kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.06.2014

Mökkimonsteri ja Aarrekid-arvonta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
67 kommenttia

Olen ollut Aarrekid-fani siitä lähtien, kun hiffasin merkin olemassaolon F:n ollessa vajaan vuoden.

Aarrekid kuvastaa nimittäin jotain sellaista, millaisen lastenvaatteen haluankin olevan. Kaunis, hassutteleva, valkopohjainen (!), kestävä, pehmeä, suomalaista alkuperää ja malliltaan tarpeeksi yksinkertainen. Niin ja jotenkin vielä kaiken päälle sellainen, että jokainen vaatekappale käy niin siistimpään menoon kuin ihan arkeenkin. Niin ja tietty lomaan. Vaikka näin kuvan mökkimaastoihin.

Vuosien varrella Aarrekid-kuosit ovat kolahtaneet minuun. Aina kyllä! Mutta  jotkut vähän enemmän kuin toiset.

Tämän kevään Monsters on yksi kaikkien aikojen Aarrekid-suosikeistani. Siitä tulee mieleen aikaisempi lempparini, niin ikään Piia Kedon suunnittelema Aarremetsä. Niin ja kaipa se on niin, että mitä tahansa Piia Keto tekee, mä olen aivan myyty. Esimerkiksi ne Arabian astiat, voih!

Nyt sinulla on mahdollisuus saada myös omalle minillesi Aarrekidin Monsters-paketti. Eli paita+pipo+huivi –kombo.

Arvontaan voit osallistua niin, että joko

    1. tykkäät meistä Facebookissa  tai
    2. alat seurata meitä Instagramissa tai
    3. Twitterissä.

Facehan on jo ihan vanhaa kauraa, mutta Instagramiin liityin viime viikolla, ja se tuntuu olevan erityisesti some-kanava, joka kolahtaa minuun (ja jota ts. päivitän useasti päivässä). Sinne taltioin ne jutut, jotka ovat postausten taustalla, tai jotka eivät koskaan edes päädy tänne asti.

Kun olet jotenkin kytkenyt Kolmistaan omaan somekanavaasi, käy laittamassa vielä oma sähköpostiosoitteesi tänne viestikenttään. Arvon voittajan lauantaina 14.6.2014 klo 21.00, ja Aarrekid ottaa sitten pian sen jälkeen yhteyden voittajaan.

Aarremaista arvontaonnea!

-Karkki-

P.S. Vanhat tykkäilijät ja seuraajat saavat toki osallistua…tosin eihän kukaan kiellä seuraamasta meitä monessa somessa 😉

Kengät, Crocs (saatu) // Shortsit, Zara // Hattu, H&M // Paita, Aarrekid (saatu)

Kommentit (67)

marialuok(at)gmail.com
FB-seuraaja

kristapasm(at)gmail.com
Naamakirjassa eli facebookissa tykkääjänä

janttarainen(at)luukku.com
Olen fb-tykkääjä

Facessa tykkään
arleenace(at)gmail.com

Tykätty on fb:ssä! sopeutuja(at)hotmail.com

Mukana vanhana facebook tykkääjänä. Pitkään olen ihaillut aarrekidin vaatteita. Lemppari kuosi on juurikin tuo monsters. Merkin lastenvaatteet eroaa kivasti muista lastenvaatteista :). riikka.ranta@luukku.com

susanna.maentausta @ yahoo .com

Seurailin jo!
ps. lipsahtanut toukokuinen päivämäärä tuohon kisailmoitukseen 😉
thlaspi ät gmail dot com

Kiitos kun huomasit 🙂 Niin epäkesäinen sää 😉

Facessa tykään 🙂 pitäisi tuohon instagramiinkin tutustua 🙂
mari.makela(ät)hotmail.com

Mä olen niin pihalla, että osaan käyttää noista vaan Fb:a 🙂 mutta siellä tykkäilen kovasti. Kuten myös lapsen vaatekaapilla!

krista.kantokari a gmail.com

Tykkään Facebookissa ja seuraan Instassa. Oli kiva törmätä Aarrekidillä!
Ja mielellään mukana arvonnassa, pitkäaikainen Aarrekidin fani kun olen itsekin.

P.S. Jos suomalainen taide kiinnostaa suunnittelun lisäksi, blogissani on aloittelevan suomalaisen taiteilijan julisteiden arvonta käynnissä.

http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/06/05/taidearvonta/

Facessa tykkäilen ja mukana arvonnassa 🙂 milla.lamminpera (at) gmail.com

Facessa tykätty!
-hannada0(at)yahoo.com-

Facessa tykätty ja instassa seuraan 🙂 (nina.rantala(at)live.fi)

[…] niin se on Aarrekid. Senhän te vanhat lukijat tiedättekin (uusille siitä osviittaa mm. täällä, täällä ja […]

vaatehuttuja(@)gmail.com. Facessa tykkäilin

olen fb tykkääjä. kaimaen1 at luukku.com

s.kansakoski(at)luukku.com

FB-tykkääjä ilmoittautuu mukaan ihanaan arvontaan
riikka_kuitunen(at)hotmail.com

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X