Kolmistaan

Me ollaan ihan oikea lapsiperhe : Meillä on tuttavaperhe!

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Kun mä olin lapsi, musta oli ihan älyttömän kivaa silloin, kun meidän perhe kokoontui jonkin läheisen tuttavaperheen kanssa viettämään aikaa. Ja niinpä mun lapsuuteni vappu-, juhannus- ja uusvuosmuistoissa oman perheeni lisäksi seikkailee myös ne tutut kasvot lähipiiristämme. Veerat, Noorat ja kaikki muut.

Se, mikä noista kokoontumisista teki erityisen kivaa, oli se, että jo lapsena tajusin ihan kaikkien, niin lasten kuin aikuistenkin, nauttivan noista tilanteista.

Meillä – Eskon, mun ja F:n perheessä – on myös monta todella kivaa ja tärkeää tuttavaperhettä. (Hei kuulostaako tuttavaperhe-sana vähän keski-ikäiselle?) Anyway. Suurin osa näiden perheiden vanhemmista on ollut Eskon tai minun kavereitani jo niiltä ajoilta, kun lapsia tai edes kumppania ei vielä ole ollut. Mutta onpa meillä muutama sellainenkin läheinen perhe, johon olemme tutustuneet ennen kaikkea lasten myötä.

Halloween, tai siis pre-Halloween, vietettiin juuri sellaisen perheen seurassa, johon emme olisi ilman F:ää koskaan ehkä edes törmännet, ja josta on kuitenkin tullut meille tärkeä porukka.

Onko teillä juuri nyt joitain tärkeitä tuttavaperheitä tai mitkä ovat lapsuutesi tuttavaperhemuistot? Entä onko vanhoista kamuista tullut teille myös myöhemmin perhekamuja, vai ovatko nuoruuden ystävät kadoneet lasten syntymän myötä? Entä kuka muu on ystävystynyt lasten kautta?

-Karoliina-

P.S. Muuten. Jos haluat voittaa 100e lahjakortin Biozell-nettikauppaan tai päästä stailauspäivään Helsinkiin, etkä ole vielä antanut ääntäsi Eskon lettikampaukselle Instagramissa, voit tehdä sen täällä. Kiitos 🙂

 

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

X