Kolmistaan

Vinkit G-pisteen löytämiseen

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Kuten maaliskuisessa postauksessani kerroin, alkoi mulla tämän vuoden tammikuussa uusi elämä: Elämä ilman gluteenia, elämä etsien niitä ruokakauppojen kuuluisia G-merkintöjä. (Syyt ja gluteenittoman elon alkutaipale luettavissa täällä).

Nyt kun takanani on jo lähes yhdeksän kuukautta elämää ilman vehnää, ohraa ja ruista, voin sanoa tietäväni aiheesta edes jotain. Ja koska moni on minulta kysellytkin jo gluteenittomia vinkkejä ja niksejä, ajattelin, että ehkäpä voisin jakaa joitain omia havaintojani teille.

Sen haluan kuitenkin näin aluksi kertoa, ettei tilanteeni oli aivan ehdoton. Voin siis esimerkiksi syödä ruokaa ilman hengenlähdön vaaraa, vaikka se olisikin valmistettu samoissa tiloissa normiruokien kanssa. Olen myös päättänyt, että ainakin toistaiseksi tuotteet, jotka ”saattavat sisältää gluteenia” käyvät minulle. Kuten nyt esimerkiksi Marabou-suklaalevy;) Ihan sattumalta juuri tämä tuote.

Mutta sitten asiaan:

KAROLIINAN VINKIT GLUTEENITTOMAAN RUOKAVALIOON

  1. Älä yritä korvata gluteenillisia tuotteita suoraan vastaavalla gluteenittomalla, koska yleensä joudut (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta) vain pettymään. Jos ennen siis söit korvapuusteja, voi siirtyminen gluteenittomaan, pesäpallonkovaan kanelikikkareeseen, olla raju. Siispä miettimään jokin korvaava herkku. Miten olisi esimerkiksi panna cotta kanelilla maustetulla toffeekastikkeella? Sama makumaailma, ei kompromisseja.
  2. Kierrä normileipomot kaukaa.
  3. Opettele rohkeutta ravintoloissa ja kahviloissa. Jotenkin ainakin minuun on iskostunut sellainen helpon asiakkaan syndrooma, ja joskus kysymysten ”saako tämän gluteenittomana” tai ”onko teillä gluteenittomia tuotteita” esittäminen voi tuntua liialta vaivaamiselta.
  4. Edelliseen viitaten kysymys usein kannattaa. Olen saanut nimittäin usein toiveannokseni gluteenittomana, vaikkei ruokalistassa G:n kuvaa olekaan ollut. Rohkeus kannattaa.
  5. Varaudu kuitenkin siihen, että joissain paikoissa ainoat gluteenittomat tuotteet ovat jäde ja salaatti. Plaaah!
  6. Opettele kokkaamaan ja leipomaan itse. Aika monet kaupan gluteenittomat tuotteet ovat pahoja, itse tehdyt yleensä ihan hyviä.
  7. Gluteenittomat jauhot käyttäytyvät niin, että ne jämähtävät jälkikäteen liisteriksi. Siksi älä koskaan tee gluteenittomasta taikinasta yhtä kovaa, kuin tekisit gluteenillisesta taikinassa. Esim. sämpylät ja pitsapohjan mä levitän todella löysänä lusikalla pellille. Näin valmis, kypsennetty tuote, ei muistuta kiveä.
  8. Vaikka gluteeniton leipominen on joskus haastavaa, ovat jotkut herkut jopa parempia gluteenittomista jauhoista kuin tavalliset. Näitä ovat ainakin sokerikakkupohja, vohvelit, letut ja piirakkataikinapohja.
  9. Suositeltavia gluteenittomia tuotteita ovat Semperin spagetti, makaroni ja jauhot, Sunnuntain kaura-porkkanasämpylät ja Moilasen rieskat ja juustorieskat (joita olemme käyttäneet mm. näin).
  10. Gluteenittomia leipiä kannattaa lämmittää hetki mikrossa ennen syömistä. Gluteenittomien leipomusten koostumus on vähän kuiva, ja lämmittämällä tätä ominaisuutta voi vähän häivyttää.
  11. Gluteeniton pasta tarvitsee enemmän nestettä kuin tavallinen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että gluteenittomassa lasagnessa ja makaronilaatikossa munamaitoa tai kastiketta tulee laittaa vähän normaalia enemmän. Kun gluteenitonta pastaa puolestaan keittää, kannattaa valita iso kattila ja runsaasti vettä. Niin ja jo samalla kun laittaa pastaa veteen, kannattaa pastoja vähän heilutella ja erotella toisistaan. Gluteeniton pasta tarttuu helposti isoiksi liisterikönteiksi liian tiiviissä keittovedessä.
  12. Ole tarkkana valmisruokatiskillä. Yllättävän monet valmistuotteet sisältävät gluteenia. Niille ei usein olisi edes varsinaista tarvetta, mutta kaipa vehnä on vain niin halpa täyteaine, että sitä pitää tunkea pinaattikeitosta ”maissi”lastuihinkin. Onneksi on löytyy kuitenkin merkkejä, joissa näin ei ole tehty. Esim. Kokkikartanon valmiskeitot (hyviä eväitä töihin!) ovat gluteenittomia.
  13. Opettele elämään ilman joitain herkkujasi. Vaikka koko gluteenittomaan elämään totuttelu on käynyt mun kohdalla yllättävän helposti, on vielä muutama ihana herkku, joita oikeasti kaipaan. Pandan lakut, vastapaistetut croissantit ja tuore ruisleipä. Oi kuinka kaipaankaan teitä!

Jospa näiden huomaamieni asioiden avulla ainakin osa teistä gluteenitonta elämää aloittavista välttäisi samat kompastuskivet, joihin itse alkuvuodesta törmäsin.

Sen haluan vielä näin lopuksi sanoa, että mulle gluteenittomuus on nykyisin normaali olotila. Ei kuuri tai kokeilu, vaan elämäntapa. Aika hyvä sellainen, koska en usko kenenkään todella tarvitsevansa kehoonsa käsiteltyä vehnää. Tosin, jos sitä voisin syödä, marssisin heti ostamaan itselleni sen ihanan croisun 😉 Semmoinen mä vain olen!

-Karoliina-

 

 

 

 

X