Kolmistaan

Unelmien kodin kriteerit

Teksti: Karoliina Pentikäinen



Kun kirjoitin kylpyammehaaveistani, mainitsin myös, että teimme Helsinkiin muuttaessamme listan niistä asioista, joita unelmakodissamme olisi. Lista oli ihan sitä varten, ettemme tunneihmisinä tartuisi ensimmäiseen hyvään fiilikseen, vaan muistamme, mitä oikeasti kodiltamme odotamme.

Luulimme, ettei meidän budjetillamme voisi saada kotia, joka täyttäisi kaikki kohdat. Ja eikä saatukaan, koska amme jäi puuttumaan. Kaikki muut toiveet kuitenkin toteutuivat. Lista löytyi ideavihkoni sivuilta, jonka aloitin Lahdessa asuessamme. (Mulla on näitä vihkoja paljonkin. Ne täyttyvät blogi-, sisustus-, vaate-, kirja-, juhla- ja ruokaideoista.)



Tältä meidän toivelista näytti 20.1.2013. Silloin, kun koko asia tuntui vielä kaukaiselle haaveelle. Työpaikkoja, uutta kotia, hoitopaikkaa tai vanhan asunnon myyntiä ei oltu saatu vielä alullekaan.

Asunnon kriteerit/toiveet (yliviivatut eivät toteutuneet):

  • Sijainti: A,B tai C -kaupunginosassa
  • Päiväkoti lähellä
  • 2 makuuhuonetta  (tavallaan, 1 + ½)
  • avokeittiö
  • parveke
  • suora väylä, jolla pääsisi ratailla asuntoon (ei esim. rattaide kantamista portaita pitkin 4.kerrokseen. Kokemusta on myös tästä)
  • kiinteä vesimaksu
  • putkiremppa tehty
  • amme
  • taloyhtösauna
  • autopaikka/tolppa/halli
  • korkeat huoneet
  • pihassa leikkipaikka
  • keittiö ok tai ainakin niin, että siitä selvitään pintaremontilla

Se, mitä lopulta lisäksi myös halusimme (ja saimmekin) oli pesutupa (kuivaushuonerakkautta, ei tarvitse pitää kuivaustelinetta koskaan asunnossa) ja lämmin varasto, jonne saa vietyä aina kauden ulkopuoliset vaatteet.

Millainen olisi sinun unelmakotilistasi? Löytyykö sieltä harrastehuone, kodinhoitohuone tai takka? Niin ja olisiki unelmakotisi kerrostalo, rivari vai omakotitalo?

Niin ja hei: Kuinka monta turhaa tai toisaalta välttämätöntä asiaa löydät meidän listastamme?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X