Kolmistaan

Vimmaisen hyvää

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Moikkis!

Olimme Eepin ja F:n kanssa joulukuussa Senaatintorilla joulukadunavajaisissa, kun päädyimme lämmittelemään pikkuiseen pop up –myymälään, josta sai kuumaa glögiä, ja jossa oli kiva tunnelma.

Hetken katseltua ympärillemme selvisi, että lämpimän sisäilman lisäksi liike oli muutenkin kiinnostava. Sehän oli täynnä ihania, aivan uudennäköisiä, lastenvaatteita.

Kyseessä oli Vimma, uusi suomalainen lastenvaatemerkki. Sellainen, joka sai hypen aikaiseksi muutamassa kuukaudessa.

Jos nimittäin joulukadunavajaisissa Vimman tavaramerkki, jo klassikkoaineksia omaava palmikkokuosi oli minulle vielä tuntematon, olen muutaman viime kuukauden aikana törmännyt siihen jo niinkin monessa lehdessä, blogissa ja livekäytössä, ettei uskoisi printin tarinan olevan niinkin tuore.

F on päässyt blogilahjan kautta kokeilemaan Vimman palmikoita ja pöllöpaitaa, ja taidamme tällä kertaa – kerrankin – olla F:n kanssa molemmat sitä mieltä, että kyseessä on ihana merkki. Kaunis kuvio yhdistettynä pumpulinpehmeään materiaaliin sopii päälle milloin vain. Vaikkapa tuohon hederikuvaan yllä, jos ette ole vielä huomanneet, että F on siinä vimmaisissa palmikoissa.

Olen valtavan iloinen, että markkinoille on muutaman viime vuoden aikana tullut mahtava liuta kotimaisia lastenvaateyrittäjiä. Hyvä te!

Mitäs mieltä te olette Vimmasta? Sykähdyttääkö? Oletteko kenties jo testanneet?

-Talvilomalais-Karkki-

Kuvat: Vimma

 

Lue myös

X