kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 16.02.2014

Vimmaisen hyvää

Teksti
Karoliina Pentikäinen
8 kommenttia

Moikkis!

Olimme Eepin ja F:n kanssa joulukuussa Senaatintorilla joulukadunavajaisissa, kun päädyimme lämmittelemään pikkuiseen pop up –myymälään, josta sai kuumaa glögiä, ja jossa oli kiva tunnelma.

Hetken katseltua ympärillemme selvisi, että lämpimän sisäilman lisäksi liike oli muutenkin kiinnostava. Sehän oli täynnä ihania, aivan uudennäköisiä, lastenvaatteita.

Kyseessä oli Vimma, uusi suomalainen lastenvaatemerkki. Sellainen, joka sai hypen aikaiseksi muutamassa kuukaudessa.

Jos nimittäin joulukadunavajaisissa Vimman tavaramerkki, jo klassikkoaineksia omaava palmikkokuosi oli minulle vielä tuntematon, olen muutaman viime kuukauden aikana törmännyt siihen jo niinkin monessa lehdessä, blogissa ja livekäytössä, ettei uskoisi printin tarinan olevan niinkin tuore.

F on päässyt blogilahjan kautta kokeilemaan Vimman palmikoita ja pöllöpaitaa, ja taidamme tällä kertaa – kerrankin – olla F:n kanssa molemmat sitä mieltä, että kyseessä on ihana merkki. Kaunis kuvio yhdistettynä pumpulinpehmeään materiaaliin sopii päälle milloin vain. Vaikkapa tuohon hederikuvaan yllä, jos ette ole vielä huomanneet, että F on siinä vimmaisissa palmikoissa.

Olen valtavan iloinen, että markkinoille on muutaman viime vuoden aikana tullut mahtava liuta kotimaisia lastenvaateyrittäjiä. Hyvä te!

Mitäs mieltä te olette Vimmasta? Sykähdyttääkö? Oletteko kenties jo testanneet?

-Talvilomalais-Karkki-

Kuvat: Vimma

 

Kommentit (8)

Noi kärpäset on kyllä ihanan kamalat 🙂

[…] kyllä Vimma-vimmani. Keväällä myyntiin tulevan uuden Vimma-kuosin, Vie minut kaukaisiin maihin, on suunnitellut […]

Semmoinen musta-valkoinen olisi kiva 🙂 Vinkki vaan Vimmalle seuraavaa kautta varten!

Onpa kivoja! Harmi vaan, että kärpäspaitaa ei ole muissa väreissä. Ei oikein pojalle mene 🙂

Mainio on kyllä mainio, myöskin! Blogien lukemisen ihanuus on se, että voi bongata jotain kivaa. Se on tosin myös kirous: Kiva näkyy sitten usein jo liiaksi. Itseäni tämä palmikkosetti kiehtoo. Kun keväällä Vimmalta tule naistentuotteita, toivon todella, että palmikkoleggareita löytyy myös omassa koossani.

mut toi rääsypaita on hieno, missä roikkuu noita juttuja!

Muhun ei oikein iske mustavalkoisuus muutenkaan, joten ei myöskään palmikot. Voisin itselläni nähdä tuota kuosia kyllä, mutta lapsellani en. Ehkä luen liikaa trendiblogeja kun tääkin kuosi tuli vähän yliannostuksena heti, me mennään uusista merkeistä Mainiolla 🙂

Niin on 😀 varsinkin, kun pohjaväri on tuollainen ysäripersikka! Mii laikii!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X