Kolmistaan

Viikon kirppislöytö: Päheet pärekorit

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Moikkis!

Mun lapsuus oli siinä mielessä vähän hassu, että mummo-koti –akseli oli meillä toisin päin, mitä yleensä ajatellaan olevan. Monestihan lapset menevät (ainakin siis näin mielikuvissa ja perinteisissä kirjoissa) kaupungista maalle mummolaan, mutta mepä menimmekin lapsena aina pellon ja lannalle haisevan maaseudun keskeltä mummolle kaupunkiin ja kerrostaloon kyläilemään. Ihan kuulkaas, Jyväskylään, asti.

Kaupungit olivat silloin hurjan jänniä paikkoja. Lehmät, traktorit, leivinuunissa paistettu rieska kun olivat meille landepaukuille arkea, oli aivan huikean siistiä päästä kulkemaan mummon kanssa paikallisbussilla(ei siis linkillä, jossa luki Kirkonkylä), shoppailla kaupungilla, uida itsensä ruttuiseksi kylpyammeessa, kurkkia parvekkeelta kadulla käveleviä ihmisiä, napata hampparit Mäkkäristä ja kuunnella, kun aamuposti kolahti luukusta SUORAAN eteiseen.

Yksi asia, joka kaupunkilomailusta mummon luona on jäänyt päällimmäiseksi mieleen, on mummon ja mun yhteiset kirppiskierrokset. Mummo on ihan aina ollut oikea kirppishaukka, ja muistan, että jo lapsuudessani mummo teki Jyväskylän kirppareilta huikeita löytäjä. Kun minä sitten vähän kasvoin, otti mummo mut aina välillä kierroksilleen mukaan. Äitiä taisi välillä vähän hirvittää, millaisia löytöjä meikäläinen matkoilta kulloisellakin kerralla tekee. Mullahan oli nimittäin – miten sen nyt nätisti sanoisi – aika montakin sellaista kokeellista tyylikautta erityisesti alakouluikäisenä (iskä luuli mm. kerran aamulla meidän talon ohi ajaessa, että kadulla kävelee trulli, mutta sehän olikin vain meikämandoliini lierihatussa ja maata viistävässä hameessa. Menossa kouluun. Tietysti.).

Yläasteikäisenä kirppareilla luuhaaminen alkoi kuitenkin tuntua jo vähän nololle (silloin kestävä kehitys ei ollut vielä valtavirrassa niin hip ja pop), joten silloin koko kirppistely tipahti kelkasta moneksi vuoksi. Kunnes sitten – ihan muutama vuosi sitten – löysin taas itsestäni sen vanhan kunnon kirpputorihaukan, jollainen lapsuudessani olin.

Nykyisin kirppistelen satunnaisesti. Mutta kuitenkin niin, että kun nyt katson meidän kotia tai vaatekaappia, kyllä jokaisella silmäyksellä näkyy jotain second hand- tuotteita (paitsi Eskon kaapista, jota ”haisevien kamojen haistelu” ei niin nappaa).

Nettikirppareilta olen ostanut vain muutaman kerran, mutta se ei oikein innosta mua. Yleensä netissä hinnat on aika kovia, postittelu on pepusta ja muutenkin en aina luota siihen, että myyjän hyväkuntoinen vastaa mun standardeja tai toisinpäin. Olenkin perinteinen kirpparikävijä. Tykkään, että näen tuotteen ihan livenä. Tinkaan ja kääntelen. Palaan kohta asiaan ja riemuitsen hyvistä löydöistä.

Eniten vihaan niitä, jotka myyvät H&M:n retkutoppeja kympillä. Ja niitä, jotka pöytäkirppiksillä näyttävät hapanta naamaa. Ihania ovat ne tuotteet oikein hinnoitelleet myyjät ja tietysti itsepalvelukirppikset, joilla saa tutkia tuotteita rauhassa.
Nyt syksyn kunniaksi päätinkin aloittaa noin kerran viikossa ilmestyvän Viikon kirppislöyty -nimellä kulkevan postaussarjan.  Kunnian aloittaa sarjan saa mikäs muukaan kuin perinteikäs pärekori.

TUOTE: Kaksi pärekoria
OSTOPAIKKA: Isompi kirppishaimummon kätköistä (”sinä saat sen kultaseni”) ja toinen hankasalmelaiselta KihveliKirppikseltä
HINTA: Iso 0e, pieni 1,5e
KÄYTTÖKOHDE: Isompi F:n huoneeseen kassien säilytykseen, toinen F:n kynille
KÄYTTÖÖNOTTOTOIMENPITEET: Puhdistus kostealla liinalla pyyhkien. Maalaus kontaktimuovisabluuna apuna käyttäen. Maaleina vanhempien varastosta löytyneet maalijämät
ARVIO OSTOKSEN KANNATTAVUUDESTA: Rakastan näitä. Perinnetyyli goes meidän sisustus.
OSTOKSEN HINTA-LAATU -SUHDE: 5/5

Mikä on sun suhteesi kirppistelyyn? Entä mikä on paras kirppislöytösi?

-Karoliina-

 

 

 

 

 

Lue myös

X