kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.04.2014

Ruokavalio personal trainerin syynissä. Karkin EasyFit -treenaus. Osa 3.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Moikkis!

Tällä viikolla kuntoilu on jäänyt nolliin, vaikka vasta viime viikolla huhkin salilla aivan intona. Näissä kuvissa vasta sovitteluasteella olleet Stadiumin salivaatteet toivat nimittäin niin paljon ekstrainnostuneisuutta treeniin, että puntti nousi viime viikolla useamminkin kuin ohjelmassani oli määrätty.

 Ihan ärsyttää, etten ole tällä viikolla kertakaikkiaan ehtinyt salille. Vajaassa kahdessa kuukaudessa liikkumisesta (3-4krt/vko) on tullut jo rutiini, joten liikkumattomuus tuntuu kropassa. Ja mielessä. (Treenien alkutunnelmasta löytyy muuten tietoa täältä.)

Välillä on kuitenkin näköjään viikkoja, jolloin salia on mahdoton mahduttaa aikatauluihin. Varsinkin, kun aikataulupaletissa on huomioitava F:n kanssa oleminen, kotityöt, Eskon harrastukset, nukkuminen, päivätyöt, blogihommat ja ja ja…kyllä te tiedätte: Ruuhkavuosielämä!

Koska treenit ovat edenneet tähän asti sillä tutulla salikaavalla, ajattelin kertoa nyt teille vähän siitä, kun kirjasin syömisiäni prokkiksen aluksi EasyFit:n Anna-personal trainerini syyniä varten. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut laittaa ruokavaliotani mihinkään puolen vuoden superdietti -kuntoon, vaan ennen kaikkea tsekata, olisiko syömisissäni jotain sellaista, jota voisin kohentaa aivan peruskunnon ja -terveyden kohentamiseksi. Yhtä suuresti, kun halusin Annan katsovan minun ruokavaliotani, tuli hän samalla antaneeksi kommentteja siitä, onko kasvavan Neiti-F:n kotiruoka-asiat kondiksessa. Mekun syömme, ja toki jatkossakin, aina samaa ruokaa koko perhe!

Pidin ruokapäiväkirjaa helmikuussa muutaman viikon ajan, ja sen jälkeen Anna katsoi, miltä safkaamiseni oikein näyttävätkään.

Ja tämmöisiä huomioita hän teki ruokavaliostani:

+ Syön kasviksia, hedelmiä ja pähkinöitä ihan kivasti. + Ruokarytmini – ainakin arkena – ovat asialliset. + Proteiinia tulee riittävästi. + Liha ja kala ovat balanssissa muun ruuan kanssa. +Juon vettä runsaasti.

– Maitotuotteita tulee liian vähän. – Samoin kuituja en syö riittävästi. – Pehmeitä rasvoja vähän suhteessa koviin. – Energiansaantini on viikolla niukahko, viikonloppuisin yli tarpeiden.

Osan Annan huomioista tiesin kyllä oikeastaan itsekin. Olen kerma-voi -ihminen, ja INHOAN kaikenmaailman kevytlevejä ja kasvirasvasekoitteita. Annan kanssa keskustellessa kuitenkin tajusin, ettei minun ole pakko vaihtaa voita pois ruokavaliostani. Sekin on jo hyväksi, että lorottelen kylmäpuristettua oliiviöljyä salaatteihini, sekä syön pähkinöitä, avokadoa ja kalaa entiseen malliin. Myös omega-3 -tabut, joita olen jo jonkin aikaan käyttänyt, tekevät hyvää.

Kuitenkin Annan huomiot maitotuotteiden ja kuitujen niukasta saannista todistivat, että kylläpä ulkopuolisen terveysammattilaisen kommentit ovatkin aika tärkeitä! Jotenkin tuntuu näin jälkikäteen jopa hassulle, etten ollut tajunnut, kuinka kaksi tärkeää peruselementtiä – maitotuotteet ja kuidut – loistivat poissaolollaan. Syy, miksi en ollut tätä tilannetta kuitenkaan tajunnut, johtui siitä, että viimeisen vuoden aikana ruokailutottumukseni ja arkisyömiseni ovat muuttuneet. Minä vain en ollut siinä matkalla tajunnut, että osa tuotteista oli siinä samassa rytinässä tipahtanut pois kelkasta.

Maitotuotteiden niukkuuden tajusin johtuvan kahdesta syystä. Ensinnäkin koko aikuisikäni olen syönyt työpaikallani kouluruuan. Ja siihenhän on kuulunut myös aina kaksi lasillista maitoa. Viime syksystä lähtien olen kuitenkin popsinut töissä vain eväitä, ja silloinhan en ole jaksanut roudata maitopurkkia mukanani. Neljä desiä maitoa päivässä on tämän muutoksen vuoksi jäänyt juomatta.

Toinen syy maitotuotteiden niukkuuteen, ja samalla myös kuituvajareihin, liittyy vuoden alussa aloittamaani gluteenittomaan ruokavalioon. Varsinkin alkuvaiheessa vehnättömyyttä en oikein tiennyt, mitä minun tulisi syödä, ja entisten ruisleipien ja niiden päälle laitettavien voiden ja juustojen tilalle en sitten keksinytkään oikein mitään. Siitäpä syystä taas kasa kuituja ja osa maitotuotteista suhteessa entiseen jäi saamatta.

Annan antoi minulle kuitenkin todella hyviä vinkkejä maitotuote- ja kuituvajaukseeni, ja jaanpa ne nyt muuten teidänkin kanssa:

  • Muista juoda maitoa. (Koska mähän pidän siitä!)
  • Lisää maitotuotteita muun ruuan sekaan: Juustoja salaatteihin, rahkaa ja jogua aamu-, ilta- ja välipaloiksi.
  • Kokeile kalkkitabletteja.
  • Etsi suosikkisi gluteenittomista leivistä ja näkkäreistä. (On jo löytynyt, vinkkaan näistä teille erillisessä postauksessa!)
  • Käytä soijarouhetta. (Tästäkin kerron teille lisää em.postauksessa)
  • Tee itse (tai osta) kuitupitoisia gluteenittomia myslejä.

Uudet ruokaoivallukseni liittyvätkin nyt siihen, ettei tasapainoisen ruokailun tarvitse olla kovin kummallista. Esimerkiksi soijarouhe, kaurahiutaleet, kasa pähkinöitä ja vaikka pilkottu kiwi ovat niin kätevä rahkan lisuke, ettei proteiinin ja kuidun saanti samalla aterialla niin vaivalloista olekaan. Piti vain saada ulkopuolisen ihmisen mielipide ja muutama hyvä neuvo.

Annan kommenttien jälkeen olen innostunut myös tarkkailemaan F:n syömisiä tarkemmin. Tokihan meillä on perusterveellistä ruokaa ennenkin tarjoiltu – ja toisinaan Mäkki-safkaa ja karkkia – joten ei tästä nyt mitään ruokahurahtamista ole sentään tapahtunut. Onneksi! En oikein usko ehdottomuuteen millään elämän osa-alueella. Ehkä muistan pysähtyä kuitenkin hevi-osastolle kaupassa nykyisin vielä pidemmäksi ajaksi, ja kurkistaa lautaselle, onko ruokaympyrä edes jotenkin balanssissa.

Minua aluksi hieman pelotti, että personal trainer vetelisi raksit yli kaikkien herkkujen ja rasvojen päältä. Onneksi Anna on ollut ihanan jalatmaassatyyppi, joka ymmärtää, että lapsiperhe syö lapsiperhe ruokaa. ”Kukaan ei voi kanniskella koko elämäänsä eväslaatikoissa kananrintoja ja raejuusto”, sanoo Anna, ja se on varmasti aivan totta (+ en mä sellaiseen olisi koskaan suostunutkaan) 🙂 Tiedoksi siis kaikille, että personal trainer voi antaa vinkkejä siis ihan tavalliselle tallukallekin ilman, että haluaa edes laihtua saati tulla fitness-kuningattareksi. Ihan tavallisten perheidenkin arjessa voi olla jotain sellaista, johon ruokavinkkaus koko perheen hyvinvoinnin vuoksi olisi tärkeää.

Lopuksi ajattelin kertoa nyrkkisäännön, jonka Anna minulle antoi: ”Kun syö suunnilleen 80% oikein, voi 20% olla melkein mitä vaan”. Siksipä eilinen iltapalani Klikka mua -ohjelmaa katsellessa olikin: BigMac-ateria ilman sämpylää, puolipellillistä itse tehtyä leipää ja kaksi Mars-patukkaa. Nyt oli kyllä kalsiumit ja kuidut kohdillaan 😉

Ajattelin, että kuvailen seuraavan kuukauden aikana F:n ja minun ruokia Kolmistaan-blogin facebook-sivuille, jotta pääsette kurkkaamaan, mitä me oikeasti syömme. Käykääpä siis tykkäämässä meistä täällä, ja kommentoikaa, miltä safkajutut näyttävät. Sieltä saatte sitten lisää vinkkejä mm. gluteenittomaan sapuskaan. Ja sapuskaan, jota yhtäkkisesti ruokailunirsoksi ryhtynyt entinen kaikkiruokainen lapseni suostuu (edes joskus) mukisematta syömään.

Ihanaa viikonloppua! Sunnuntaina kuulette, millä tavoin erikoinen viikonloppu mulla olikaan 😉

-Karkki-

*personal trainer -ohjaus saatu blogiyhteistyön kautta

 

 

Kommentit (6)

Gluteenittomaankin ruokavalioon sopiva ravintokuitu on Fiber Sokerijuurikaskuitu. Meillä lapsilla oli pienenä laajat ruoka-aineallergiat kaikilla ja ravitsemusterapeutti vinkkasi tuotetta meille silloin. Käyttöön jäi, vaikka allergioista päästiin. Solerijuurikaskuitua myydään kuivatavarana pussissa markettien jauho-osastoilla. Voidaan sekoittaa puuroon tai jugurttiin, leipoa sämpylään tai piilottaa makaroniilaatikkoo… Täyttä kuitua: Ruokalusikallinen päivässä riittää aikuisellekin.

Kuulostaapa ihanalle. En olekaan niitä ennen juuri syönyt!

Hei nyt en tajua: Miksi maitotuotteita tulisi välttää?

Kiitos vinkistä !! Täytyypä heti testata 🙂

Itse laitan viiliin kurpitsan ja auringonkukan siemeniä, samoin fibrexia. Kannattaa paistaa kasvispihvejä voissa 🙂 nam

Jotenkin hämmentää että ammattilainen antaa tuollaista kommenttia. Ne maitotuotteet saavatkin loistaa vähyydellään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X