kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 06.01.2014

Kohti hyvän mielen vaatekaappia

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Moikkis!

Kävin lauantaiaamuna kampaajalla ja kaupungilla. Ensin otsis laitettiin ojennukseen Naapurin Kaisan toimesta, ja sitten vaeltelin pitkin hiljaista Punavuorta kohti Kamppia.

Vielä muutama vuosi sitten olisi varmasti seonnut kaikesta siitä ale-lappujen määrästä, mutta kun tänään astuin bussiin kohti kotia, oli mukaani tarttunut vain 6 euron farkkupaita Monkista, puoli metriä -50% joulukangasta Marimekolta ensi joulua ajatellen (hei, täytyy valmistautua ajoissa!), sekä Tigerin roskis.

Mieleeni tulikin siinä kotii körötellessäni viime viikon Keskisuomalaisessa ollut juttu, joka oli koottu Rinna Saramäen teoksen Hyvän mielen vaatekaappi pohjalta. Lehtijuttu käsitteli kirjan (jota en ole tosin lukenut, pitäisi hommata/lainata se varmasti jostain) tavoin sitä, kuinka vähempi on enemmän myös vaateasioissa. Saramäki ei kannusta juoksentelemaan kuitenkaan nakuna, vaan tarkoitus olisi, että vaatekaappia ei tukittaisi jokaisen kauden heräteostoksilla, vaan täytettäisiin harkiten muutamilla luottovaatteilla. Keskisuomalaisen jutussa näiksi jokakaapin luottovaatteiksi oli mainittu musta jakku, korkkarit, tennarit, kynahame. Tiedätte kyllä, ne klassikot.

Olen itsekin yrittänyt  jo muutaman vuoden ajan koota ns. perusvaatekaappia. Sellaista, joka pitä sisällään yhdisteltäviä ja kestäviä vaatteita, ns. luottovaatteita. Joskus onnistun ostoissani paremmin, joskus huonommin.  Edelleenkin saatan nimittäin  haksahtaa johonkin ajankohtaiseen muotihömppään, joka näyttää kahden kuukauden päästä jo aivan tyhmälle. Mutta hei, onhan ostokäyttäytymiseni sentään kohentuneet viimeisten vuosien aikaan aivan huimasti, joten kohti vielä fiksumpaa linjaa mennään.

Vaikka pidänkin jakku-mustat housut-paitapusero -linjaa fiksuna, olen kuitenkin sitä mieltä, ettei luottovaate aina tarkoita sitä perusklassisuutta. Tulinkin vaateasiaa pohtiessani siihen lopputulokseen, että myös jotkut persoonallisemmat vaatteet voivat muodostua niiksi pukeutumisen kulmakiviksi. Joillekin se vaatekaapin vaate, jonka voi pukea milloin vain, voikin olla vaikkapa turkisliivi tai satiinihousut.

Kokosin tähän alle omat luottovaatteeni/asusteeni, sekä sellaiset yksilöt, jotka pitäisi vielä tulevaisuudessa hankkia. Näillä pääsisi nimittäin jo aika pitkälle 🙂

KAROLIINAN VAATEKAAPIN LUOTTOVAATTEET, -KENGÄT JA ASUSTEET:

  • Alaosat: Nudien Hai Kai -farkut. Mustina ja tummansinisinä // Monkin nahkashortsit. Aina sukkisten kanssa // Musta kynähame. Kirppikseltä eurolla.
  • Yläosat: Ruutu- ja farkkupaidat // Valkoinen kietaistava paitapusero // Valkoinen neule. JC.
  • Ulkovaatteet: Vilan musta nahkatakki // Makian vihreä talviparka // Lindexin Matthew Williamson -villakangastakki // Zaran farkkutakki.
  • Kengät: Converset. Mustina ja valkoisina. Nahkaisina ja kankaisina. Varrella ja ilman // Crocsin talvikengät // Tretornin kultakumisaapaat // Mustat nahkakorkokengät Bianco. Tosin en ole löytänyt kenkiä kesän juhlien jälkeen mistään :/ Outoa! // H&M:n halpisballeriinat. (Perusteena ei-nahalle se, että kengät menevät käyttökelvottomiksi minun käytössäni yhdessä kesässä, olipa kyseessä sitte nahka tai synteettinen materiaali)
  • Asusteet: Musta kaulahuivi // Monkin musta-valko-raidallinen huivi // Nahkahansikkaat ja -rukkaset // Fjällräven Kånken. Joululahja appivanhemmilta // Poola Katarynan lintukorvikset // Coston tupsuhattu // VillaWoolin, Carlingsin ja Carhartin pipot // Dieselin valkoinen kello. Josta tosin on ollut patteri lopussa jo kohta vuoden :/

 

Karoliinan kaappi kaipaa vielä:

  • Musta, nahkainen, peruskäsilaukku irrotettavalla olkahihnalla.
  • Pikkumusta.
  • Korottomat nahkasandaalit kesäksi.
  • Hihattomia ja lyhythihaisia paitoja (minulla ei ole juuri kesävaatteita!).
  • Siistit mustat pillihousut/farkut semi-juhlakäyttöön.
  • Arkihame. Ehkä farkkua.
  • Kevään balleriinafarkuiksi todella kapealahkeiset halpis”farkut”
  • Vansit jollain hauskalla kuviolla.
  • Laadukas, minulle istuva, musta jakku.
  • Kesähuivi nahka- ja farkkutakin pariksi

Tämmöinen oli minun perusvaatelistaukseni. Haavevaatteet ovat toki sellaisen pitkän tähtäimen lista. Ei siis ole tarkoituskaan, että saan hankittua niitä kuukaudessa, en varmasti edes vuodessakaan. Olen kuitenkin nähnyt tarpeelliseksi pitää tälläistä hankintalistaa kännykässäni. Nimittäin kun menen kiertelemään kauppoja, ja jos meinaan hullaantua, kurkaan vain listaani. Jos poimimani vaate ei kuulu tähän listaan, on se luultavasti turha heräteostos, jonka voin samantien viedä takaisin hyllyyn. Toimii siis vähän samanlaisena itsesäätelynä kuin se käteisen käyttö kortin sijaan 🙂

Mitkä vaatteet kuuluvat sinun perusvarastoosi? Mistä vielä haaveilet? Ja uskotko edes perusvaatevarastoajatteluun?

-Karkki-

* K:n pultsarilook (jossa, kuten näkyy, ei ole vielä käyty siellä parturissa): Pipo, Carhart (Eskolta lainassa) // Toppi, Weekday // Farkkupaita, Crocker // Farkut, Nudie Hai Kai // Lenkkarit, Nike (Topsportin lastenkenkäalesta 38e)

 

Kommentit (4)

Olen töissä päiväkodissa. On vaikea kuvitella, että selviäisin työpäivästäni valkoisella kauluspaidalla ja kynähameella 😉

Tunnistanut kuitenkin tuon selkeän vaatekaapin kaipuun. Halpavaateketjut toivat (viimeistään) kaappeihimme trikooähkyn.

Olen yrittänyt rakentaa työvaatevalikoimaani esim. Marimekon klassikoihin ympärille. Iloinen takki ja jokapoikapaita ovat niitä meidän alan klassikoita.

Mun kotivaatteet on aivan karmeita!! Miksihän niihin ei tule satsattua,vaikka niitä pidetään tunneissa ehkä eniten?!? Listaa kannattaa todella testata 🙂

Nimetön: Vaikka yläkouluikäisten kanssa ei (ainakaan joka päivä) tarvitse lattioilla konttailla, vetelen itsekin kyllä töissä aika käytännöllisellä linjalla: Tennarit ja farkut. Ja kun välkkävalvonnoissa tulee seista melkein joka päivä, täytyy olla aina myös lämpimät ulkotamineet. Näitkö viime viikolla ”Siskonpeti -sarjan”? Siinähän Krisse Salminen esitti opettaja Iloinen takki päällä 😀 Aika osuvaa!!

Vaatekaapin päivitys on todellakin ollut täällä mielessä ja samalla ajatuksella kuin sulla. Olen ollut yli kolme vuotta kotona lasten kanssa = verkkareissa ja trikoopaidoissa !!! Aika ja takapuoli on jo ajanut vaatekaapin ohi ja olen yrittänyt alkaa kerätä myös tuollaista joka tilanteen VÄLJÄÄ vaatekaappia. Listan tekeminen on hyvä idea! Taidanpa tehdä itsellenikin sellaisen 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X