Kolmistaan

Lapseton arki

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Heippa!

Sinä aikana, kun F on ollut maailmassa, emme ole Eepin kanssa viettäneet yhtään arkipäivää kaksistaan. Siis tokihan F on useinkin ollut isovanhemmilla tai siskojeni hoivassa yönkin yli hoidossa, mutta silloin Eskolla ja minulla on ollut aina jokin erityinen ohjelma: matka, juhlat tai viimekesäinen muuttomme.

Tämän viikon alun Esko ja minä olemme kuitenkin saaneet viettää ihan oikeaa aikuisten arkea, kun F on ollut Hankasalmen isovanhemmilla tuplahiihtoloman vietossa. Meillä helsinkiläisillähän talviloma oli jo viime viikolla, ja sen lopun käytimmekin sitten Keski-Suomessa oleskeluun. Kun minun tuli sitten palata sunnuntai-iltana  maanantaina alkavien töiden vuoksi Helsinkiin, jäikin F vielä jatkamaan lomaansa minun vanhempieni kanssa, joille hiihtoloma asettui tälle viikolle.

F palasi eilen matkaltaan virkeänä ja kauhean iloisena! Taisi ihan ikioma loma mummon ja papan kanssa olla yksi hiihtoloman kohokohdista.

Niin ja vaikka olihan meillä Eepin kanssa F:ää ikävä, ja oli mahdottoman ihana saada pieni tyttö takaisin kotiin, tuli aikuisten yhteinenkin aika tarpeeseen.

Hassua, miten erilaista arki ilman lasta onkaan. Onko se edes arkea sanan oikeassa merkityksessä? Tuntui, kun olisi työpäivän jälkeen iltalomilla, kun elo oli äkkiseltään niin vapaata.

Huomasin ainakin seuraavat asiat, jotka ennen F:ää olivat arkipäivää, mutta jotka nyt tuntuivat aivan kummallisille. Näin ihmeellistä meillä oli aikuisten alkuviikossa:

  • Aamulla kellon soidessa pystyi ihan hyvin torkuttamaan. Kun ei ole lapsen aamurutiineita hoidettavana, kiireen ja pikaisen aamun joutuu vain itse kestämään…ja silloinhan pikaripsari on ihan jees vaihtoehto. Pikapissitys tai pika-aamupala eivät kuitenkin aloita 3-vuotiaan aamua kovin mukavasti (vaikka jostain kumman syystä semmoisiakin täällä liian usein harrastetaan, vaikka muka varaan aikaa aamuihin aina vaikka kuinka paljon!)
  • Kun siivosin kämpän, se – jumankauta –  pysyi siistinä!! Tiedättehän sen tunteen, kun käännätte selkänne, on edellinen siivouskohde jo tuhottu entisennäköiseksi?Se ei tapahdukkaan itsestään, siihen tarvitaan metrinen vauhtiveikko.
  • Pyykkikori ei pursuillut keskiviikkona yhtään enempää kuin lauantainakaan. Ihmeellistä!
  • Iltaruuan jälkeen laitettiin kahdet ruokailukamppeet koneeseen, ja sen jälkeen pystyikin jo katsoa telkkua ja lukea. Ei painepesurityyppistä siivousoperaatiota erään junioripenkin alta.
  • Aikataulustressaaminen katosi hetkessä. Minä yritän olla lungimutsi, mutta todellisuudessa taidan ollakin hyvä-äiti-syndroomasta kärsivä nainen, jonka mukaan iltaruoka, iltapala, iltapesu ja iltanukutus tulee hoitaa edes jokseenkin toistuvassa rytmissä. Siksipä arki-iloissa F:n kanssa minulla harvoin on niin rento olo, etten muistaisi mitä tähänkin kellonaikaan taas pitää tai edes pitäisi tehdä.
  • Pystyimme Eepin kanssa juttelemaan asioista niin, ettei kukaan keskeyttänyt meitä joka kolmas virke. Eihän meillä tietysti mitään fiksua tosin tälläkään viikolla puitu, mutta olihan se vaan aika kumma keskittyä vain itseensä ja toiseen.
  • Huomasin, ettei minulla ollut iltapäiväbussissa töistä tullessa polttava kiire. Tokihan halusin ihmistenaikaan kotiin, mutta olo ei ollut samanlainen kuin silloin, kun tiedän F:n olevan vielä hoidossa. Tiedän, että F rakastaa päiväkotiaan – itse asiassa hän yleensä suuttuu, kun hänet haetaan usein ensimmäisten joukossa hoidosta – mutta silti minulla on äitinä sellainen olo, että haluan lapseni luokseni aina mahdollisimman nopeasti työpäivän jälkeen.

Kolme vuorokautta ilman F:ää ja tekisi jo melkein mieleni väittää, etteivät lapsettomat parit todellisuudessa tiedä mitä arki on. Mutta sehän taitaisi olla liian rankka väite.

Totta on kuitenkin se, että kun päivät täyttyvät kuravaatteiden pesusta, iltaruuan valmistuksesta ja siitä seuraavasta yök-tää-on-pahaa –taistelusta, Pikku Kakkosen renkutuksista, lelupäivälelun etsimisestä, pepun pyyhkimisestä ja jatkuvasta siivoamisesta, on arki aikalailla käsin kosketeltavaa.

Niin kuin on silloin, kun kesken jälkikasvun karmean uhmaikäraivarin puoliso päättää suukottaa ja nauraa tilanteen tragikoomisuudelle. Tai kun pieni pullea käsi ottaa korvista kiinni ja kuiskaa iltahämyisessä huoneessa: ”Puhutaanko äiti vielä hetki kesästä?”

Oletko viettänyt lapsetonta arkea? Ja erityisesti vuoroviikkovanhemmat: Millaisia ne lapsettomat viikot ovat verrattuina lapsiviikkoihin? Voisi vain näin ilman kokemusta kuvitella, että olo olisi joskus sellainen, kuin eläisi kaksoiselämää. Olenko oikeassa?

-Karkki-

 

 

Lue myös

X