kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.06.2014

Kahvia, kirppistä, kylmää tuulta ja edelleenkin sitä kesäistä kesää

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Tänään pyöräiltiin pitkin kaupunkia. Ensin monta tuntia hengailua Hakaniemen uudessa Cafe Köketissä, ja sen jälkeen second hand –sekoilua Kallion puistokirppis goes Diakonissalaitos –häppeningissä.

Kirppistely vei niin mennessään, että a)en muistanut ottaa yhtään kuvaa ja b)mies ja lapsi tajusivat jossain vaiheessa, että heidän on aika poistua jaloista jädelle ja live-fudismatsiin (ei siihen, joka pauhaa KOKO ajan täällä olkkarissa.)

Tein aivan huikaisevia kirppislöytöjä. Mm. retropeltipurkin F:n huoneeseen, prinsessaviitan F:n roolileikkeihin, ja mulle kasan vaatteita.

Kun siinä sitten poljin lopulta yksin kohti kotia, keksin päässäni kaksi ideaa. Teidän iloksenne, rakkaat lukijani!

Ensinnäkin: Kerran olen tämmöinen kirppis- ja alehaukka, alan viimeistään elokuussa (koska kesälle en halua tehdä mitään raameja bloggailuun…tai ylipäätään mihinkään)esitellä teille kerran viikossa aina jonkin penninvenytyslöydön, jonka olen ostanut kirppikseltä tai sitten supermegahyperalesta.

Toisekseen. Viime postaukseni kommenttiboksissa Beatrica toivoi, että kirjoittaisin mutsin näkökulmasta Helsingin plussista ja miinuksista. No näissä kuvissa näkyy tietysti varmasti se, että herkkuhulluna ihanat kahvilat ovat yksi Helsingin plussista, mutta löytyypä ajatuksia Helsingistä – niin hyviä kuin huonojakin – minulta niin paljon, että ajattelin siitä syntyvän myös oikein postaussarjan. Se pärähtää käyntiin syyskuussa.

Näin tänään.

Mitä ajatuksia uudet postaussarjat herättävät, ja olisiko muita toiveita blogin suhteen? Näin kesällä voin ideoida kaikkea jännää, kun aikaa ja luovaa rentoutta päässä tuntuu olevan vähän enemmän kuin talvella.

-Karkki-

F : Pipo, Viljamin puoti * // Haalari ja arskat, Lindex // Kengät, Converse // Huivi, Aarrekid* // Ja kylmän tuulen iskiessä koko komeuden päällä vielä minun TopShop-neuleeni
*saatu

Kommentit (5)

Syksyn postaussarjat kuulostaa tosi mukavilta, jee! Heti oisin jo tuosta retro peltipurkistakin halunnu kuvan nähä 😀
Vinkkaappas kuule nopsaa joku huippu kirppis helsingistä! Pohjoisesta kerta sinne tulossa pian minilomalle, yksin, ja ois enemmän ku ihana päästä kirppikselle! Mites hietaniemi?

Ootko nyt palannut Eskon kanssa yhteen kun aiemmin bloggasit erosta?!

Ihania 😀 ja ihanaa, kun vinkkasit! Voi kun pääsisi Lontooseen. Viime kerrasta on 11 vuotta :/

Shoppaillessani viikonloppuna lastenvaatteita Mark & spencerillä Lontoossa blogisi tule väistämättä mieleeni. Ihana indigo -sarja, kurkkaa netissä!

Milloin olet tulossa tänne päin? Hietsu on kesällä hyvä, Jäähalli talvella. Suvilahdessa on joskus kirppari, samoin Eiraan ollaan kuulemma avaamassa. Mun mielestä edullisimmat löydöt tekee melkein noista rennoista pihakirppiksistä (kuten esim. tuo eilinen Diakin kirppari), koska niissä ei ole (suurta) pöytämaksua, joten ihmiste ei tarvitse ajatella, että heidän tulee päästä omileen myynnin avulla. Muutenkin niissä on usein vain sellainen hyvän meiningin henki: Kunhan saadaan tavara kiertoon.
Täällä Henriikan blogissa on aika hyvä kirpparilista: http://aamukahvilla.bellablogit.fi/2014/04/pihakirppis-ja-kylajuhlakalen

Kivaa kirppistelyä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X