kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.08.2014

Back to arki, osa 2 : Millä tarvikkeilla päiväkotilainen valmistellaan syksyyn?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Viikon alussa aloittamani Back to arki –sarja jatkuu nyt minityypin varustevalmisteluilla päivähoitouraa silmällä pitäen. Ensin ajattelin, että kerron jo tänään sen kuuluisan The Hoitokassin pakkaamisesta, mutta näyttikin siltä, että ennen kuin varsinaiseen päiväkotikassiin päästään käsiksi, pitänee tehdä aika monta peliliikettä noin niinkuin alustukseksi.

Siksipä tämän päivän postaus kertookin päiväkotikassin pakkaamisen etkoista, ei vielä varsinaisesta repun sisällöstä. Mutta kyllä näilläkin ohjeilla pitäisi jo vähän päästä jyvälle, kuinka kesäisen festarikangaskassin (huomatkaa tässä kohtaa upea aasinsilta postauksen tekstin ja kuvien välille) sisältö vaihdetaan syksyllä vähän jytynpään varustetasoon.

Niin ja senkin sanon vielä näin alkuun, että jokaisessa päiväkodissahan on tietysti omat systeeminsä esimerkiksi varavaatteiden osalta, mutta mä kerron nyt, kuinka F:n päiväkotiuran aikana olemme lapsemme päiväkotitielle varustaneet.

KYMMENEN KÄSKYÄ PÄIVÄKOTIVARUSTELUA ENNAKOIDEN:

  1. Hanki tarpeeksi iso ja kuljetustapaan sopiva päivähoitolaukku. Ihmettelen aina sitä, kun syksyisin päiväkotilaisten selässä keikkuu niitä pienenpieniä kerhoreppuja. Siis mitä ihmettä? Niihin mahtuu korkeintaan yksi sukka. F:llä oli ensimmäisenä hoitovuotenaan Svean olkalaukku (avautui kätevästi) ja viime syksystä lähtien se perinteinen Kånken (koska sitä F voi tarvittaessa kantaa itsekin bussimatkan ajan). Molemmat ovat olleet juuri ja juuri sopivia, isompikin menisi. Jotkuthan jättävät hoitokassin aina yöksikin hoitoon, mutta mä haluan viedä sen kotiin, jotta voin iltaisin tarkistaa sen sisällön. Heittää likakamat pyykkiin, ja täydentää sen seuraavan päivän aktiviteettejä ja säitä ajatellen.
  2. Nimikointitarrat tai –tussi. Ainahan tätä en itsekään muista, vaikka kyllä se vain pitäisi. Niitä mustia Kuomia koossa 28 kun on parilla muullakin. Ihan ykkösiksi ovat osoittautuneet Tarramonsterin tarrat. Ja onhan niitä varmasti muitakin merkkejä, mutta näistä on kokemusta. Viime syksynä liimatut tarrat ovat edelleen, kymmenien pesukertojen jälkeen, kiinni vaatteissa.
  3. Tossut. Niitä käytetään ainakin päiväkodeissa, perhepäivähoidoissa kai ei niinkään. Itse suosin nahkaisia. Mutta koska syksy tuli niin äkkiä, enkä ehtinyt Tohvelisankarista tilata, ostetiin korvaava vaihtovalmiste Henkkamaukalta.
  4. Kotivaatekaapin tsekkailu parin viikon välein. Mitä siellä on, ja millaisen kelin sitä parin viikon sisällä voisi pukatakaan? Raaka fakta on nimittäin se, että jos säitä ja vuodenaikojen etenemistä ei ennakoi, huomaat jokin aamu kello 6.45, että ulkona tulee lunta, ja lapsesi talvikengät ovat kolme kokoa liian pienet. Tämäkin on koettu!
  5. Edelliseen viitaten, ala haalia ulkovaatteita ja varusteita syksyn mittaan. Ei ole hölmöä ostaa nyt hellemekkokeleillä kurarukkasia tai toppakenkiä jemmaan. Varsinkin, jos ne saa alesta näin kauden ulkopuolella! Ulkovarusteet, joita lapsi vuoden aikana tarvitsee, on rutkasti. Ja mikä pahinta, jos talossanne ei ole kuivauskaappia/kuivaushuonetta/alati paahtavaa leivinuunia ja sen lämmintä kylkeä, täytyy näitä pirulaisia olla vielä kaksin kappaleinkin. Loskainen tai kurasta pesty toppapuku kun ei kuivi normaalihuoneenlämmössä useinkaan seuraavaan aamuun mennessä. Päivähoitolainen tarvitsee vuoden aikana ainakin verryttelypuvun/kesätakin, lenkkarit/tennarit, sandaalit, hellehatun tai lippiksen, välikausiasun, puuvillahanskoja, kurahousut, kurarukkaset, sadetakin, kumisaappaat, vedenpitävät välikausikengät, vedenpitävät välikausirukkaset, ohuen kaulurin tai huivin, puuvillapipon, toppakäsineet/nahkarukkaset, villapuvun, villasukkia, villakaulurin, villalapaset, talvihaalarin, kypärämyssyjä, toppa/turkishatun, lämminvuoriset talvikengät ja varmasti paljon sellaista, jonka listasta unohdin. Olen huomannut, että kotioloissa, kun itse pukee, voi vielä fuskata varustelutasosta. Kotona kun itse tietää, että pukemalla kahdet lapaset, kädet pysyvät lämpiminä, vaikkei niitä oikeita talvikäsineitä olekaan muistettu vielä ostaa. Päiväkodissa on kuitenkin kymmeniä muitakin lapsia, eikä voi olettaa, että hoitajat muistaisivat/kykenisivät siinä kiireessä tämmöiseen kikkailuun. Hoitovaatteen on oltava mahdollisimman helpolla vaivalla juuri sopiva.
  6. Sisävaatteiksi helppohuoltoisia kledjuja. Hoitovaatteina minusta parhaiten ovat sellaiset trikoiset ja puuvillaiset pehmovaatteet, joilla voi viilettää, nukkua ja ne mahtuvat myös ulkovaatteiden alle. Neiti-F:llä tämä on tarkoittanut aika usein leggareita/sukkiksia mekon tai tunikan parina. Ne on myös helppo pestä ja kuivattaa.
  7. Käsidesi. Oi käsidesi! Päiväkotilaisen nenä vuotaa muutenkin vakiona, kihomadot luikertavat ja täit pitävät kemuja. Joten jos käsidesi estää edes yhden kuumeen tai vatsataudin, kyllä sitä meillä voi suhutella huoletta. Esko otti viime talvena käytännöksi, että he käsidesittelivät F:n heti aina jo autossa. Ihan ok vinkki minusta!
  8. Vitamiinit. Ks. edellinen kohta. That`s why!
  9. Omat lakanat ja petivaatteet. Joihinkin päiväkoteihin viedään omat sellaiset.
  10. Vakkaripaikka kotona, jonne seuraavan päivän päiväkotivaatteet edellisiltana kasataan. Meillä F:n hoitoreppu ja ulkovaatteet odottavat eteisenpenkillä. Sisävaatteet taas F:n huoneen naulakossa. Ennen F kritisoi (lievästi ilmaistuna) aamuisin valitsemiani vaatteita, mutta kun hän alkukeväästä alkoi itse ripustaa yhdessä valitut päiväkotivaatteet Poola Katarynan Mimosa-henkariin, vähenivät aamun vaateraivarit. Ainakin vähän. Nyt Mimosa on lamppuripustimena, joten mistä löytyisi uusi kiva vaateripustin? Vinkkejä saa antaa!

Näin meillä! Mitkä ovat omat vinkkisi päiväkotivalmisteluihin näin varustelujen osalta? Kerro ja jeesaa samalla meitä kaikkia muitkin.

Mutta nyt vielä ajatukset 1,5 päiväksi festarieloon ja kesälomaan, ennen maanantaina alkavia töitä ja hoitoa. Eilen oltiin Flowssa ja niin ollaan muuten tänään ja huomennakin. Taas yksi syy rakastaa Helsinkiä!

-Karoliina-

Kuvat Skidi-festareilta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)

Joo vuorten kollaritakki edellinenkin on. Hyvä ulkoilutakki viileämmille kesäkeleille..

Ei ole tietoa laadusta, mutta suomalaisen yrityksen tuotantoa, vaikkakin varmasti muualla valmistettu. Ja huom! kyseessä on vain collari eli sisätakki. Tai no ulkotakki hetkisen,kunhan nää helteet hellittää. Hinta ei päätä huimaa. 🙂

Mä rakastan baseball-takkeja. Kiitos hyvästä (ja edullisesta!) vinkistä. Edellinen lähes samanlainen alkaa olla jo pieni…Onko tietoa merkin laadusta?!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X