kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 03.03.2014

Keväinen ikkunalauta ja tulviva valo (tai siis ainakin sunnuntaina siitä oli pilkahduksia)

Teksti
Karoliina Pentikäinen
10 kommenttia

Moikkis!

Siinä se nyt on. Se ikkuna ja se ikkunalauta, joiden vuoksi – muun muassa – me tähän kämppään viime keväänä asuntonäytössä oikein rakastuimme. Melkein vuoden ne ihanuuden ehtivät olla rumien päälle asennettujen sälekaihdinten alla, ennen kuin vihdoin saimme kaihtimet ikkunoiden sisään.

Jo on erilainen ilme. Tuntuu ihan sille, kuin koko huoneeseenkin olisi tullut lisätilaa, kun näkymä avartui ja tuli valoisammaksi.

On aika makeaa muuten kikkailla erilaisten valojen ja varjojen kanssa, kun entisen yhden (huonosti toimivan) sälekaihtimen sijaan on neljä kaihdinta. Jokaisessa ruudussa omansa.

Kun haluamme näkösuojan pihaan, pidämme alakaihtimia kiinni, mutta valo saa tulvia yläikkunoiden kautta. Tai jos katson telkkaria sohvannurkassa, voin vetää vain lähinnä itseäni olevaa kahdinta pienemmälle, ja pitää samalla muun asunnon täysin valoisana. Vähän eri meininki, kuin entiset vaihtoehdot: a)kaikki näkyy naapureille tai b) kämpässä on yksityinen fiilis…tosin eipä siellä paljon eteensä enää näekään, kun mistään ei pääse luonnonvalo sisään.

Niin ja puhumattakaan iltavarjoista. Tämä on nyt ehkä vain mun oma ihastukseni kaupungin valoihin, mutta rakastan sitä näkyä, kun yöllä hipsiessä vessaan tai juomaan askeleita ohjaa sälekaihdinten läpi loistava oranssi katulampun valo. Siitä tulee kotoisa ja lämmin olo.

Ihanaa iltaa!

-Karkki-

P.S. Mitä olette mieltä: Pitäisikö laittaa verhot?

*kaihtimet saatu Osiokaihtimilta bloginäkyvyyttä vastaan

 

Kommentit (10)

Pakko kysyä, että mistäs nuo ihanat eläinaiheiset, maatuskaa muistuttavat ”otukset” on löytyneet? 🙂 Ja jos asuisin yksin, en varmaan laiskuuttani saisi verhoja ikkunaan, mutta onhan valikoimaa pilvin pimein ja tuo ne kotiin sitä omaa lisätunnelmaa, joten verhojen kannalla olen (niin kauan kuin joku muu ne sinne ikkunaan ripustaa) 🙂

Totta! Vaikka verho toisi lämpöä, olisi ehkä hölmöä peittää yksi asunnon lempikohdistani 🙂

Räsymatto <3 Yksi lemppareista!

Ne tuovat kyllä aina kotiin lämpöä ja pehmeyttä! Kiitos kommentistasi, Siiri 🙂

Tosi kaunis ikkuna ja iso ikkunalauta. Mikä aika harvinaista! En laittaisi verhoja, säilyy avarampana.

Hyvältä näyttää! Kenties yksi pitkä verho. Marimekon räsymatto kuosi, kelta-musta-valkoisena :-)?

Verhot tuo kotoisuutta, ilman niitä musta ainakin puuttuu jotain. 🙂

Itse en laittaisi, tai ehkä vain yhden 🙂

Iltoja!
Joo, nuo eläinmaatuskat oli pakkohankinta. Ostin ne Punavuoressa sijaitsevasta Zicco-nimisestä lastenliikkeestä…
-E-

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X