kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.01.2014

Valokuvakammo

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Voisiko joku järjestää mulle jonkinlaisen valokuvissaesiintymiskurssin? Miten ihmeessä lähes kaikki muut onnistuvat olemaan kuvissa luonnollisia, mutta minun naamani vääntyy aivan kummalliseen täti-ihmishymyyn, väkinäiseen virneeseen tai surullisen koomiseen yritykseen olla cool?

Kuva-angsti iski päälle taas viime perjantaina, kun F, minä ja Eepi olimme Kaksplussalla uuden blogihederin (vai -bannerin? Mediamummo ei aina osaa näitä termejä) kuvauksissa.

Eepin ja F:n kuvat otettiin varmasti muutamassa minuutissa, mutta minun photojani räpsittiin ainakin triplasti tuo aika. Siitäkin huolimatta, että Sampo-kuvaaja oli aivan huippu, ja ilmapiirikin – niin kuin aina Kaksplussalla käydessä – ihanan kotoisa!

Vaikka olinkin kotona yrittänyt vähän harjoitella kuvausilmettä, alkoi salamavalon räpsyessä ruudulle  ilmestyä heti niitä karmaisevia liian-yrityksen-kuvia, joita olin pelännytkin. Sampo yritti kannustaa, ajoin jopa F:n ja Eskonkin pois häiritsemästä, mutta silti en osannut olla yhtään relasti.

Lopulta löin homman läskiksi ja heitin kuvausrekvisiitankin pois. Ja kuinkas oikein kävikään?  Juuri samaisella hetkellä Sampo nappasi minusta vielä kaksi kuvaa, ja: Tadaa! Siitä hetkestä, heti kun lakkasin yrittämästä, saatiin iltapäivän parhaat kuvat minun osaltani. Ne, jotka omaan kriittiseen silmäänikin näyttivät ihan hyville.

Joskus saan kuulla ihmettelyä siitä, miten en en itse vilahda oman blogini kuvissa kovinkaan usein. Noh. Nyt tiedätte syyn.
Olisiko teillä vinkkejä kuvattavana olemiseen? Erityisesti still-kuvissa töröttämiseen! Jostain syystä liikkuva kuva ei niin häiritse. Höpötellessä ja liikkuessa kun luonnollisuus on helpompaa kuin paikallaan ollessa.

Uuden hederin ja siihen liittyvät kuvat näette sitten jossain vaiheessa täällä blogissa. Mahtavaa päästä uudistamaan vähän blogin ilmettä. Kiitos Sampo, Oili ja AD-Tuija! Olette huippuja <3

Valoa!

-Karkki-

P.S. Facebook-tykkääjät saivat vihiä kuvauksista jo perjantaina. Niin ja faceen päivitäin muuten silloinkin, kun varsinaiseen blogiin en ehdi. Liittykääpä siis facebook-tykkääjäksi täältä ja saatte paljon ekstarakuvia ja tietoa Kolmistaan-meiningeistä.

*Nämä räpsyt luonnollisestikin vain omaa Making of-matskua
** F:n lettiasu saatu blogin kautta aivan huikean makeelta Vimmalta.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X