kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 03.12.2013

Karkin ja Eepin yhteispostaus : F on kolmevuotias!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
17 kommenttia

Se on 3!

Meidän muru täytti tänään kolme. Kolme vuotta silkkaa rakkautta, hullunmyllyä ja lapsiperheeksi opettelua. Pure love, vai miten se nyt meni. Juhlan kunniaksi päätimme mutsina ja faijana kirjoittaa jotain tyttärestämme. Ehkä tulos talletetaan muistojenlootan, ja F lukea runoilumme vaikkapa  kymmenen vuoden päästä. Silloin, kun teinix jo pukkaa ja ärräpäät lentelevät.

Ensin pieni 30 kohdan faktaosuus, ja sen jälkeen vielä molempien vanhempien loppufiilistelyt.

  1. F on noin 105 senttiä pitkä.
  2. F osaa jo kaikki kirjaimet ja äänteet. Helpoimmat F osaa jo kirjoittaakin.
  3. F ei osaa sanoa r:ää.
  4. F ei ole käyttänyt enää aikoihin vaippaa päivällä eikä yöllä.
  5. F:lle oli kova pala luopua tutista: Se tehtiin lopulta lokakuussa. F vei tutin oravavauvoille.
  6. F:n lempibändit ovat Paukkumaissi ja Mimmit.
  7. F:n lempiohjelmat ovat Katti Matikainen, Kaapo ja Vain elämää.
  8. F muistaa helposti kuulemansa. Välillä se on huono juttu. Puolitoistavuotiaana hän lauloi PMMP:tä takapenkillä: ” Hiltän itseni, patteliin”.
  9. F tekee kuperkeikkoja, hyppii sängyllä ja sohvilla (meillä saa) ja haluaa aina tilaisuuden tulle tehdä voltteja.
  10. F pelkää mörköjä ja välillä sitä, että Katti Matikainen tulee ovesta.
  11. F kertoilee vitsejä ja juksailee.
  12. F:n lempilausahdus on ”halit ja suukit”.
  13. F:n lempiruokaa on caesar-salaatti, lohi, lihapullat ja ”hapankorkku”.
  14. F on juuri oppinut nukahtamaan iltaunille niin, ettei vanhempi ole vieressä. Ovi jätetään auki olkkarin puolelle.
  15. F:n lempikirjoja ovat Elli ja tuttisuu, Elli ja unenpää, Tatu ja Patu -kirjat, sekä Veera-sarjan kirjat.
  16. F:n kotiasu on kruunu, keijusiivet, röyhelömekko ja balettitossut.
  17. F on innokas kokkailija. Sotku on valtaisa, ja yksi palovammakin on ehditty saada. Silti homma on koko sakin mielestä juurikin mahtavaa.
  18. F osaa tehdä itse salaatin, smoothien (surautusvaiheessa apua vanhemmilta) ja pilkkoa pehmeitä ruokia.
  19. F katsoo Netflixiä, pelaa oppimispelejä ja skypettää iPadin avulla.
  20. F saa joka viikko Hankasalmen mummolta postikortin, ja luulee, että tämä on aivan yleinen käytäntö.
  21. F uskoo myös, että kaikki aikuiset ovat opettajia.
  22. F rakastaa Barbie-leikkejä ja tekee mielellään palapelejä.
  23. Jos jokin tavara on kotonamme hukassa, kannattaa kysyä sen sijaintia F:ltä. F tietää 90% varmuudella tavaran olinpaikan, ja hän myös muistaa kauppareissuilla, oliko kaapissa makaronia ja riittääkö maito vielä huomiselle.
  24. F näkee isovanhempiaan ja tätejä/setäänsä joka kuukausi, vaikka välimatkaa onkin satoja kilometreja.
  25. F osaa piirtää pääjalkaisia.
  26. F leikkaa saksilla usein ja tuottoisasti. Hänen huoneensa on siivottava joka ilta pienestä paperisilpusta.
  27. F omaa todella kattavan ja välittävän tuttavapiirin
  28. F huolehtii, että iskän pikkuHyundai pestään tarpeeksi usein. ” Taas sun pitää mennä autopesuun. ”
  29. F tykkää VR:stä ja erityisesti leikkivaunusta.
  30. F on kolme.

 

F on…
K: näin hieman puolueellisesti sanottuna, maailman ihanin tyttö. Juuri sellainen vauhtinainen, temperamentiliisa, huumoriveikko ja älynväläys, jollaisen lapsen aina toivoinkin saavani.
E: muuttanut minua noin 95 prosenttisesti.

 

Hassuin F on silloin, kun…
K: hän keksii vitsejä, sutkauttelee elämänviisauksia ja kyselee tärkeitä kysymyksiä.
E: hän kalkattaa omia juttujaan taukoamatta kolmatta tuntia.

 

Sydäntä riistää, kun F…
K: on kipeä. Tai kun minun suuttumuspuuskani jälkeen pieni ääni kysyy: ”Äiti, oletko sinä nyt iloinen?” tai ”Minä taion sinut hyvälle päälle, aplaka dabla”.
E: on kipeä. Tai itse on kipeä ja hän hoitaa ja puhaltaa jalkaan. Kysymys: ”Ollaanko aina yhdessä”, koskettaa jokaisella kerralla ja omalla tavallaan muistuttaa elämän haavoittuvaisuudesta.

 

F on temperamentiltaan…
K: päättäväinen ja voimakastahtoinen. Hän tietää mitä tahtoo, ja osaa myös ilmaista sen. Toisaalta F on hirvittävän kultainen ja herkkis. Hän jakaa lelunsa (ainakin pääasiassa) muiden lasten kanssa, suukottelee ja olettaa, että kaikki ihmiset ovat kivoja ja hyviä.
E: samanlainen kuin minä. Väsyneenä melkoisen kestämätön tapaus.

 

F:n kanssa parasta…
K: on kiireetön aika. En ole oikein mikään leikkijämutsi, mutta yhdessä pötköttely, juttelu ja vaikka ruuanlaiton opettaminen ovat älyttömän hauskaa puuhaa. F on urbaani mimmi, jonka kanssa on hauskaa käydä kaupungilla. Usein F toivookin ” mennään keskustaan ja ravintolaan”. Lomilla on ihanaa mennä yhdessä maalle mummolaan.
E: on käydä kaupungilla, Tavastian keikoilla, festareilla, puistossa ym…olla vaan.

 

Mieleenpainuvin yhteinen hetkemme on…
K: tietysti F:n syntymä. Toisaalta joka päivä tapahtuu sellaista, joka pitäisi muistaa ja kirjata ylös (ja jota en kuitenkaan muista tehdä).
E: Eräs ilta Lahden asunnossamme, kun hassutelimme yhdessä edesmenneen pappani vanhalla karvahatulla.

 

F saa minut suuttuneeksi, kun…
K: hän vetkuttelee aamuisin pukiessaan, tai kun normaaleista asioista – hampaiden pesusta, rasvauksesta tai tavaroiden raivaamisesta – täytyy tehdä uhkailu/lahjonta/kiristys -projekti.
E: hän ei suostu nukahtamaan millään.

 

Lempipuuhamme F:n kanssa on…
K: lukeminen, jutteleminen, kotityöt, ja puuhastelu ympäri kaupunkia. Junamatka Hankasalmen mummolaan on myös yhteinen juttumme. Viikonlopun ”perhenukutus”, eli leppoisa nukahtaminen sohvalle meidän väliimme on myös yksi viikon kohokohdista.
E: puistoreissut, talomme kuntosalilla käynti ja yleinen hassuttelu.

 

13-vuotiaalle F:lle haluan sanoa…
K: ”olet ihana! Vähemmän meikkiä ja enemmän omien aivojen käyttöä. P.S. Mua et voi huijata, nimittäin olen itse tehnyt kaikki teinikolttoset, mitä vaan voi keksiä ;)”
E: ” jos isi heittää sut sinne diskoon?… ja tulee hakemaankin”

 

Onnea muru!

– äiti ja isi-

 

 

Kommentit (17)

Ihana <3 niin paljon rakkautta <3

IHANA, ihana kirjoitus! Onnea kolmelle!

Kohta 21. 😀 Mistähän lie johtuu? 🙂
Ihana nähdä tämä mussukka jo ylihuomenna. <3

Ihana postaus! Tää oli erityisen mielenkiintoinen lukea, koska meidän neiti täytti juuri viime viikolla kolme. 🙂

Ihana kirjoitus! Onnittelut kaksivuotiaan synttärikaiman vanhemmilta 🙂

Ihana postaus, olette ihana perhe <3 Suurenmoiset onnittelut isolle tytölle! <3

Kiitos! Onnea sinnekin!!

Ennen ajattelin, että nämä ” meidän lapsi syö nyt lusikalla -postaukset” ovat niiiiin tylsiä. Nyt kuitenkin huomaan, että on hauska lukea muiden F:n ikäisten kuulumisia. Ja juurikin niitä arkisia!

Kolahti! Terveisin toinen kolmevuotiaan mutsi:)

🙂 Taitaa olla melko samat ihanat ja kamalat jutut!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X