kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.05.2014

Neiti-F kameran takana

Teksti
Karoliina Pentikäinen
15 kommenttia

Luin hiljattain jostain, että perhealbumit ovat usein vain yhden  perheenjäsenen näkemys perheestä ja elämästä, koska kameran takana häärii yleensä aina se sama henkilö. Näin ollen historian lehdille ei tallennukaan perheen todellinen historia, vaan ennemmin vain yhden henkilön, yleensä isän tai äidin visio siitä, millaisia muut ihmiset hänet ympärillään ovat (ja mikä vielä pahempaa: Millaisia hän heidän HALUAISI olevan).

Jutussa kehotettiinkin vanhempia vaihtamaan kuvaus-kuvattava -roolinsa, ja antamaan kamera välillä myös lapsen käsiin. Tätä ohjetta noudattamalla sitten kysyin F:ltä, haluaisiko hän ottaa valokuvia. Eikä tarvinnut kyllä kahta kertaa houkutella 🙂

Itse rakastan näitä kuvia. Voisi luulla, ettei kolmevuotiaalla ole visiota, mutta hänelläpä sitä vasta onkin. Omat blogikuvat näyttävät näiden jälkeen äärettömän tylsille, jo nähdyille.

Tunnustaako joku muukin olevansa se, joka toimii aina perheen kuvaajana? Jos minulla ei olisi näitä muutamia blogia varten otettuja kuvia itsestäni, harvoin vilahteleisin itse missään kuvissa. Entä onko joku muukin antanut kameran lapsensa käsiin? Miten siinä kävi?

Kivaa lauantai-iltaa!

-Karkki-

 

 

 

 

Kommentit (15)

Hehee. Hienoja kuvia! Tää teksti osui sopivasti. Meillä 5-vee sai juuri oman kameran ja ei sitten muuta ole tehnytkään kuin tsuumaillut tuolla oven suussa. Tarkkaa on myös se, mitä kamerasta poistaa. Osa tärähtäneistä tai alivalottuneista on tietenkin niitä ”taidekuvia” – kaikkein tärkeimpiä siis. Ja aikoo kuulemma myös jatkojalostaa kuvausharrastustaan erilaisten valokuvakirjojen puolelle. 😀

Niin tarvitsee! Pitäisi tehdä hänelle oma postaussarja tänne!

Taa on aivan paras!!! Madam F. tarttee oman valokuvablogin! 😉

Toka kuva on loistava 😀 Siinä näkyy hauskasti arki ja todellisuus. Sellainen ”ei kaikki ole aina kauniisti järjestyksessä”

Ihan totta Sanna! Meilläkin prosentit siitä, kuinka usein esiintyy kuvissa menee varmaan jotenkin näin: F 80%, Esko 18%, minä 2%

Teepä 🙂 Vahinkoyhteispostaus 🙂

F otti kuvat järkkärillä. Pitäisikin kaivella jostain vanha pokkari ja antaa se F:lle ihan omaksi.

Rakastan tuota mattoa, mutta se tuntuu nyt keväällä vähän liian punaiselle. Ostettiin matto jouluna. Kunpa saisi pastellisen samanlaisen.

Totta muuten! Kun minä olen meidän perheen vakkari kuvaaja, juurikin ne hetket, kun koti olisi siisti ja tarjolla muutakin kuin kalapuikkoja, ei kuvia jää talteen yhtään, kun meikä hääri keittössä tai muuten häslää emäntänä.

Voi se kirja olisikin ihana teettä minin otoksista!!

Minä en mukamas ole mukana missään lomilla tai juhlissa, kun itse olen linssin toisella puolen lähes aina. Jälkeenpäin sitten harmittaa (lapsia ajatellen) kun itsestä ei tullut yhtään kuvaa.

Se vasta hauskaa onkin, kun antaa videokameran lapselle, tai pikemminkin jos lapsi kuvaa salaa. Voi tallentua esimerkiksi äidin ja ystävän kahvittelukeskusteluja, tai mummon ja papan kinastelua kinkun leikkaamisesta 🙂

Ihanat kuvat, ja mikä sattuma! Eilen juuri annoin pojan ottaa kuvia. Pitääkin tehdä niistä myös kooste blogiin.

Meidän 5v sai vaarilta oman kameran. Joku ikivanha, digi kuitenkin. Oli kyllä aika polleena siitä, ja oppi käyttämään ihan suit sait. Vähän miinusta tossa kamerassa, kun muistikorttiin mahtuu noin kymmenen (!!) kuvaa. Toisaalta akku kestää just noiden kymmenen kuvan ottamisen, ennenkuin pitää laittaa lataukseen 🙂 Oppiipahan vähän miettimään, että mitä sitä kuvailee, ihan turhaan ei kannata räiskiä. Tämän kameran raaskii antaa myös pikkusiskon, 2v, käsittelyyn. Mutta vinkkinä siis, että kyllä varmaan monestakin kodista löytyy joku vanha toimiva ”kakkoskamera” lapsille.

Hienoja kuvia! Ja tuo yksi värikäs räsymatto on aivan ihana! Meilläkin kyllä 3,5v räpsii tuon tuosta jonkinlaisia otoksia ja esim. viime joululta on hauskoja otoksia, vieraiden pulleista jouluruokamassuista 😉 meillä tyttö kyllä heti poistaa ”sumuiset”, ”ei tullut hyvä”-kuvat 😀

Olen antanut lapsen joskus kuvata esimerkiksi omat syntymäpäivänsä. Ihan hauskoja kuvia vieraista! Lapsi kameroineen pääsee vähän lähemmäksi kuvattavaa ja toisaalta lapsi voi juhlissa kuvata silloinkin, kun äiti on kiireisimmillään kahvinkeiton ja tarjoilujen kanssa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X