänne kommenttikenttään oman sähköpostiosoitteesi kanssa. Laitapa viestiisi myös se, kumpi tuote on toiveesi numero yksi, kumpi kakkostoive. (Esimerkkivastaus: Tykätty. Haalari. maijameikäläinen@ömail.fi) Arvontaan voi osallistua 10.12.2013, klo 20.00 asti.

”Vanhat” tykkääjätkin voivat toki osallistua! Meikäläinen ei unohda old school -kolmistaanlaisia 😉

Kivaa päivää! Meillä on taas sairastupa käynnissä. F:lle nousi yöllö hurja kuume. Eepi oli sisarhentovalkoisena tänään, minun vuoroni on huomenna. Paljon mehua, kirjoja ja pötköilyä. Toivotaan, että menisi tauti pian ohi.

P.S. Reimalla on nyt muuten menossa aika hauska kampanja, jossa neljä perhettä voittavat matkan Nasan päämajaan, Kennedy Space Centeriin. Jos haluat siis haalarin lisäksi avaruushenkisen reissun, kannattaa osallistua täältä.

 

Kommentit (127)

Tykätty. Haalari <3

[…] Reima, siis se uudistunut ihana Reima, josta olen  aikaisemmin talvellakin teille jo kertonut, on osannut vastata vesilätäkköisen ja loskaisen maan toiveisiin. Kerrankin markkinoille on […]

Tykkään -kovasti -ja livenä! Takki, niemetx7[ät]gmail.com

Tykätty! Haalari. mariestrange(a)hotmail.com

Tykätty! Haalari. x_unrated at hotmail.com

Anteeksi. Huomasin kysymykset vasta nyt. Osallistukaa vaan 🙂 Ei tämä niin vakavaa ole. Tykätkää blogista vaikka livenä – kehukaa kamulle naamatusten 😉

Tämä kiinnostaisi minuakin, voisitko vastata? Ei kaikki ole / halua olla facebookissa 🙁

Tykätty. Haalari. kirsi.siironen(ät)suomi24.fi

Tykätty! Takki. aho_immonen(at)hotmail.com

Tykätty jo heti kun fb:iin tulit. Tämä olisi niin hienoa voittaa,pojalle kipeästi tarvitaisiin toista haalaria kun päiväkotiura alkaa tammikuussa ja kokokin on aivan oikea!! Makeita uutuuksia 🙂 eli haalari ja nummelinjonna@gmail.com

Eikö tähän arvontaan voi siis osallistua, jos ei omista facebook-tiliä?

Tykkään ja Toppahaalari olisi mieleen garanbola(at)gmail.com

Tykätty! Haalari. marjukka.asiainen(ät)netti.fi

Tykätty ja takki ois ihana 🙂 titiina.lehtimaki(a)gmail.com

Tykätty! Takki ❤
kuokkanen.katriina(at)gmail.com

Tykätty! haalari olisikin kiva lisä pukinkonttiin pikku-ukolle. pauliina.jalo @ hotmail.com

Tykätty. Haalari. blondetta88[at]gmail.com

Tykätty! Haalari 🙂 celiceli84(at)gmail.com

Tykätty, takki, annapistenemtsinkoffägmailpistecom

Vastaa käyttäjälle Henna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X