kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.01.2014

Nespresson Maestria on kunkku (+ kahvikonearvonta)

Teksti
Karoliina Pentikäinen
114 kommenttia

Moikka,

moni teistä onkin varmaan jo huomannut blogikuvista, että kotiimme on rantautunut uusi ihana kahvikone, Nespresson Maestria. Aikaisemminhan meillä on ollut vain aivan normaali Philipsin suodatinkahvinkeitin, sekä Nescafe Dolce Guston kapselikahvikone.

Kun ostimme Dolce Guston muutama vuosi sitten, valmistimme kapselikahveja useita kertoja päivässä. Ajan myötä kapselikahvin teko kuitenkin lopahti. Siitäkin huolimatta, että esim. peruslatte tällä koneella valmistettuna oli hyvää.

Alkuinnostuksen jälkeen nimittäin kahvien muokkauskyvyn puuute alkoi kyllästyttää. Dolce Gustossa kahvikapseleissa itsessään on usein jokin valmis maku, ja silloinhan kahvien makuyhdistelmät ovat samalla jo melko lukkoonlyötyjä:  Mausteilla ja makusiirapeilla kikkailu meni usein överiksi, kun kahvin takaa puski jo jokin valmiiksi määrätty maku. Aika usein överimakea sellainen.

Suurin ongelma, mikä meille Dolce Gustolla kuitenkin tuli eteen, koski kahvien maitokapseleita. Gustossahan kahvijomat koostuvat siis kahvikapselista, sekä maitokapselista. Kun kapselit oli sitten käytetty, piti ne jättää hetkeksi ennen roskikseen laittoa valuttamaan kapselin sisään jäänyttä nestettä, jottei koko roskis olisi pian lainehtinut. Tämän kuivatusoperaation kääntöpuoli oli kuitenkin se, että pöydällä kuivausastiassa seisseet maitokapselit alkoivat haista todella nopeasto, todella pahalle. Yök!

Kun muutama kuukausi sitten virittelin yhteistyötä Nespresson kanssa, olin aluksi skeptinen kapselikahvikoneen suhteen. Ajattelin, että vaikka merkki vaihtuisi, ei ongelmat kapselien suhteen katoaisi mihinkään. Sain kuitenkin pian huomata, että Nespresson kahveissa maitoa ei pakata kapseleihin, vaan kahvit – jos niissä edes maitoa haluaa lisänä käyttää – valmistetaan aina oikeasta maidosta/kermasta/ soijamaidosta. Edellisen kahvikoneemme suurin ongelmakohta oli poistettu siis kertarysäyksellä!

Niin ja muutenkin: Aika vaikea tästä enää perinteiseen Rainbown suodatinsumppiin on palata 😉 Täytyy myöntää, että se fakta, että Nespresso kelpuutta joukkoonsa maailman kahveista vain 1-2%, näkyy, ennen kaikkea maistuu, selkeästi.

Maestria on asustellut meillä nyt kahden kuukauden ajan, ja olemme testanneet tänä aikana Eepin kanssa ihan kaikki Nespresso-kapseleihin kätkettyä 21 eri kahvilaatua. Tässäpä havaintomme, olkaa hyvät! Tämä syntymäkahvikissa ja uusiokahvittelija ovat aivan myytyjä.

 

Nespresson Maestria -kapselikahvikoneen plussat ja miinukset.

+ Kahvit ovat oikeaa kahvia, ei siis kahvinkaltaista tuotetta ilman kofeiinia. (Tosin kofeiinitonkin vaihtoehto on, maistui hyvälle).
+ Itse kahvimauissa, laaduissa ja paahdoissa on eroja. Maut tulevat siis oikeasta kahvista, ei esansseista.
+ Kapselit ovat pieniä ja kauniita. Niitä säilyttää ilolla esillä.
+ Kapselit voi kierrättää.
+ Kapselit voi  viskata metallinkeräykseen. Huikeaa!
+ Käytetyistä kapseleista voi askarralle vaikka mitä. Jokaisen luokanopen vikkinpankkiin tämä 😉
+ Kahvikone itsessään on huikean kaunis. Saatavina myös musta ja kermanvalkoinen.
+ Vesihöyryllä toimivaa maidonvaahdotinta on helppo käyttää.
+ Kun maihto vaahdotetaan itse, voi vaahtokuvioilla kikkailla (jos vain osaisi. Youtube-opiskelu jatkukoon…huoh!).
+ Laite kuumenee käyttövalmiiksi todella nopeasti, joten yksittäisen kahviannoksen saa vauhdilla.
+ Oiva valinta niille, jotka haluavat juoda aitoa kahvia, ja ovat kiinnostuneita myös välillä kikkailemaan maku- ja maitoyhdistelmillä.

– Kahvikone pitää melko kovaa ääntä. Aamulla perheen nukkuessa ei uskalla päräyttää keitintä päälle.
– Perus-S-Marketista ei saa kapseleita (ainakaan meidän).
– Jos haluaa yhdellä näppäimellä koko erikoiskahvin kaikkine maitoineen ja mausteineen -koneen, tämä ei ole oikea valinta.

 

Kertokaapa nyt te, kuinka  juotte kahvinne. Vai onko teillä kenties jokin kahvia korvaava juoma. Kun pistätte kahvikommenttinne blogin kommenttiboksiin oman sähköpostiosoitteenne kaveriksi, osallistutte ihanan Nespresson Umilk -kahvikoneen arvontaan. Aikaa osallistua on viikko, eli arvonta sulkeutuu maanantaina 20.1.2014 klo 20.00.

Tsemppiä arvontaan!

-Karkki-

P.S. Olette nähneet Nespresson George Clooney -mainoksen? 😉

*Nespresso Maestria Rosso ja testikapselit saatu blogiyhteistyön kautta

 

Kommentit (114)

Ukkeli juo meidän perheessä kaffet – minä teet. Kofeiiniton versio kahvista kiinnostaa minuakin. Perus Moccamasterilla mennään vielä meillä, mutta hauskaa olisi laittaa ukko herkuttelemaan. hannahonko(ät)hotmail.com

Täällä juodaan Nespressoa ja eikä sitä voittanutta kyllä edes oo! 🙂

21 eri kahvilaatua on kyllä ihan ehdoton etu verrattuna muihin kapselikoneisiin. Juon kahvia enimmäkseen murukahvina nopeutensa tähden, kahvinkeitin on käytössä vain viikonloppuisin jos silloinkaan. Kahvi mieluusti kuumana ja makeana.
berndt(piste)ahlfors(at)elisanet(piste)fi

Kotona menee kuppikaupalla peruskahvia muiden vaihtoehtojen ollessa aika vähäiset, mutta aina kahviloissa ja ravintolassa valitsen erikoiskahvin, mieluusti kokeillen laidasta laitaan.
flight(at)luukku(piste)com

Kahvi kuumana, tilkka maitoa. Mies olisi ikionnellinen, jos tuollaisen kahvikoneen kotiin kiikuttaisin ja voisinpa sillä lattemukin joskus itsekin surauttaa:) keiju.telford@gmail.com

Maitoa tai kermaa vähän kahvin joukkoon. Tämä olis niin mainio lahja vaimolle, joka on kotona lasten kanssa. Hän rakastaa erilaisia kahveja, mutta vielä ei olla kahvikonetta saatu hommattua. Lähimpään kahvilaankin, josta saisi jotain muuta kuin perus mokkaa, on yli 50km. urhotaa@gmail.com

Mikä tahansa maitokahvi maistuu! Sen sijaan espresso ja perusmusta suodatinkahvi jää juomatta. Nyt olen löytänyt erilaiset makusiirapit ja villinä maustan kahvejani erilaisilla kokeiluilla.
ahlfors(at)suomi24(piste)fi

Peruskahvinkeitin kerää enää pölyä ja pysyy taloudessa ainoastaan vieraita varten, itse juomme murukahvia kun tavallinen suodatinsumppu ei enää kiinnosta….. Haaveilen monipuolisesta kahvikoneesta jolla voisi tehdä monenlaisia kahveja ja kokeilla uusia juttuja.
teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

parhaiten menee alas ihan mustana.

niinuska87(miukumauku)hotmail.com

Toisen kahvin kokeilukerran jälkeen sydänfilmissä lääkäri kielsi koskemasta enää koskaan kahviin. Oli muutenkin sen verran kauhean makuista etten koen hävinneeni mitään. En osaa keittää kahvia, mutta en osaa luistellakkaan. Kaakkao sen sijaan.. Kuin meinisi kuumaan kylpyyn… 🙂 Patrick.almgren@me.com

Maidon kanssa ja ehdottomasti aivan tuoreena, mieluiten tietenkin vastajauhetuista pavuista. Lisäksi keittimen täytyy keittää kahvi riittävän kuumaksi, että kaikki aromit saadaan talteen. sepottaja(at)hotmail.com

cappucino parasta.

seisvain(a)luukku.com

Juon ihan normi kahvia…joskus maidon kanssa ja joskus ilman. Erikoiskahveja juon sit muualla koska kotona niitä laitteita ei ole…Ja näin viiden lapsen äitinä kahvia menee hirmuinen määrä päivässä. johannap4@gmail.com

Mutteripannulla keitetty tummapaahtoinen espresso + mikrolämmin, paristokäyttöisellä maidonvaahdottimella tehty maitovaahto. Aika oldschool, voisikohan sen aamulattensa helpomminkin saada….? Nespresso, kiitos 🙂 amhakkinen@gmail.com

Kahvini juon kermalla ja kookosöljyllä maustettuna.

Paljolla maidolla. 🙂

Meillä juodaan reilunkaupan luomukahvia. Itse juon 1-2 kupillista päivässä, muulloin eri teelaatuja.
klaara49@luukku.com

Moccamaster-keittimellä ja suosikkikahvini on Reko – Luomu sekä Reilun kaupan tummapaahtoinen kahvi rasvattomalla maidolla. annijansson@hotmail.com.

Kahvi mustana! Aina. Paitsi erikoiskahveissa maitovaahto on parasta. 🙂 satu.kaikkonen(a)hotmail.com

ihan perus suodainkahvi maidolla :).

coldcube(a)kotinet.com

Kahvia on hankala korvata, koska se on suosikkijuomani.

mulle maistuu mikä vaan, mutta oon tyytynyt normaalisti juhla mokkaan..

mariestrange(a)hotmail.com

kahvikone on ollut, mutta vaihdoin sen normaalikeittimeen. Halvemmaksi tulee. Eli periaattessa parasta kahvia tällä omalla keittimellä ei saa, mutta riittää minulle. Vastaus siis suodatinkahvi + maito.

x_unrated at hotmail.com

Juon juhlamokkaa ainejärjestöhuoneella kavereitten kanssa!!

Alkuraskaudessa kahvi alkoi tökkiä, nyt jo maistuu, mutta kylmänä. 🙂 Laitan miehen sumpin jämät hetkeksi pakastimeen ja kun on jäisen kylmää, sekaan reilusti maitoa ja loraus makusiirappia. Ja töissä kahvitaukoa piristää ripaus kardemummaa kahviin. salla.riikonen@hotmail.com

[…] Kolmistaan-blogi. Arvotaan Nespresso Umilk -kahvikone. Kilpailu päättyy 20.1.2014 klo 20.00. […]

Mutteripannulla on keitelty espressot jo lähes 10 vuoden ajan. Ei joka päivä, mutta satunnaisiin kahvihetkiin 🙂 Ja luomumaidon kanssa yleensä eri kahvilaatuja vaihdellen. Maidonvaahdotin olisi kyllä aika ihana! Suodatinkahvi ei uppoa ei sitten millään, liian hapokasta! jennipulju@gmail.com

Olen aina ollut kova Iikka juomaan kahvia, mutta nyt raskauden yllätettyä ei sitten tipu millään:) Ehdottomasti lempi kahvi on aamukahvi rauhassaan nautittuna. Outsavee@gmail.com

Aamulla samaan aikaan, kun syötän tyttöä ja iltapäivällä juon rauhassa kahvin, kun on päikkäreillä 🙂

piia.kallio@attendo.fi

Parasta on ihan tavallinen Juhla Mokka ja paljon sinistä maitoa. Nam! Kahvikone olisi kyllä mukava voittaa ja kokeilla vähän muitakin makuja:) t.karttunen@netti.fi

En olisi vuosi sitten uskonut kirjoittavani, että kahvi on oikeasti hyvää 🙂 34 vuotta piti maistella ennen kuin alkoi maistua 🙂
kaisa.rikkonen@hotmail.com

Kahvi kuin kahvi – kylmänä. Kaksi lasta ja kohtalaisen pitkä kotiäitiys opettivat, että jäähtynyt kahvi on nopeinta juoda. (Ei sitä kuumalle vaihtoehdolle koskaan mahdollisuutta annettukaan…) s-posti anemkata(ät)gmail.com

Cappuchinokaramellijauhetta vahvaan kahviin sekoitettuna…hieman kermaa
Cappuchinokaramellijauhetta vahvaan kahviin sekoitettuna…hieman kermaaverfloor07@gmail.com

Cappuchinokaramellijauhetta vahvaan kahviin sekoitettuna…hieman kermaa

Oma kahvikone hajosi, joten kotona saa vaan peruskahvia. Muuten ehdoton suosikki on latte!

Viikonloppuisin kotosalla Presidentin tummapaahto, moccamasterista isoon mukiin kera maidon ja sokerin. Ja Italiassa reissatessa parasta on tuplaespresso, jostain syystä se maistuu aina paremmalta kun on lomalla 🙂
sasa.huovinen(at)gmail.com

Tummapaahtoinen sufee moccamasterilla ja taikamukiin (lue:saaviin) kaadettuna, aamulla & päivällä… Voisha tuota muullakin tavalla testata… Minnaroitto@suomi 24.fi

Tällähetkellä tavallisesta keittimestä maidolla ja sokerilla 😛

Olen aivan ehdottoman riippuvainen kahvista ja ilman paria kupillista ei kyllä päivä lähde käyntiin. Mieluiten juon kahvini maidon kera, mutta hätätilassa menee myös mustana. Tuollainen kone olisi ihan unelma! 🙂
ilokseni@gmail.com

Kotiäitiyden myötä kahvista tuli korvaamaton ja ainakin pari kuppia päivässä pakko saada! Kaverilla on samanmoinen kone jolla saa todellakin herkkukahvia 🙂 tämä tulisi todella tarpeeseen! Nummelinjonna@gmail.com

Kaakaota ja teetä vain, niitäkin silloin tällöin. Mutta miehelle… Joten arvontaan mukaan!

Itse juon lähinnä teetä ja kaakaota, mutta tuo olisi upea lahja miehelleni! Saattaisin itsekin päästä kahvin makuun erikoiskahveja maistelemalla 🙂iidamarianna@gmail.com

”Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.. Juon sen miten sattuu.” nepitkan(at)gmail.com

Kahvi on parasta tietysti seurassa! Olen ehkä maailman hitain kahvittelija, hörppään kahvista ensimmäisen kerran, kun muiden kupit ovat jo tyhjät. Tämä taitaa johtua siitä, että pidän vain hieman lämpimästä kahvista, kuumana se ei ole niin hyvää. Kahvin joukkoon saa laittaa paljon maitoa ja erilaiset makukahvit ovat herkkua.

Itse en juo kahvia, mutta kahvini nautin haistelemalla muiden kahvikuppeja. Ah, kuinka rakastankaan kahvin tuoksua ja kahvikuppien kilkettä. Kahvikoneella voisin tarjota itselle ja läheisille näitä kahvihetkiä helpommin. Bellis2(at)gmail.com

Arvontaan mukaan :). Valmiskahveista Frezza mocca on suosikkini ja siitä ei voi kuin todeta että kahvi reilulla määrällä sokeria ja maitoa on minun makuuni parasta! Vaikka pitkään melkoinen teenystävä olen ollutkin niin kyllä se kahvin juonti enemmän nautinnollisempaa on täytyy myöntää. Se että sen valmistukseen menee yleensä hieman aikaa, jota kahden pienen alle kolme vuotiaan kanssa ei tahdo löytyä..mutta kahvikonehan ratkaisisi pulman :). Niistä hetkistä kahvin valmistuksen parissa unelmoiden.

Normi kahvi maidolla, sen erikoisempiin ei ole tullu koskettua, mutta luulen että rakastuisin ensi maistelulla 🙂
Reetu26_92@hotmail.com

Oih, aamut ei ilman kahvia lähde käyntiin. Olen oikea kahvin suurkuluttaja, monesti himoinnut kapselikahvikonette, josko nyt onnetar suosisi!

Eniten käytän perus kahvi maidolla, mutta jos on enemmän aikaa niin maistuu latte tai cappuchino, varsinkin jos on kahvilassa kahvittelemassa. Aamuisin mukaan tarttuu ihanan oranssi termosmukillinen tuoretta kahvia työmatkaseuraksi.

tea-ojajarvi@live.fi

Meillä kahvit juo enimmäkseen mies, mutta jos joskus erehdyn kahvia juomaan, niin juon sen kyllä runsaan maidon kera. Eli latet ja cappuccinot menee minulle… bunhead87@hotmail.com

Luulin pitkään, että tavallinen suodatinkahvi maitotilkalla on minulle se ainut sopiva kahvi. Olen kuitenkin oppinut nauttimaan myös esimerkiksi cappuccinosta sekä espressosta! petra_salmi@hotmail.fi

Ilman maitokahvia ei päivä käynnisty! Tavallisen kahvin lisäksi suosekkeihin kuuluu mocha ja latte sekä cappuchino. 🙂 Anna.s.jaskari(at)gmail.com

Vaikken mikään hirmuinen tavallisen kahvin ystävä ole, on sitä silti aamuisin juotava kun ei tuollaisia ”hienouksia” viitsi opiskelijan budjetilla ostaa 😉 Tuollainen kahvikone olisi unelma! 🙂

iida.toivola@hotmail.fi

Mieluiten juon maitokahvia, mutta menee myös mustana. Mutterikeittimellä tulee usein kotona keitettyä ja töissä tavallista suodatinkahvia. hanna.salmi@yahoo.com

Juon ihan mitä kahvia sattuu olemaan maidon kanssa. Olen aina ollut sitä mieltä, etten erota kuitenkaan kahvia toisesta, joten olisi kiva päästä kunnolla kokeilemaan 🙂
johka1975@gmail.com

Juon kahvini maidon kanssa, monta monta mukia päivässä. Kolme pientä pitää huolen siitä, että äidin hermot kaipaa rauhoittumista kahvikupposen äärellä aina kun siihen sattuu olemaan aikaa. Vanhin on teidän F:n ikäinen ja pienin pitää syöttää vielä useamman kerran yössä, joten ilman kahvia en varmaan hereillä pysyisi päivisin. Ja tämän raskauskilojen tiputtamisen takia kahvi on ainut herkkuni ja nautintoaineeni. Uutta keitintä/konetta pitäisi ruveta miettimään kun vanha moccamasteri alkaa kuulostaa siltä, ettei sillä kohta enää kahvia keitellä. tanja.nisu@gmail.com

Arkikahvin eli tavallisen suodatinkahvin juon kauramaidolla tai tavallisella maidolla. En omista kunnollista kahvinkeitintä, vaan kahvi valmistuu irtosuodattimella, huoh. Ehkä tähän voisi tulla muutos varsinkin, kun olen enemmän erikoiskahvien ystävä.

Jätin kahvin 6vuotta sitten, koska join pannukahvia aivan liikaa. Uuden kapseli koneen kautta ei tulisi varmaan juotua pannu tolkulla!? Rakastan edelleen kahvin tuoksua ja makua esim jäätelössä. Olisin valmis antautumaan takaisin kahvin aromien maailmaan < 3 mari.juuso@gmail.com

Yleensä en juo kahvia lainkaan, en ole koskaan oppinut juomaan. Poikkeuksena se, kun olen raskaana; molemmilla kerroilla oon juonut kahvia säännöllisen epäsäännöllisesti ja erityisesti tällä kertaa tekee mieli maitokahveja.
miani83@gmail.com

Moccamaster on meillä kotona ja sillä keitellään tummapaahtoa, jota juodaan mustana, kahviloissa mies ottaa myös espressoa tai jotain erikoiskahvia, minä taas yleensä kaakaota tai teetä. 🙂 s-posti: ida.lahtinen@student.diak.fi

Meillä käytössä Nespresson/De Longhin Lattissima+ keitin ja oon ollut tyytyväinen. Tuolla keitän kahvit silloin kun haluan nauttia (ja saa istua alas rauhassa). Minulle cappucino ja miehelle latte. Tuohon on integroituna maidonvaahdotin, joten esim. cappucinon saa noin minuutissa maitoineen päivineen. Maitoastia vain loksautetaan paikoilleen ja käytön jälkeen nostetaan jääkaappiin.
Aamukiireessä sitten Moccamasterilla juodaan miehen kanssa kahvit, kun se on vähän sitä ohimennen kupista hörppäilyä.

Meillä ollaan kovia kahvinjuojia, mutta keittimen virassa on opiskeluaikoina ostettu surkea pieni halppis-keitin, jolla ei tosiaankaan mitään luksuskahvia keitellä :DOlispa siis aivan ihana voittaa!
Kahvin hörpin reilun maitomäärän kera.
-Aada-
aho_immonen(at)hotmail.com

Meillä juodaan perus suodatin kahvia sekä nescafe dolge gustolla =) Molemmat ollaan kovia juomaan kahvia 🙂 ja monet kylmä juomatkin testattu dolgella 😉

Joka aamu pari kuppia kahvia maidolla on pakko saada <3

Työpaikan automaatista kahvintapaista juomaa.

jokisentimo(miukumauku)gmail.com

Ihana arvonta! Minulla tosiaan vauva valvottaa, mies kuorsaa ja silmäpussitkin löytyy. 🙂 Itse juon kahvini latte tyyliin runsaan maidon kera. marjaana.heikkila@luukku.com

Kahvia peruskeittimellä, kapselikone tai edes Moccamaster olisi unelma! Lattea pakko juoda kahviloissa/matkoilla kun kotona ei voi tehdä..
tirpe@hotmail.com

Opettelen kahvinjuontia (kait sekin pitää opetella ennen kuin 30 räpsähtää täyteen!) ja kofeiiniton versio kiinnostaa. Niin eipähän tarviis valvoa kahvinjuonnin jälkeen aamuyölle 🙂 kirsi.vehvilainen(ät)hotmail.com

Moi! Juon maitokahvia monen monta kuppia päivässä ihan tavallisella keittimellä keitettynä. Tollanen kone olisi ihana uudessa kodissamme. 🙂 valentino.anette@hotmail.com

Itse olen ratkaissut tuon käytettyjen kapseleiden ”valuttamisen” niin, että puristaen käytetyn katselin tyhjäksi lavuaarissa heti käytettyäni sen. Vähän kuuma toisinaan sormissa, mutta jos ei muuten näpit kestä, niin painaa tyhjäksi vaikka mukin pohjalla. Näin voi heittää kapselin samantien roskiin.

Suodatinkahvin lisäksi juo tosiaan kapseleita. Jos arpaonni suosisi, siirtyisi nykyinen kapselikeitin ehdottomasti työpaikallani päiväkotiin. Siellä siitä olisi vielä iso ilo.

Perus Moccamasterilla kahvit keittelen. :)Kovasti on mielessä hommata kahvikone, mutten ole oikein päässyt tulokseen mikä olisi se paras. juttavii@gmail.com

Juon kahvini mustana, presidenttiä. Kolmen alle kolmipuolivuotiaan äitinä kahvini jäähtyy usein ja voi kyllä, usein kuppi käy mikron kautta useammankin kerran aamun aikana, ennen kuin pohja häämöttää

pauliina.jalo @ Hotmail.com

Minä tykkään juoda arkikahvini mieluiten mustana. Erikoiskahveista tykkään myös, mutta mies ei, joten kapselikone olisi juuri meidän tarpeisiimme sopiva. Saisi mies perusmaitokahvinsa ja minä erikoiskahvini maitovaahdolla. Voihan jehna, toivottavasti arpaonni suosisi tällä kertaa! 🙂 Valkoisen väri sopivi vielä keittiön ja muiden pienkodinkoneiden väreihin.. 😉

Osallistun arvontaan siis: jo_hannan(at)hotmail.com

Perus moccamasterkahvis juomme, mutta latte ja muut maitokahvit kyllä maistuisi. 🙂 kshvikone on ollut haavelistalla, ja nimenomaan sellainen missä maito ei tule kapselista.
elina-ahonen@hotmail.com

Onpas raikkaanvärinen kahvikone. Itse juon lähinnä teetä (ja talvella lämmin kaakao on ihanaa), mies hoitaa tuon kahvinjuomispuolen, menee varmaan lähemmäs pannullinen päivässä… Nuorempana olen itse juonut erikoiskahveja. Arvonnassa siis mukana. runoilija_ellu@luukku.com

Kotona tavallisella keittimellä keitetään Presidentin tummaa paahtoa. Kahvilassa otan cappucinon, kun pelkällä kahvilla mennään. Olis kiva saada kotonakin…
andersen.maija@gmail.com

Kuumana, tummaa paahtoa maidolla tai ilman (riippuu keittäjästä). timo.karstikko(ät)gmail.com

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X