Kolmistaan

Vaatekaapin suurinventaario

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kirjoitin syyskuun lopussa siitä, kuinka Rinna Sarameän Hyvän mielen vaattekaappi –kirja sai minussa aikaan himon ravistella omia kulutustottumuksiani.

Kuten jo kerroin, kirjan lukemisen jälkeen aloin välittömästi ja omaksi yllätykseksenikin kartella vaatekauppoja. Tai jos en nyt aivan kokonaan vältellä, niin ainakin kulkea niiden keskellä kriittisin silmin. Tuli tunne, että haluan ostaa vähemmän, mutta laatua. Perehtyä materiaalilappuihin ja eri merkkien tapaan tuottaa vaatteita ja asusteita.

Kun monet muut pukeutumisoppaat työntävät valmiita vaatelistoja, tekee Saramäki toisin. Hän kehottaa miettimään omaa vaatekaappiaan käyttötilanteiden kautta. ” Suunnitteluvaihe on uuden, toimivan vaatekaapin perusta. Kun tiedät, millaista elämää elät, voit hankkia siihen parhaiten sopivat vaatteet. – – Tarkoitus on, että tiedät kaapistasi löytyvän ainakin yhden täydellisen asukokonaisuuden jokaiseen kohtaamaasi tilanteeseen. ”( Saramäki 2013, 104-105)

Saramäen ajatus tuntui aika virkistävälle ja järkevälle. Ei voi ajatella niin, että päiväkodin lastenhoitajan tai ison firman toimitusjohtajan perusvaatekaappi koostuisi täysin samanlaisista elementeistä.

Ja se mikä minun vaatekaappini elementteihin vielä muutama viikko tuli.Noh. Kuvat puhukoot puolestaan…

Niinpä päätin, että karsin ylipursuavan ja kuitenkin ei-mitään-päälle-pantavaa –vaatekaappini nimenomaan siitä lähtökohdasta, millaisiin tilanteisiin omassa arjessani törmään. (Ja toisaalta: Millaisiin tilanteisiin en koskaan joudu, mutta joita varten minulla on kaapissa jostain syystä montakin asukokonaisuutta.)

Lopulta karsinta olikin pienen pohdinnan jälkeen aika helppoa. Ymmärsin, että elämässäni on oikeastaan seitsemän perustilannetta, joiden välimaastossa liikun, ja joista jokainen vaatii hieman erilaisen tavan pukeutua:

  1. Työ. Minulla ei ole selkeää eroa työ- ja siviilivaatteideni välillä, mutta yleensä pukeudun töihin vähän tylsemmin kuin muuten pukeutuisin. Perusasu töihin on farkut, neule/ruutupaita ja tennarit.
  2. Rennot blogitapaamiset + viikonlopun kaupunkihengailut.  Yleensä nämä asut ovat hyvin samanlaisia kuin työasuni, mutta mukana on vain vähän rohkeampia tai ”trendikkäämpiä” elementtejä. Vaikkapa leopardikuviota, niittejä, hattuja jne.
  3. Rentoilu julkisesti (esimerkiksi piipahtaminen lähikauppakeskuksessamme, junamatka tai hietön kävelylenkki lähipuistoon). Joskus tilanne vaatii mahdollisimman vähän puristavia vaatteita, mutta silti ei aivan kollarihousuissa kehtaisi lähteä matkaan. Yleensä tämmöisiin tilanteisiin pukeudun löysiin chinoihin/jumpsuitiin, lenkkareihin ja vaikkapa isoon college-paitaan.
  4. Cocktail-tyyppiset tapaamiset. Joskus pitää ns. edustaa siistissä lookissa. Inhoan kuitenkin ylipukeutumista, joten tämmöisien tilanteiden varma asu on yleensä siistit pillifarkut, korkkarit ja paitapusero tai vaihtoehtoisesti t-paita ja jakku. (Niin ja tässä kategoriassa minulla on ehkä suurin lovi vaatekaapissani)
  5. Juhlavat juhlat. Korkkarit, kirjekuorilaukku, juhla-asu ja juhlajakku. Ja niin: Tätä varten on varattu jo aika ompelijalle…jaiks 🙂
  6. Kotoilu. Öhöm. Miten olisi Eskon vanha t-paita ja kolme vuotta vanhat Me&I:n joogapantsit? Miten ihmeessä en ole saanut koko elämäni aikana ostettua itselleni muutamaa kaunista kotiasua, vaikka sellaista tarvitsee joka päivä?
  7. Liikunta. Sali-ja juoksukamppeet. Niin ja tietysti ne HC-pakkasten toppapöksyt ja megakengät pulkanlaskua varten.

Samalla kun karsin vaatekaapistani kaiken huonolaatuisen, vähän käytetyn, vääränkokoisen tai muuten vain minulle sopimattoman, kirjasin ylös tuotteita, joita todella vielä tarvisen. Tämä aivan siitä syystä, ettei minuun iskisi aleissa tai kirpparilla ostovimma vain ostamisen vuoksi, vaan voin aina tarkistaa listasta, mitä todella tarvitsen matkalla kohti hyvän mielen vaatekaappiani.

Vaikkei vaatekaappini vielä aivan 33 tuotteen ihannevaatemäärään ylläkään, kertoo Ikea-säkkeihin tungettu kirppisvaatekasa ja huomattavasti kauniimpi ja väljempi vaatekaappini siitä, että jotain olen jo tehnyt oikein. Niin ja kyllähän se minun tyylini teräkin taisi löytyä ihan vahingossa. Mustaa, valkoista, denimiä ja selkeitä linjoja.

Eihän kaappini edelleenkään muistuta värikoodattua Clueless-vaatekaappia, mutta kyllä ero on silti mielestäni aika huikea.

Uskon myös, että kun saan täydennettyä vaatekaappiani vielä muutamalla laadukkaalla, joka tilanteeseen sopivalla tuotteella, voin karsia entisestään vaatekaapistani ne melkein hyvät tai sinne päin olevat. Odotan oikein innolla niitä hetkiä, kun voin tehdä hyvällä mielellä vaatekaappiini oikeanlaisia hankintoja!

Olen elellyt karsitulla vaatevarastollani nyt reilun viikon. Ja huomannut olen ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin: En enää jätä epämääräisiä vaatekasoja lojumaan pitkin asuntoa, vaan vien ne suoraan kaappiin. Koska hei: Nyt ne mahtuvat sinne!

Toisekseen vaatteiden valinta on sata kertaa helpompaa. Näen yhdellä vilkaisulla kaikki käytettävissä olevat vaatteet, joten asukokonaisuuksien valinta käy nopeasti. Ja koska vaatteita on vähemmän, tulee erilaisilla vaateyhdistelmillä kikkailtua enemmän. Viime viikolla minulla oli TÖISSÄ paras juhlamekkoni. Tosin kesytettynä The Soundsin kollaripaidalla ja leopardi-Vanseilla. Ja toimi ihan hyvin kuulkaas!

Nyt kun olen päässyt vauhtiin tässä projektissani, tarvitsen vielä vähän teidän apuanne. Kertokaa minulle (ja muillekin) inspiraatioksi omia vaatekaapinkarsintakokemuksianne! Miten arkenne on muuttunut karsinaoperaation myötä, ja onko teillä vielä lisää vinkkejä, joilla vaatekaapin sisältöä ja ulkonäköä voisi kohentaa?

Senkin haluaisin kuulla, kuka on vielä samassa pisteessä, kuin minä muutama viikkoa sitten vaatekasojeni keskellä, ja karsintahommat ovat vielä edessäpäin. Vai onko joidenkin teidän mielestä koko vaatemäärän vähentäminen jopa ihan hölmö juttu?

Hauskaa tiistai-iltaa! Huomma alkaa HullutPäivät…Ensimmäinen todellinen tulikoe siihen, pystynko olemaan keltaisten lappujen ja haamujenkin ristipaineessa fiksu kuluttaja.

Sitä vain pohdin, miten koskaan edes ajattelin tämän määrän vaatetta mahtuvan kaappiini…

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X