kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 27.02.2014

Lapseton arki

Teksti
Karoliina Pentikäinen
12 kommenttia

Heippa!

Sinä aikana, kun F on ollut maailmassa, emme ole Eepin kanssa viettäneet yhtään arkipäivää kaksistaan. Siis tokihan F on useinkin ollut isovanhemmilla tai siskojeni hoivassa yönkin yli hoidossa, mutta silloin Eskolla ja minulla on ollut aina jokin erityinen ohjelma: matka, juhlat tai viimekesäinen muuttomme.

Tämän viikon alun Esko ja minä olemme kuitenkin saaneet viettää ihan oikeaa aikuisten arkea, kun F on ollut Hankasalmen isovanhemmilla tuplahiihtoloman vietossa. Meillä helsinkiläisillähän talviloma oli jo viime viikolla, ja sen lopun käytimmekin sitten Keski-Suomessa oleskeluun. Kun minun tuli sitten palata sunnuntai-iltana  maanantaina alkavien töiden vuoksi Helsinkiin, jäikin F vielä jatkamaan lomaansa minun vanhempieni kanssa, joille hiihtoloma asettui tälle viikolle.

F palasi eilen matkaltaan virkeänä ja kauhean iloisena! Taisi ihan ikioma loma mummon ja papan kanssa olla yksi hiihtoloman kohokohdista.

Niin ja vaikka olihan meillä Eepin kanssa F:ää ikävä, ja oli mahdottoman ihana saada pieni tyttö takaisin kotiin, tuli aikuisten yhteinenkin aika tarpeeseen.

Hassua, miten erilaista arki ilman lasta onkaan. Onko se edes arkea sanan oikeassa merkityksessä? Tuntui, kun olisi työpäivän jälkeen iltalomilla, kun elo oli äkkiseltään niin vapaata.

Huomasin ainakin seuraavat asiat, jotka ennen F:ää olivat arkipäivää, mutta jotka nyt tuntuivat aivan kummallisille. Näin ihmeellistä meillä oli aikuisten alkuviikossa:

  • Aamulla kellon soidessa pystyi ihan hyvin torkuttamaan. Kun ei ole lapsen aamurutiineita hoidettavana, kiireen ja pikaisen aamun joutuu vain itse kestämään…ja silloinhan pikaripsari on ihan jees vaihtoehto. Pikapissitys tai pika-aamupala eivät kuitenkin aloita 3-vuotiaan aamua kovin mukavasti (vaikka jostain kumman syystä semmoisiakin täällä liian usein harrastetaan, vaikka muka varaan aikaa aamuihin aina vaikka kuinka paljon!)
  • Kun siivosin kämpän, se – jumankauta –  pysyi siistinä!! Tiedättehän sen tunteen, kun käännätte selkänne, on edellinen siivouskohde jo tuhottu entisennäköiseksi?Se ei tapahdukkaan itsestään, siihen tarvitaan metrinen vauhtiveikko.
  • Pyykkikori ei pursuillut keskiviikkona yhtään enempää kuin lauantainakaan. Ihmeellistä!
  • Iltaruuan jälkeen laitettiin kahdet ruokailukamppeet koneeseen, ja sen jälkeen pystyikin jo katsoa telkkua ja lukea. Ei painepesurityyppistä siivousoperaatiota erään junioripenkin alta.
  • Aikataulustressaaminen katosi hetkessä. Minä yritän olla lungimutsi, mutta todellisuudessa taidan ollakin hyvä-äiti-syndroomasta kärsivä nainen, jonka mukaan iltaruoka, iltapala, iltapesu ja iltanukutus tulee hoitaa edes jokseenkin toistuvassa rytmissä. Siksipä arki-iloissa F:n kanssa minulla harvoin on niin rento olo, etten muistaisi mitä tähänkin kellonaikaan taas pitää tai edes pitäisi tehdä.
  • Pystyimme Eepin kanssa juttelemaan asioista niin, ettei kukaan keskeyttänyt meitä joka kolmas virke. Eihän meillä tietysti mitään fiksua tosin tälläkään viikolla puitu, mutta olihan se vaan aika kumma keskittyä vain itseensä ja toiseen.
  • Huomasin, ettei minulla ollut iltapäiväbussissa töistä tullessa polttava kiire. Tokihan halusin ihmistenaikaan kotiin, mutta olo ei ollut samanlainen kuin silloin, kun tiedän F:n olevan vielä hoidossa. Tiedän, että F rakastaa päiväkotiaan – itse asiassa hän yleensä suuttuu, kun hänet haetaan usein ensimmäisten joukossa hoidosta – mutta silti minulla on äitinä sellainen olo, että haluan lapseni luokseni aina mahdollisimman nopeasti työpäivän jälkeen.

Kolme vuorokautta ilman F:ää ja tekisi jo melkein mieleni väittää, etteivät lapsettomat parit todellisuudessa tiedä mitä arki on. Mutta sehän taitaisi olla liian rankka väite.

Totta on kuitenkin se, että kun päivät täyttyvät kuravaatteiden pesusta, iltaruuan valmistuksesta ja siitä seuraavasta yök-tää-on-pahaa –taistelusta, Pikku Kakkosen renkutuksista, lelupäivälelun etsimisestä, pepun pyyhkimisestä ja jatkuvasta siivoamisesta, on arki aikalailla käsin kosketeltavaa.

Niin kuin on silloin, kun kesken jälkikasvun karmean uhmaikäraivarin puoliso päättää suukottaa ja nauraa tilanteen tragikoomisuudelle. Tai kun pieni pullea käsi ottaa korvista kiinni ja kuiskaa iltahämyisessä huoneessa: ”Puhutaanko äiti vielä hetki kesästä?”

Oletko viettänyt lapsetonta arkea? Ja erityisesti vuoroviikkovanhemmat: Millaisia ne lapsettomat viikot ovat verrattuina lapsiviikkoihin? Voisi vain näin ilman kokemusta kuvitella, että olo olisi joskus sellainen, kuin eläisi kaksoiselämää. Olenko oikeassa?

-Karkki-

 

 

Kommentit (12)

Ihan huippu kirjoitus! Samaistuin. Meille tulee huomenna lapsenvahti, kuinka ihanaa! Pöytävaraus tehty ja viini valittu.

Ihana kuulla, ettei meno täällä ole liian ”mammamaista”! Tervetuloa mukaan 🙂

Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta. Itselläni ei ole lapsia ,mutta avomiehelläni on 8-vuotias tyttö. Hän on jokatoinen viikonloppu luonamme ja lisäksi yhden arkipäivän viikolla. Ja minä ainakin voin kertoa, että elämä on hyvin erillaista kolmistaan kuin kaksistaan. Mainitsit aiemmin hyviä esimerkkejä tilanteista ,jotka saivan minulle hymyn huulille, koska pysyn samaistumaan niihin täysin, vaikkei omia lapsia vielä olekkaan. Tuntui hyvältä lukea samanlaisia ajatuksia mitä itsellänikin on ollut. Ja niistä kahden vietetyistä hetkistä itse nautin eniten siitä että lauseen saa kerrottua loppuun ilman välikommenttia ”isi kato”.
Kylla lapsetonkin ihminen saa paljon irti tästä blogista, aurinkoista syksyä! 🙂

[…] paljolle. Siitäkin huolimatta, että viime kesänä olin F:stä PUTKEEN erossa melkein viikon, ja tänäkin vuonna jo useita […]

Omasta tahdostani lapsettomana täytyy kommentoida, että itse asiassa juuri noiden huomoidesi vuoksi (ja siksi, ettei kellot tikittele tai ole mitään hinkua lisääntymiseen) meillä ei ole lapsia. Opiskelujen jälkeen en vieläkään ole päässyt siihen tilaan, että töiden jälkeen vain istuksisin toimettomana: arki on pyykkivuorta ja kiirettä ilman muksua, en ymmärrä miten selviäisin arjesta lasten kanssa. 😀 Ja kun tekee pitkää päivää, ei sitä vapaa-aikaa nyt oikeastaan niin hirveästi jää. Luulen tosin, että jos elämässä olisi lapsi, päivät rytmittyisivät selkeämmin ihan pakon sanelemana – nykyisin aikaa menee ihan turhiin asioihin, jos olisi muksu, ehkä se todellinen vapaa-aika siivoilun ja ruoanlaiton jälkeen kuluisi oikeasti harkittuihin asioihin, eikä johonkin Facebookissa roikkumiseen. :)) Mutta silti, toistaiseksi, olen tyytyväinen juuri näin, ja odotan aikaa, kun työkuviot ovat vähän tasaantuneet ja elämässä olisi vieläkin enemmän aikaa omille jutuille ja asioille, eikä vain työkiireille ja arjen pyörittämiselle. Nimimerkillä pyykkikorit x3 on kaikki ihan täynnä, vaikka juuri pyöritin koneellisen. Jotkut ei kai vain saa niin paljon aikaan kuin toiset samassa tuntimäärässä… 😉

Kiitos vinkistä! Pitääpä postata! Karmeaa on se, että F on aina syönyt ennakkoluulottomasti kaikkea. Veikkaan, että yököttely on tarttunut päiväkodista…ja se on tietysti kurja, kun tiedän, että F:n oma makuaisti soisi monenkinlaiset ruuat.

Toive: postaus F:n ruokailuista. Meillä samaa tuota ruoanvälttelyongelmaa, joten voisi saada vaikka uusia ideoita 🙂

On kyllä niin totta, että lapset tuovat päiviin ja viikkoihin rytmiä. Myös näin lauantaiaamuna, kn herätys oli 7.02 😉

Tää kirjoitus tuli hyvään aikaan, koska vietin juuri viikon yksin kotona miehen lomaillessa lasten kanssa. Toisaalta oli ihanaa, mutta toisaalta niiiin tylsää. Lasten poissaollessa unohdin huolehtia omasta syönnistä, kun ei tarvinnut olla normaaliaikaan ruoka valmiina. Oli ihanaa, ettei tarvinnut töissä käynnin lisäksi tehdä MITÄÄN, jos ei huvittanut, sai nukkua päikkärit ja nukkua aamulla pitkään, kun oli iltavuoroon meno. Toisaalta lapset tuo tervettä rytmiä omaankin elämään ja huomasin, että rutiinittomat ruoka- ja nukkuma-ajat aiheuttaa vain ylimääräistä väsymystä. Ja kyllähän tässä reilun viiden vuoden äitiyden aikana on tottunut siihen, että kotona on aina juttuseuraa 🙂

Kaspar: Kiitos!! Ja ihanaa iltaa, ottakaa ilo irti!

Johanna: Juuri noin kuvittelinkin tilanteen olevan. Toisaalta ihanaa, toisaalta raastavaa!

mä olen eronnut ja elin vuoden elämää niin että lapset asuivat viikon minun luona ja viikon isällään. Tapailin silloin nykyistä miestäni viikoilla jolloin minulla ei ollut lapsia, varsinkin suhteen alussa en halunnut sotkea tätä ”uutta ”ihmistä lasten elämäään ennkuin olin varma asiasta.. tämä oli loistava järjestely ja toimi kaikille hyvin, en juuri koskaan edes ottanut lapsenvahtia tms. niillä viikoilla kun minulla oli lapsiviikko, ei ollut tarvetta, sain mennä ja nähdä ihan tarpeeksi sillä omalla ajallani, ja pikkuhiljaa nykyinen mieheni tuli mukaan enemmän elämään, rauhassa niin ettei kukaan tunkeutunut kenenkään reviirille.. tätä kesti reilun vuoden, nykyään elämme kaikki yhdessä nämä vuoroviikot,toisen viikon lasten ehdoilla toisen viikon me aikuiset. Se on ihanaa ja raastavaa yhtä aikaa.Onneksi lapset kuitenkin niin isoja jo että heillä omat puhelimet ja voidaan viestitellä tai soitella ihan milloin vain. Meillä ainakin tämä järjestely toimii loistavasti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X