Moikkis!
Blogin facebook-sivua tykänneet jo tietävätkin, että tämä laiskamato on aloittanut kuntoilun Pasilan EasyFit –kuntosalin personal trainer Anna Kallion avustuksella*.
Treeniohjelmasta, ruokailuista, tavoitteista ja kokemuksista kuulette tänä keväänä varmasti paljon lisää, mutta nyt alkuun ajattelin kuitenkin kertoa teille vähän taustoja siitä, millainen liikkuja minä olen tähänastisen elämäni ollut.
Kun olin lapsi, isäni urheili kilpaa kestävyysjuoksussa ja triatlonissa. Urheilu oli siis lapsesta asti osa elämääni, ja niinpä pieni Karoliina liikkui jos jonkinmoisilla eri tavoilla. Maaseutumetsissä ja pihoilla pomppimisen lisäksi kävin tanssitunneilla neljävuotiaasta viisitoistavuotiaaksi asti, judotunneilla kulutin tatamia alakoulussa neljä vuotta, ja yleisurheiluakin tuli harrastettua ihan piirinmestaruustasolla koko lapsuusikä.
Yläkouluiässä kavereiden kanssa hengaaminen syrjäytti ajastetut urheilutreenit, mutta ei liikunnan harrastaminen kokonaan jäänyt. Huomasin, että teinikuohuntaan ja omien ajatusten pohdiskeluun auttoi ulkoilu ja lenkkeily. Niin ja kyllähän jonkinlainen nuoruuden kroppaepävarmuuskin kannusti liikuntaan sen vartalon ulkonäköön muovaavien vaikutusten vuoksia.
Lukiossa, yliopistossa ja vuosina ennen F:ää harrastin liikuntaa vain lähinnä kävelylenkkien ja punttisalin muodossa. Vaikken mikään himoliikkuja enää ollutkaan, kuului liikunta säännöllisen epäsäännöllisesti elämääni koko ajan. Mutta sitten tulin raskaaksi, ja urheilu jäi aivan tyystin.
Eihän raskaus, normaali sellainen, estä liikkumista juuri yhtään, mutta F:n odotus ei mennytkään aivan ongelmitta. Ensimmäiset neljä kuukautta oksensin kellon ympäri, vähintään kymmenen kertaa vuorokaudessa, ja raahautuminen alakerran Valintataloonkin tuntui siinä heikotuksessa urheilusuoritukselta.
Kun pahoinvointi alkoi helpottaa kuudentoista viikon kohdalla, tulikin uusia ongelmia. Selvisi, että istukkani oli osittain repeytynyt, ja jotta se pysyisi kiinni vielä tarvittavat 24 viikkoaa (ja F hengissä!), en saisi tehdä juuri mitään. Olin neljä viikkoa täydessä vuodelevossa, ja sen jälkeen en saanut nostella edes kauppakasseja.
Niinpä yhdeksän kuukauden urheilutauko, ja rankka vauva-aika tekivät sen, että ehdin kokonaan unohtaa liikkumisen ja sen tuoman ilon.
Kun käy töissä, tekee kirjoitushommia iltaisin, huoltaa kotia, viettää aikaa perheen kanssa, näkee kavereita ja tekee sataa muuta asiaa yhtä aikaa, on urheilu aika helppo unohtaa.
Uuden vuoden lupauksessani päätin kuitenkin ryhdistäytyä tältä(kin) osin! En halua, että olen kipeänä huono yleiskuntoni takia. En halua, että kroppani löpsähtää ennen aikojaan. En halua, että F saa sen kuvan, ettei naisten tarvitse liikkua ollenkaan. Sillä Eskohan liikkuu siis ainakin neljästi viikossa sählyn, koriksen, lenkkien ja kuntosalin parissa.
Tässä siis vähän taustaa kuntoilukevääni pohjaksi. Ja pidemmällekin: Haluan, että liikunnasta tulee taas elämäntapa. Ei minusta mikään fitness-nainen tule. En usko, että urheilusta tulee minulle uskonto. Mutta jonkinlainen peruslihaksisto, jaksaminen ja vähän sopusuhtaisempi kroppakin olisi tavoitteena. Se olisi perheenäidille jo ihan riittävä tavoite, vai kuinka 🙂
Innon lisäksi mielessäni on tietysti monta kysymystä: Kuinka ehdin urheilla kaikessa tässä haipakassa? Entä jo laiskottaa? Joudunko luopumaan jostain – esim. kämpän siisteydestä tai postaustahdistani – liikunnan vuoksi?
Kaikkiin näihin kysymyksiin ja paljon muuhunkin saatte vastauksen kevään aikana. Nimesin kuntoilusarjani nimellä Karkin EasyFit – treenaus, jotta löydätte sen kätevästi tuosta postausten oikealta puolelta, kategoriat-palkista.
Ja nyt kysymykset teille: Jäikö liikunta teiltä raskaus- tai vauva-aikana? Oletteko löytäneet liikunnan uudelleen? Ja kuinka ylipäätään raivaatte urheilulle aikaa?
Energistä päivää!
-Karkki-
*PT-palvelut saatu bloginäkyvyyttä vastaan
Kommentit (10)
Itsellä jäi liikunta esikoisen raskausaikana, siihen asti kävin vähintään kolme kertaa viikossa salilla ja lisäksi tuli päivittäiset ulkoilut kahden ison koiran kanssa. Raskausaika oli yhtä oksentamista ja pahoinvointia alusta loppuun aikä liikunta siinä vaiheessa edes käväissyt mielessä. Esikoisen kanssa elämä ei lähtenyt sujumaan ruusuisesti vaan niin äidillä kuin lapsella oli harminsa (masennus yhdistettynä todella vakaviin allergioihin). Paino jäi siihen missä se oli sairaalasta lähtiessä ja fiilis oli kökkö kun kroppaa ei tuntenut lainkaan omakseen. Tuli toinen raskaus pahoinvointeineen mutta vauva-aika sujuikin hyvin, paino lähti arkiliikunnan ja onnistuneen imetyksen ansiosta laskemaan itsestään. Nyt projektina on talonrakennus töiden ohella mutta ensi syksynä on toiveissa päästä uudestaan pitkän tauon jälkeen salille, kesäksi suunnittelin juoksukoulua vaikka olen koko elämäni inhonnut lenkkeilyä 😀 Kyllähän se liikunta auttaa arjessa jaksamisessa mutta olen miettinyt myös samaa että mitä jos laiskottaa, mitä jos osa hommista jää kotona tekemättä, mistä olen valmis tinkimään oman hyvinvoinnin vuoksi. Tässä on ainakin itsellä paikka kasvattaa tervettä itsekkyyttä 🙂
Olet oikeassa: Itsekkyys on tässä asiassa varmasti hyväksi! Ja eikös se ole kaikkien etu, jos äitikin pysyy terveenä?
Kiitos, Siiri 🙂 Olet rautainen mutsi!
Minua taas ennemmin tökkii ryhmäliikunta. Sain varmaan tanssiaikoinani tarpeeksi (vaikka lajia rakastinkin!) tarkoista treeniajoista, ja siksi sellainen omaan menoon sovitettavat liikunnat sopivat minulle. Tosin olisihan se ihanaa, jos voisi liikkua toisten kanssa. Pitää varmaan bongata taloyhtiöstä joku treenikaveri!
Olen kyllä kateellinen kaikille teille, jotka jaksatte juosta pitkää matkaa! Uhreillessanikin olin aina se, joka oli hyvä lyhyillä matkoilla, mutta täysin surkea pitkillä lenkeillä. Jotenkin minulla on sellainen olo, etten KOSKAAN jaksaisi juosta kilsaa enempää. Aloititko juoksutreenit nollakunnosta?
Mä kävinkin Elsa jo heti postauksen tullessa katsomassa sun uuden liikuntamuodon. Voi kun into säilyisi! Siellä ja täällä!
Olen enemmänkin henkinen kuin fyysinen liikkuja ollut aina 😉 Nyt tosin löysin (taas…) uuden urheilumuodon. Luultavaksi 2 päiväksi.
tässäpä linkki uusimpaan hullutukseeni http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/2014/02/23/blogilatesta/
Junnuna harrastin kilpaurheilua, kun se jäi, jäi urheilukin. Kaikenlaista kokeilin ja aloitin, mutta säännöllisyys uupui. Lenkkeilyn aloitin ties kuinka monta kertaa sen helppouden takia, mutta aina kyllästyin kun tuntui, etten kehity. Sitten innostuin salitreenaamisesta, mikä jäi toista lasta odottaessani. Oli yksinkertaisesti liikaa tekemistä ja kotiäitinä kuukausimaksutkin alkoivat tuntua liialta.
Noin 8 kuukautta toisen lapsen syntymän jälkeen lähdin lenkille ja hurahdin. Tajusin vihdoin, miksi sitä hehkutetaan. Nyt elämäntilanteeni oli oikea saamaan juoksemista irti se ilo, minkä siitä voi saada. Joka päivä koko päivän, olen lasten kanssa. Esikoinen ei nuku päiväunia, joten lepohetkiä ei päivän mittaan hirveästi ole. Lenkkeilystä saan juuri sen kaipaamani nollauksen, saan kuunnella lempimusiikkiani, järjestellä ajatuksiani ja samalla saan hikoilla. Toisinaan voin myös pyytää mukaan ystävän, jonka kanssa saamme jutella rauhassa ilman lasten keskeytyksiä. Olen myös huomannut kehittyneeni. Pystyn tekemään yhä pidempiä lenkkejä ja mielessä siintää jo tulevaisuudessa puolimaratonin juokseminen. Tämän lisäksi käyn lauantaiaamuisin kunnan ohjatulla jumppatunnilla, jossa tulee hoidettua lihaskuntoa. Tällä hetkellä minulla on todella paljon aikaa urheilla, koska mieheni pystyy olemaan paljon lasten kanssa tarvittaessa. Nyt olemme anoppilassa, eikä tarvitse harmitella väliin jääviä ryhmäliikuntatunteja, lenkkarit ja trikoot vaan kassista esiin ja aamu käyntiin lenkillä!
Kolme lasta ja miehellä vaativa työ kellon ympäri ja viikonpäiviä kyselemättä: minulle säännöllinen liikunta on vaikeaa.
Tekosyitä, sanovat toiset.
Ehkä niin, mutta mielelläni kävikin viikosta toiseen niillä samoilla ryhmäliikuntatunneilla, joissa sitten ” tietäisi mitä saa”. Ettei joka kerta keskittyminen menisi uuden askelsarjan oppimiseen ja perässä pysymiseen.
Yritän liikkua lasten kanssa. Polkupyörät ovat meidän juttu.
Kaipaisin tuota säännöllisyyttä, se helpottaisi itsensä tsemppaamista.
Harrastin tanssia säännöllisesti viikolle 24 asti ja pienten lasten treeneissä ohjatessa pompin viikolle 36 asti. 🙂 Tsemppiä treeneihin! 🙂