kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.04.2014

Liikuntalaiskuus ja treenivaateaatteita. Karkin EasyFit -treenaus. Osa 4.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Hirmuisen alkuvimman jälkeen tapahtui väistämätön. Iski taantumus. Tuli tunne, että miksi mä sinne salille menisin. Ennemmin voin vetää suklaata ja maata sohvalla.

Onneksi kuitenkin menin. Vaikkakin vain kaksi kertaa koko viime viikon aikana. Alle tavoitteen. Mutta meninpähän kuitenkin. Ja nyt tuntuu taas sille, että tällä viikolla voin ja haluan liikkua.

Itse asiassa: Tavoitekäynnit tälle viikolle on kohta jo ylitetty (mä nimittäin olen jopa JUOSSUT, mutta siitä lisää jossain muussa postauksessa).

Vaikka olenkin aina pitänyt pukeutumisasioita ja vaateita tärkeänä, niin en ole tajunnut, että myös urheillessa vaatteilla on niin suuri merkitys. Toisaalta treenivaatteiden toimivuus on kauhean tärkeää: Ne paljon puhutut tekniset ominaisuudet eivät nimittäin ole mitään huuhaata, vaan niiden tarkoitus on helpottaa treeniä, sen mukavuutta ja myös vaatteiden huoltoa hikoilun jälkeen. Toisaalta taas hyvännäköiset ja reippaat kledjut tuovat – ainakin minulle – treeniin aivan kauheasti lisäpontta. Raskausaikaisissa lököhousuissa salilla voi haahuilla  puolilaiskasti, mutta kun vetäisee koko värikkään trikoopöksyarsneaalin käyttöön, tulee niin ryhdikäs ja sporttinen olo, että haluaa tehdä treeninkin asua kunnioittavalla tavalla.

Minä sain salivaatteet ja -kengät Stadiumilta blogiyhteistyömerkeissä. Ensin yritin itse haalia treeniasukokonaisuutta kasaan, mutta eihän siitä tullut mitään! Koko urheiluskene on minulle tähän asti ollut niin vieras, että aivan sama kuin minut olisi heitetty kauppaan sokkona. Minulla ei ollut mitään hajua, mitkä vaatteet oli minnekin tarkoitettu, tai mitä teknisiä ominaisuuksia minä tulisin tarvitsemaan.

Niinpä menin myyjän pakeille ja homma meni niin kuin olin osannut uumoillakin: Kaikki ne treenikamppeet, jotka itse olin jo löytänyt, palautettiin hyllyyn, ja etsintä aloitettiin puhtaalta pöydältä. Olin mm. valinnut salikengiksi vaelluskenkälenkkarit :/ Ups!

Minun todelliseen treenivaatekasaani päätyi lopulta värikkäitä ja napakoita SOC:n, Stadiumin oman merkin, vaatteita.

Ostoshetki treenivaateammattilaisen kanssa opetti myös paljon, ja tässä onkin

KARKIN VINKIT TREENIVAATEOSTOKSILLE:

  • Pyydä myyjältä apua! Kerro, mihin käyttöön vaate tulee, ja millaisia ominaisuuksia vaatteella toivot olevan (esim. kuivuu nopeasti, taskuun saa mukaan iPodin tms)
  • Sovita vaatteet. Vaikka kyse usein onkin joustavasta materiaalista, ja voisi kuvitella, että sen ansioista vaate käy päälle, vaikkei koko olekaan 100% oikean kokoinen, älä luista sovituskoppiosioista. Treenivaate  ei saa kiristää tai olla liian löysä. Sen tarkoitus on olla päällä sellainen, ettet edes huomaa sitä.
  • Katso peiliin. Valitse vaatteet, jossa sinulla on itsevarma ja hyvä fiilis. Kuntosalit ovat täynnä peilejä, ja lisämotivaatioita lisää mukavat ja omannäköiset vaatteet.
  • Älä tuijota liikaa vaatteen käyttötarkoituksesta kertovaa lappua. Tokihan et voi valita mustapohjaisia kenkiä vaalealattiaisen salibandy-hallin lattioille, mutta monessakin kohdassa voi soveltaa. Itse mm. tykkään paljon enemmän ulkojuoksutrikoista kuin varsinaisista sisäliikuntaleggareista. Ulkotrikoot kun ovat usein napakampaa ainetta kuin sisätrikoot. On kiva, kun napakka kangas vetää reisiä vähän paremmin pakettiin 😉

Tämmöisillä vinkeillä kohti uutta viikkoa! Pääsiäinen oli niin rento, että löin laimin blogihommia ihan tietoisesti. Teki hyvää olla monta päivää vanhempien luona maalla pois arkisista hommista ja hektisestä menosta. Jos kameraan/kännykkään tuli kuitenkin taltioitu edes joitain kuvia pääsiäisenvietostamme, voisin ne läväyttää vaikka huomenna teidän katseltavaksenne. Sitä ennen tarkoitus on kuitenkin nauttia vielä yhdestä vapaaillasta ja olla vain. Vitsi kun joskus tämmöinen totaalilaiskuus on virkistävää 🙂 Niin kuin on naaman vääntely salillakin toisinaan. Kaikki balanssissa!

Kertokaapa te nyt omat vinkkinne treenivaate-etsintään! Mistä saa hyvällä hinta-laatu -suhteella urheilukamppeita, ja millä keinolla huijaat itsesi liikkumaan silloin, kun se ei voisi vähempää kiinnostaa? 

-Karkki-

Kommentit (4)

Treenivaatteiden löytäminen isossa koossa on vaikeaa, liki mahdotonta. Urheilukauppojen oletus kun on, että vain pienikokoiset treenaavat. No joo,logiikkansa tietysti siinäkin, mutta jostain jo jokaisen joskus aloitettava… Joten treenivaatteiksi valikoituu lähinnä niitä, jotkaahtuvat päälle. Hyvältä ne eivät näytä, mutta kaikkea ei voi saada :-).
Ihan ehdottomasti vaikein hankittava on minulle urheiluliivit. Erinomaisia ei saa mistään, mutta jos edes hyvät tai välttävät… Suurissa rinnoissa on paljon massaa, eikä niiden ”sitominen” treenin ajaksi ole ihan yhdentekevää. Tukea saisi olla REILUSTI. Myös treenipaidalta kaipaisi lisää tukea.
Jään siis odottamaan, että urheiluliikkeet keksivät sen, minkä muut vaateliikkeet ovat jo keksineet: kansa paisuu ja myös isoilla ihmisillä on ostovoimaa. Että jos jonkun pienen valikoiman isompiakin urheiluvaatteita…

Itse olen ihaillut monta kertaa Bestsellerin Junarose-merkkiä! Koot ovat 54/XXL:n asti ja näitä kledjuja ei todellakaan voi kutsua mummovaatteiksi!

Oletko testannut tätä merkkiä?

http://junarose.com/shop/junarose

Olet varmasti ihan oikeassa! On kummallista, miten vielä nykyäänkin tässä kohdassa on niin suuria puutteita!!

Voi iten naulan kantaan edellinen kirjoittaja kommentoi!! Eikä tämä koske vain treenivaatteita vaan vatteita yleensäkin. Kun menee isoihin kokoihin, on valikoimassa kolme paitaa joista yksi on musta toinen harmaa ja kolmas ruskea tai valkea. Antakaa vinkkejä myös siihen mistä merkistä ja kaupasta löytää kokoa 48-50 oleva naisihminen kauniita, muodikkaita ja värikkäitä vaatteita????

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X