kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 03.11.2014

Wannabe-bloggaajasta maalaisjuntiksi kirjoittelijaksi. Postaussarja: Bloggaaminen. Osa 1

Teksti
Karoliina Pentikäinen
16 kommenttia

Kun mä aloitin ensi kertaa bloggaamisen Kolmistaan-nimikkeen alla kevättalvella 2011, oli mun ainoa tarkoitus, ihan rehellisesti, tukea sillä Kaksplus-lehdessä ilmestyvää kolumniani (12/2010-04/2013).

Jotenkin vielä silloin kuitenkin ajattelin, että bloggaaminen ei ole mitään oikeaa kirjoittamista. Vähän sellaista teinien juttua. Ehkä jopa noloa. Jos joku kysyi, mitä kirjoitan, mainitsin kolumnin ja printtilehtiin painetut toimittajana tekemäni jutut. En koskaan blogia.

No eipä se blogi aluksi hääppöinen ollutkaan. Alusta oli surkea ja niin oli mun kuvat ja jututkin.

Kun Kaksplussan blogisivu alkoi sitten vuosien saatossa kasvaa, tuntui sille, että en pysy perässä. Tiesin päässäni, että mä pystyisin parempaan. En vaan jotenkin tiennyt, miten.

Tuntui turhauttavalle, että olin niin pihalla koko skenestä. En tajunnut seurata blogin analytiikkaa, en verkostoitua someen, en luoda kontakteja. Tuntui sille, kuin olisin blogikentän mummo.

Samalla, kun painin omien blogauskriisieni kanssa, näin, kuinka ympärilläni moni teki sitä, mihin tiesin pystyväni, mutta jonka ulkopuolella kuitenkin olin.

Ja ihan nolosti voin nyt tunnustaa, että tuossa vaiheessa vielä kadehtien katselin niitä bloggaajia, jotka näyttivät patsastelemaan kaiken maailman kissanristiäisissä ja olivat muutenkin valovuoden minulla edellä. Jotenkin silloin vielä tuntui tärkeälle tuollaiset ulkoiset seikat.Nyt nuo senaikaiset ajatukset lähinnä herättävät hävetystä.

Kun sitten, aikamoisen henkilökohtaisen pohdiskelun jälkeen, päädyin tänä syksynä Bellaan, loksahtivat palat vihoin kohdalleen. En tarkoita, ettenkö olisi voinut blogata myös Kaksplussalla puoliammattimaisesti, mutta se olisi vaatinut minulta kauheasti lisätyötä. On nimittäin vaikeaa aloittaa kokonaan alusta, jos ympärillä kaikki muistuttaa niistä hetkistä, kun aloitin ja olin aivan pihalla kaikesta. Haluan siis kertoa, ettei Kaksplus tehnyt minusta ”huonoa”. Päinvastoin! Koko talo antoi minulle valtavasti työkaluja ja mahdollisuuksia kehittyä. En vain itse vain pystynyt enää muuttamaan tapaani toimia, koska olin jo vuosia pyörinyt samoissa ympyröissä pääsemättä kuitenkaan henkilökohtaisesti eteenpäin.

Samalla kun siirryin Bellaan, löysin taas intoni postata. Oli ihanaa kehitellä päässään uusia kirjoitusideoita, kuvata ja verkostoitua muiden bloggaajien kanssa. Ja kuin varkain, aloin yhtäkkiä päästä siihen pisteeseen, johon olin jo vuosia halunnut päästä. Bloggaamisesta alkoi tulla ihan oikea sivutyö tai ainakin intohimolla tehty harrastus.

Samassa hetkessä suhtautumiseni myös kaikkeen kirjoittamisen ulkopuoliseen muuttui. Yhtäkkiä koko bloggaamisen ulkopuolinen blogipöhinä, ne kutsut ja muu sälä, alkoivat menettää minulle merkityksensä. Oikein hävetti, kuinka joskus olin hinkunut jonkin tuotteen lanseeraukseen. Ei sellaiset tainneet olla tämän urbaanin maalaisjuntin juttu. Sittenkään. Lopulta.

Tai en voi sanoa, ettenkö tietyissä tilaisuuksissa edelleenkään kävisi. Tietysti käyn, jotta pysyn ajan tasalla ja näen uusia, mielenkiintoisia, juttuja. Enää en vain jaksa raahautua minnekään tilaisuuteen ihan vain siitä syystä, että olen sattunut saamaan kutsun. Nyt käyn vain sellaisissa paikoissa ja presseissä, jotka oikeasti kiinnostavat minua. Ja jotka uskon kiinnostavan teitä!

No jos se blogipöhinä ei ole syy blogata, niin mikä saa minut silti ilta toisensa jälkeen tarttumaan näppikseen. Mikä mulle onkaan tärkeintä tässä koko blogitouhussa? Sen kerron teille ensi viikolla bloggaussarjan toisessa osassa.

Tuliko teille nyt jo mieleen jotain, mitä haluatte bloggaamisesta minulta kysyä? Entä arvaatteko sen jutun, miksi mä kirjoitan?

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (16)

Mä pidän omaa blogiani siksi, että siellä on tallessa kaikki mun tekeleet ja osa tärkeistäkin muistoista. Luulisin, että sulla on myös yksi syy pitää blogia, se toimii ikään kuin päiväkirjana kaikesta tärkeästä ja välillä vähemmän tärkeästäkin.
Nyt sitten jännätään, osuinko edes lähelle arvauksellani 😀
Hyvää alkanutta viikkoa.

Hienoa, jos blogini vaikuttaa hyvälle. Tietysti siihen pyrin, mutta joskus on vaikea tietää, mitä lukijat haluavat. Kai se on vain fiksuinta pitää oma linjansa ja toivoa, että se riittää.

Blogiasi on mukavaa lukea, sillä aiheet ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia eikä mainoksia/yhteistöitä ole paljon. Lukijana arvostan sitä, että harkitset mihin kissanristiäisiin menet ja mitä niistä blogiin kirjoitat, sillä pelkistä pressitilaisuuksista lukeminen on uuvuttavaa ja johtaa lopulta siihen, että blogi putoaa pois ”lukulistalta”. Myös se on mahtavaa, että postailet niin usein! 🙂

Kirjoitat ainakin rehellisesti. Tästäkin aiheesta. Ja se vetoaa tosi paljon. Pidä tämä:)

Kiitos postausideasta 🙂 Ihanaa, että teiltä lukijoita tulee nykyisin niin hyviä ideoita, ettei tarvitse itse enää keksiä juuri mitään. Kunhan kirjoittaa! Jes 🙂 Saa vinkata jatkossakin…

Kiitos, tosi mielenkiintoinen postaus! Olenkin jo pääni puhki miettinyt että mistä kummasta tunnut niin tutulta!? Mutta kaksplussa on siis se vastaus 😀
Ihan täysin asiasta poiketen, toivoisin näin pikkujouluajan lähestyessä ja muutenkin; mietteitänne alkoholinkäytöstä lapsiperheessä. Saako lapsen nähden vanhemmat käyttää alkpholia? Miten lapsille/lapselle perustellaan alkoholin käyttöä? Missä menee sivistyneen juomisen raja? Ikuisuuskysymyksiä.. omaa kantaani en vielä kommentoi tässä koska vastaus on varmaankin aika pitkä, eikä puhtaasti puolesta eikä vastaan 🙂

Hei mahtavaa! Postaus maalaisjuntteudesta 😀

Se on juuri niin! On ihanaa, että kotona ollessa voi silti käyttää vähän aivoja 🙂

Kiitos paljon 🙂 Ja mahtavaa, että panostukseni on huomattu! Kevyet postaukset on kiva juttu, välillä. Mutta en niiden varaan kuitenkaan osaisi koko hommaa rakentaa!

Itsekritiikki on kyllä pahin vihollinen monessa jutussa…

Se onkin hyvä tallennuspaikka…mutta olitkohan ihan oikeassa 😉

Moi! Oot ihan oikeilla raiteilla tämän blogin suhteen, koska tätä on helppo ja usein myös kiinnostavaa lukea! Kiitos siitä 🙂
Haluisin vähän aiheesta pois hypäten postausta ihan erikseen tuosta blogin alaotsikosta. Mikä on tämä maalaisjunttiuden syvin olemus sinussa (vai myös Eskossa?) ja missä se näkyy?

T. Itsekin entinen maalaisjuntti

Kiva juttu sarja :)! Oon muutenkin tykänny blogistasi,löysin sen sillon kun kirjoitit lasten tuotteiden piilosokereista.

Ite oon blogannu vasta vajaa vuoden ja jännää miten koukuttavaa tää on! Halu kehittyä ja oppii uutta kasvaa kokoajan. Nyt varsinki kun on vielä kotona,on ihanaa kun saa edes vähän käyttää luovuutta johonkin :).

Ehkä parasta teidän blogissa juuri nyt on se, että postauksia syntyy melkein päivittäin. Ja mikä parasta, postauksia ei synny vain numeroiksi tilastoon, vaan niissä on selvästi aina jokin aihe tai idea, josta kirjoitetaan. Sillä kyllä lukijat äkkiä huomaavat, jos syy postata on vain tilastomerkinnässä ”multa syntyy kolkyt postausta kuukaudessa” ja lopulta postaukset ovat tyyliä ”lasten yöpuvut tänään” ”lasten kengät tänään” ”mun asu” ja ”päivän roskapussi”.
Enkä sano, että aina pitäisi olla niin syvällistäkään. Mutta fokus, se tuntuu teillä olevan nyt hallussa. Jatkakaa samaan malliin!

Kiinnostavaa pohdintaa! Muistan lukeneeni blogiasi jo Kaksplussan ajoilta ja oikein symppis kuva sinusta jäi jo niiltä ajoilta. Älä siis turhaan soimaa itseäsi 🙂 Vaikka ymmärrän todella hyvin itsekritiikin. Luulen, että juuri se itsekriittisyys, osittain liiallinenkin, on yksi syy siihen, miksi itse en ”uskalla” ryhtyä bloggaamaan, vaikka ajatus toden totta kutkuttaisikin. Jään mielenkiinnolla odottamaan bloggaussarjan seuraavaa osaa 🙂 Ihanaa viikkoa sinulle! <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X