Kolmistaan

DIY(kö?): Eli makuualkovi kaipaa oven tai ”oven”

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Moikkis!

Minun ja Eskon makuualkovi, eli entinen vaatehuone, jonka oviaukoksi puhkaistiin reikä vaatehuoneen ja eteisen seinän väliin, on toiminut ihan ok:sti ilman ovea nyt jo melkein vuoden.

Ok ei kuitenkaan ole aivan sama kuin täydellinen ratkaisu, ja siksi olemmekin alkaneet kaivata ääni- ja valoeristettä oviaukon kohdalle. Varsinkin silloin, kun minä olen kömpinyt yöunille ysiltä, ja urheilijanuorukainen saapuu kotiin kymmenen jälkeen laittaen vielä hikivaattensakin pesukoneeseen rumisemaan. Tai silloin, kun Esko saisi nukkua vielä arkiaamuina tunnin kauemmin kuin minä, mutta kahvinkeittelyni ja aamumetelöintini herättävät hänet ennen aikojaan. Niin tai silloin, kun jompi kumpi meistä haluaisi nukkua viikonloppupäiväunet F:n ja toisen puolikkaan touhutessa muualla kodissa. Näissä tilanteissa sitä ovea tai ainakin oviviritelmää kaivataan ja kovasti!

Varsinaisen oven löytäminen tähän tilaan ei vain ole kovin helppoa. ”Oikeaa” ovea tilaan ei voi kiinnittiiä, koska A) oviaukko on tavallista kapeampi.  Ja ennen kaikkea: B) ovi ei mahtuisi avautumaan minnekään suuntaan (tai sen viereen ei jäisi ainakaan tarpeeksi tilaa kulkea ohi). Eteisen puolella vastassa on kylpyhuoneen ovi, sekä toisella puolella talomme vanhoista tehdasrakenteista merkkinä oleva iso betonipylväs. Eikä varsinaisen makuuhuoneenpuolelta katsottunakaan tilaa lieemmin ole.

Liukuovi olisi kätevä, mutta kun sillekään ei ole tilaa. Ei eteisen seinän puolella, eikä makuualkovin seinustallakaan.

Haitariovet ovat mielestäni yleisesti ottaen kauhean rumia, ja minun kokemukseni niistä on myös se, etteivät ne eristä ääntä juuri ollenkaan.

Olenkin miettinyt, että jonkinlainen kangasverho voisi toimia. Tosin en yhtään tiedä, mikä kangas eristäisi parhaiten ääntä. Olenkin suunnitellut (oikeat käsityöihmiset saavat tässä kohdassa nauraa), että teettäisin oveksi pussukkamallisen verhon, jonka sisään sulloisin eristeeksi esimerkiksi styroksilevyä. Tai jotain muuta. Mitä?

Toisaalta olen joskus netissä pyöriessä nähnyt haitarioven jalostettuja versioita, ja mietinkin, osaisiko puuseppä tehdä meille jonkinsorttisen tyylikkään saranaoven. Vaikka niin, että tavallinen ovi olisi ikään kuin pilkottu neljään osaan saranoiden avulla. Semmoinen komeus voisi ehkä mahtua makuuhuoneemme seinustalle.

Nyt kaivataan siis hyviä vinkkejä! Onko kukaan muu paininut samanlaisen oviongelman kanssa, ja millaisen ratkaisun olette löytäneet?

Edellinen DIY-ideani, rullaverho, vaatii vielä toteutusta. Olen kallistumassa akryylimaaleihin. Kiitos vinkeistä muuten kaikki, jotka kommentoitte postaustani! (Onko teillä muuten kokemusta Tigerin maaleista? Näin Tigerissa  ihania herkkuväriakryylimaaleja, ja hintakin olisi vain muutaman euron tuubilta.)

Kivaa torstaita! Itse tulin tänään kesken päivän töistä kotiin. Kuumetta :/ Uumoilin kipeyttä jo eilen, mutta perusmarttyyrinaisena raahauduin aamulla työpaikkalle idealla jos kuitenkin. No ei sitten toiminut tämä idea! Menisipä lämpöily ja kurkkukipu pian ohi, jotta viikonloppun voisi vietellä edes suunnitellusti. Lauantain ja sunnuntaina meidät pitäisi nimittäin myymästä Jäähallin kirppiksellä. Pöytä kolme (vai oliko se neljä). Mun vaatteita ja kenkiä (xs/s/37-38) ja Eskon myös (l/xl/44-45). Tervetuloa ostelemaan ja jutskailemaan 🙂

-Karkki-

* Ruuvinaulakot: Ystävänpäivälahja kamulta // Reput: Fjällraven // Rekisterikilpi: Kihvelikirppikseltä // Vaateripustimet: Poola Kataryna, Tiger, Lagerhaus // Päiväpeitto: Avaroom (saatu) // Tyynyt: Monki, Ellos // Valaisimet: Ikea, Clas Ohlson // Tauluhylly, jakkarat ja kehykset: Ikea // Star Wars -herätyskello: Clas Ohlson

Lue myös

X