kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 16.11.2014

Kepeä vai vakava vauvakuume ?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
81 kommenttia

Kun aloin odottaa F:ää, ei minulla tai meillä ollut vauvakuumetta. Tiesimme faktojen perusteella, etten ehkä tulisi – ainakaan helposti – raskaaksi, joten valintamme oli järkiratkaisu. Halusimme yhdessä lapsen, ja tiesimme, että mitä myöhemmin alamme yrittää, sitä huonommat mahdollisuudet meillä luultavasti on.

Kauan ajattelimme, että meille riittää yksi lapsi. Että jos meille on käynyt niin suuri onni, että olemme saaneet tämän ihanan tytön, ei kannata ahnehtia liikaa.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen kuitenkin yllättänyt itseni useinkin ajattelemasta, millaista olisi, jos meillä olisi toinenkin lapsi. Olisiko raskaus siltikin mahtavaa kokea vielä kerran? Onko F lopulta yksinäinen ilman sisarusta? Saisinko vielä hoivata ihan pientä nyyttiä?

Vauvakuumeilu on ehkä väärä sana. Kun en minä niinkään vauvaa pelkästään halua (tiedättehän ne juurikin vauvoihin hurahtaneet yksilöt?). Haluaisin, että perheemme olisi vielä yhtä jäsentä isompi. Haluaisin nähdä, millaista olisi olla neljän tiimi kolmen sijaan. Haluaisin, että F:llä olisi joku, joka olisi ylitse kaikkien muiden. Haluaisin, että meidän koti täyttyisi samanlaisesta äänten ja ihmisten sekamelskasta, millaista minun kodissani lapsuudessa oli, ja millaista siellä varsinkin nykyisin on, kun jokainen meistä sisaruksista tuo yhteisiksi viikonlopuiksi saman katon alle omat tapansa, poikaystävänsä, lapsensa ja ajatuksensa.

Mikään pakottava tarve minulla ei ole saada toivettani todeksi. Ei ole sellainen riipivä olo. Ei sellainen, että elämäni ja sen tarkoitus olisivat pilalla ilman toista lasta.Olenhan kauhean onnellinen näinkin.

Ehkä tämä onkin sellainen aika kiva tunne: Vaaleanpunainen, pieni toiveentäyteinen hetki, jolloin voin leikitellä ajatuksella tulevasta.

Niin ja joo. Edelleenkään en haluaisi vauvaa vielä. Ei siis kannata kytätä vatsanseutua. Mutta ehkä joskus. Olen antanut itselleni luvan ajatella, että ehkä.

Mitenkäs siellä puolella ruutua? Vauvakuume vai jotain muuta?

-Karoliina-

P.S. Instagram-tiliäni seuranneet näkivät tänään, kuinka yritin Lähiömutsi-Hannen perheen uuden tulokkaan avulla aivopestä Eskoa samoille vauvakuumefiiliksille minun kanssani 🙂

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (81)

Kolme on tehty ja tyytyväinen olen. Ei ole luvassa enää kuumeilua ;)..Kivaa sunnuntaita teille!

Tää on pahin postaus ikinä. En tiedä miten rehellisesti uskallan vastata

Tää on pahin postaus ikinä. En tiedä miten rehellisesti uskallan vastata

Ja pahinta on että iso osa tekstistä jää pois? Eh? Yritin laittaa sen kolmasti. Nysäkirjoitusta ei tarvitse julkaista…

Ei ole kuumetta, kolme lasta sen sijaan löytyy.. Meidän perheessä kuumeilee neiti 4,5v! Haluaisi pikkusiskon kun isoveli ja pikkuveli jo on!

Ninnin kommentti on kuin minun ajatuksistani! Sisaruussuhde on pisin ihmissuhde elämässä ja siksi niin ainutlaatuinen. Toinen lapsi on näin ollen tervetullut <3

Kävin katsomassa viiden viikon vanhaa vauvaa siinä toivossa,että tulisi se maaginen biologinen himo toiseen baabyyn..Mutta ei! Vaaveli oli tietysti supersöpö, mutta ei taida tälle tädille sitä vauvakuumetta koskaan tulla! Harmi sinänsä, nyt pitää pohtia asiaa vain tylsällä järjellä:/

Itsellä löytyy kolme lasta ja nuorin täyttää kohta 2 vuotta. Nyt viimeisen puoli vuotta on tuntunut vaan niin kamalan haikealta, että tää ”vauvakin” on jo näin iso ja huomaa miettivänsä jos vielä kuitenkin yksi. 😉 Kun on kolme poikaa niin oishan se kiva jos vaikka seuraava olis tyttö. Oman äidin kanssa meillä on todella hyvät välit ja tehdään paljon kaikkea kivaa yhdessä ja ollaan hyviä ystäviä niin haluaisi joskus samaa oman tyttären kanssa. Mutta, kun ei tällä hetkellä nyt oikeen jaksais ja sit pitäis taas ostaa isompi auto ja kotiinkin tarvittais sitten melkein yksi huone lisää ja ja ja.. Mutta silti edelleen huomaan miettiväni et jos kuitenkin vielä yksi, saas nähdä. 🙂

Voihan poikienkin kanssa kaikkea yhteistä kivaa tehdä mutta ainakaan vielä ei ole samanlaisia intohimoja löytynyt. 🙂

Moikka!

Laitan kommenttia ihan eri näkökulmasta. Itse olen ainoa lapsi ja isäni vielä kuoli minun ollessa pieni. Eli perheemme oli pieni. En kuitenkaan koskaan ollut yksinäinen. Olin tietenkin päivähoidossa ja asuimme alueella, jossa pihalla oli paljon lapsia. Opin leikkimään yksinäni ja mielikuvitus tietenkin kehittyi siinä. Kun äitini löysi uuden miehen vuosien jälkeen pelkäsin jopa, jos tulisi pieniä sisaruksia. Ei onneksi. En ole koskaan kaivannut tuota ”hengenheimolaista” eli sisaruksia. Ei ole niin automaattista, että sisarukset aina tulevat toimeen keskenään. Voi hyvinkin olla, että persoonat ovat vaan niin erilaiset, ettei heistä lopulta tule niin läheisiä.

Kiva kun pidätte blogia, mukavaa seurata tavallisia mutta niin iloisia touhujanne 🙂

ps. Esko voisi vinkata toisillekin Iholla-miehille vlogien pitämisestä, jos kameran keskusteluja on ikävä!

Varsinainen kuumeilu on tällä hetkellä takana, kun toisen lapsen la on ylihuomenna. Mutta ennen raskaaksituloa oli sydäntä riipivää jo muutaman kuukauden yrittäminen. Olen aina toivonut ja ajatellut kolmea lasta, joten vielä ei ole kaihoisaa tunnetta siitä, että tämä olisi viimeinen raskaus, vaikka ihan hyvin voisi ollakin!

Minäkään en koskaan ole kokenut vauvakuumetta. Olen itse ainoa lapsi. En tiedä johtuiko siitä vai mistä mutta ensimmäisen lapsen saatuani en edes miettinyt vaihtoehtoa että perheeseemme tulisi enemmän lapsia. Kunnes kolmen-neljän vuoden kuluttua aloimme miettiä asiaa enemmänkin lapsen kautta. Myös mieheni on ainoa lapsi ja halusimme tyttäremme kokevan sisaruuden vaikka itse olimme jääneet siitä paitsi.
Olen vasta nyt vanhemapana ja lapsen syntymän jälkeen alkanut itsekin jollain lailla kaipaamaan sisarusta. Onneksi olemme niin onnekkaita että perheeseemme tuli myös toinen tyttö. Se siskosten suhde ja rakkaus on jotain ainutlaatuista. <3

Kovasti halusin toisen lapsen silloin ’kun kuului’ (eli 23v ikäerolla), hirveästi siihen painostettiin ja mies keryoi ettei ehkä ole enää ikinä valmis. Pyrin siis luopumaan siitä toiveesta tyystin, enkä enää kyllä vauva/lapsikuumetta pode, vaikka asia välillä harmittaakin. Ei vaan taida olla meidän juttu.

Olen mietiskellyt tässä blogiasi lueskellessa, että miksi käytät tyttärestänne nimeä F? Olette kuitenkin tuoneet hänet julkisuuteen Iholla-sarjassa omalla nimellään ja kasvoillaan.

Meillä on neljän tiimi, niin sopiva niin rakas ja näin on niin hyvä olla. Nyt eka on ekaluokkalainen ja toka viskari. Huii! kohta päiväkotiajat täysin ohi. Pitkä on ollut tämä aika, mutta käsittämätöntä että päiväkotia meidän perhe ei kohta tarvitse. Yks osaa lukea, kohta toinenkin. Mullei juurikaan vauvakuumetta ole ollut. Olen myös jälkeenpäin ihmetellyt milloin tein päätöksen että tämä on meidän perheen koko? Monet tutut pohtii perheensä kokoa. En ole miettinyt sitä juurikaan, jotenkin tämä on ollut se jonka olen halunnut (tiedostan tosin sen että lasten saanti ei ole itsestäänselvyys). Joskus juttelenkin mieheni kanssa että miten ja milloin päätettii alkaa toista yrittää ei sitä musita kumpikaan 😀 Meillä taas mieheni olisi heti valmis jos minä olisin, mutta meidän elämässä on ollut monenlaista myllerystä parisuhdekriisesitä, äidin aikuiseksi kasvamisen kriisit jne. Nyt on niin ihanan tasaista ettei tätä pakkaa kyllä sekoiteta ihan heti niiltä osin miltä pystyy itse vaikuttamaan. Mutten toisaalta usko että sitä ”oikeaa” aikaa yrittää toista/ekaa on koskaan. Itse olin teiniäiti ja vain utelias perustamaan perhe, vaikka vastuun kyllä tiesin, mutta toisaalta olin aika peloton – nielin elämän sellaisena millaisena se tuli vastaan. -26v teiniäiti- p.s haluan nukkua enemmän mitä vanhemmaksi tulen, en meinannut jaksaa tarpeeksi edes teiniäitinä.

Kuumeilu ja pähkäily on kivaa, se ”tulisko vai eikö”- fiilistely. Mutta omalta kohdalta on se juna jo mennyt. Lapsia on neljä, kahden isomman kesken ikäeroa 1v 2kk ja kahden pienemmän ikäero 34 min… eli se iltatähti tuli tuplana. Nyt jo lapset sen verran isoja että kaksoset ovat eskarissa ja tämä on ihan mukavaa aikaa, ei ole vaippoja vaihdettavana ja ei tarvitse räntäsateessa seistä hiekkiksellä. Meillä mies joskus vielä kipuilee viidettä mutta kyllä se on vaan niin että alkaa tulla ikä jo vastaan. Itsellä ei ole enää vauvakuumetta, saattaa johtua kyllä siitä että työskentelen vastasyntyneiden parissa.. =) Mutta ymmärrän hyvin tuon mietinnän siitä että jääkö se ainoa lapsi yksinäiseksi ja kaipaako hän seuraa. Siinä pähkinää purtavaksi… Toivotan vauvahaaveen huuruisia viikonalkuja! Omalta kohdalta pamperolandia kutsuukin töihin…

Neljättä! Huh! Te olette hurjia 🙂

Niinpä! Koskaa näitä lapsia ei niin vain tilailla!

Itsellenkin siskot ovat myös parhaat ystäväni. Siksi olisi ihanaa, jos F voisi kokea saman!

Meille tuli se kaksi kaveria kerralla.:-) Touhua kyllä riittää, mutta poikien kanssa nyt ei ole ollut suurempia sairauksia tms, kunhan siitä alun keskosuudesta selvittiin. Välillä olen tolkuttoman väsynyt kolmivuorotyön ja kahden ehtiväisen kaverin kanssa, mutta pojilla on kyllä varsin tiivis veljessuhde, vaikka välillä tapellaankin. Eiköhän nämä kaverit meille riitä. Oli sen verran rankka raskausaika, että eiköhän yksi kerta riittänyt. Tosin yhden lapsen raskaus saattaisi olla kohdallani hyvin paljon helpompi. Meillä on onneksi myös huikea tukiverkko, joka on auttanut lastemme hoidossa. Mummot ovat ihan mielellään hoitaneet poikia, vaikka heitä on kaksi. 🙂 No tässä näitä yhden monikkoäidin hajanaisia ajatuksia. Hyvää jatkoa teidän perheelle! Aloin vasta seuraamaan sinun blogiasi, mukavaa luettavaa. Terkut Hankasalmelta! 🙂

Olen pitkään miettinyt,että onko minulla vauvakuumetta vai onko se vaan niin,että haluan että meilläkin on kolme lasta.
”Takapenkki täynnä” metodilla. Sitten tulen aina järkiini ja ajattelen etten ehkä jaksaisikaan.
Meille kaksi oli itsestään selvää mutta kolmatta tuskin tulee. Jos joskus kuitenkin käy niin,että ehkäisy pettää tahtomattaan ja oikeasti pettää (eikä niin että unohtaa esim. Ottaa pillerin oikeaan aikaan) vaan että kaikkensa on tehnyt ja silti. Sitten neljästä tulisi viisi. Mutta samalla tiedän,että jos tulee kolmas niin se on sitten siinä.
Ps. Blogi on ihana. Kumpa itse saisi tuollaisen perheen ystäväksi kuin te olette 🙂 !

Voi mä niin rakastan vauvoja ja oma on jo 5-vuotias. Minulla siis ehkä just tuota vauvakuumetta, eikä sitä, että haluaisin oikeasti isompaa perhettä. Ainakaan vielä. Onneksi mulla on siskot ja paljon kavereita, jotka hoitavat mun vauvakuumetta just sopivasti! 😉 Hinku omaan vauvaan voisi olla kova ilman heitä. Ikääkin mulla on vasta 23, niin tiedän, että kerkeän joskus, jos on vielä tulevaisuudessa tullakseen. 🙂

Komps tälle.

Minäkään en vauvaa varsinaisesti kuumeile (etenkään kun edellisestä toukasta on vasta puoli vuotta), mutta yhä enemmän ja enemmän se pyörii mielessä. Yllätän itseni pohtimasta kauniita nimiä jne. jne.

Eli ehkä sitten joskus.

Toisaalta hirvittää se tuplatyömäärä, se meteli, onko raha-asiat kunnossa ja niin edelleen, mutta sitten taas toisaalta – onhan tuo ykkönenkin ehdottomasti kaiken sen arvoinen ja enemmänkin, ehkä sen muutaman vauhtivuoden jaksaa ja suuriin osa ihmisistä sanoo pikkulapsivuosien olleen heidän elämänsä onnellisia.

EN TIIÄ. Harmi, kun ovat vielä niin söpöjäkin. Ja rakastettavia. Kyllä vaan ulkonäöllä saa kaikenlaista anteeksi ;D.

<3 Hannele
http://www.rakkaudellahannele.fi

Täällä podetaan kovaa vauvakuumetta!! Tyttömme on vasta reilun vuoden ikäinen, joten kiire ei ole, mutta toinen lapsi on toivotettu tervetulleeksi. Vaikka olemme sopineet, että paineita raskautumisesta ei oteta, petyn joka kerta kun ne pahuksen kuukautiset alkavat. Tyttömme on ihana ja on vaikea uskoa, että kukaan muu olisi puoliksikaan niin ihana, mutta toive neljän hengen perheestä on vahva. Ja nykyään katsoessani pieniä vauvoja tunnen taas sen tarpeen ottaa syliin ja katsoa syvälle silmiin. Vaikka tyttäremme koliikkiaikoina vannoinkin, ettei enää IKINÄ!!! 😀

Pieni vauvakuume iskee kun ystävät saavat lapsia, mutta en olisi valmis toiselle lapselle vielä. Ehkäpä sitten kun on opiskellut ja päässyt työelämään. Toisaalta yksi lapsi tällä hetkellä riittää kun on itsestään lapsen kanssa 🙂 tää on niin kaksi puoleinen juttu, haluaisin vielä kokea tämän vauva-ajan ja kaiken sen tai sitten vaan olla tyytyväinen yhden lapsen kanssa 😀

Meillä on kaksi ja hyvä on näin. Tai en mä oikeastaan niin varma ole, etteikö kolmas olis kiva…
Mutta meidän autoon ei mahdu kolmatta autoistuinta, ja mulla on vaan kaks kättä, joilla voi siis ottaa jokaista lasta kädestä kiinni. Ja kahden lapsen kanssa on helpompaa lähteä lomalle (hotelli, laiva, lentokone jne.) ja kaks lasta on helpompi antaa viikonlopuksi anoppilaan hoitoon (tuskin ne kolmea ottais!).
Mutta yksi raskaus, jossa olin 2kk vuodelevossa ja yhteensä neljä keskenmenoa taitaa pelotella mua vähän liikaa, yrittämään kolmatta..

Mutta en mä kuitenkaan ihan varma ole.

T: Mintze

VAUVAKUUMETTA!!! Vuoden päivät olen nyt enemmän lapsesta haaveillut ja nyt alamme mieheni kanssa olla samoilla linjoilla asiasta eli ehkä haaveeni tulee vielä jonakin päivänä todeksi. Ikäkin liihottelee jo 30 hujakoilla niin mukava antaa raskaudelle jo mahdollisuus:)
Bloginne on muuten huippu! Luen joka postauksen ja seuraan teitä myös instassa. Huippua, jatkakaa samaan malliin<3

Minä aina ajattelin että hommaan lapset aina ns ”pienellä ikäerolla” eli ikäero voisi olla joku n. 2-3v.. Mutta kuinka ollakkaan juuri kun olin alottanut jatko-opinnot niin raskaustesti näytti plussaa ja tottakai me toivotimme tulevan perheenjäsenen tervetulleeksi ja minä pistin opinnot jäihin.. Nooh nyt poika on 1v2kk ja olen juuri alottanut opinnot uudestaan ja minua raastaa se ajatus että joudun odottamaan että saan opinnot loppuun yms ennen kun laitamme toisen lapsen tulemaan :/ minua jotenkin harmittaa se että poika tulee olemaan ainakin sen 5v ennen kun pikkusisarus edes tulisi laitettua alulle 🙁 minusta tuntuu että minulla itselläni on joku ikuinen vauvakuume ja se ei yhtään auta kun tiedän että seuraavaa ei tule kun vasta parin vuoden päästä ja se kun ystävät saavat kokoaika vauvoja 😀 mutta tsemppiä teille ja jos päätätte tehdä toisen lapsen niin se olisi ihanaa 🙂

Kiitos Riikka ja samoin!

Paljon on asiaa tullut pohdittua ja erilaisista näkökulmista. Minulla on pian 2v täyttävä tyttö ja nyt olemme vaiheessa jossa toiveena olisi saada hänelle sisarus.
Alun alkaen olen halunnut lapsia ja ajatellut, että kaksi lasta olisi ihana saada.
Ensimmäisen raskauden jälkeen olin edelleen samaa mieltä ja toivoin että lapsilla olisi max 2 vuotta ikäeroa. Noh siinä vauvavuoden tiimellyksessä ja kaikessa väsyttävyydessä se alkoikin tuntumaan liian nopealta aikataululta. Pohdin puolisen vuotta, että haluanko toisen lapsen vai olisiko yksi lapsi riittävä meidän perheelle. Välillä olin täysin sitä mieltä etten halua toista lasta ollenkaan, ikinä.
Aika kuitenkin kului, tyttö kasvoi ja kehittyi ja alkoi kaipaamaan leikkikavereita joita ei täällä keskellä mettää asuvilla juurikaan ole. Aloin uudelleen pohtimaan että olisihan se ihanaa saada toinen lapsi ja heistä olisi toisilleen seuraa. Viimeistään siinä vaiheessa olin varma että haluan toisenkin lapsen, kun tajusin millaista oma elämäni olisi ilman iso- ja pikkusiskojani. Sisarukset ovat jotain todella arvokasta enkä halua, että tyttöni jää siitä paitsi. Kukaan muu ei ole yhtä hyvä kuuntelemaan valitusta ärsyttävistä vanhemmista, kuin oma sisarus 😀
Näinpä siis toiveissa olisi raskaus ja toinen lapsi. Siihen se lapsiluku minun osaltani saa jäädäkin. 🙂
Kärjistetysti voisi sanoa, että ensimmäisen lapsen ”hankin” itsekkäistä syistä ja toisen lapsen epäitsekkäistä syistä. Molemmat varmasti kuitenkin yhtä rakkaita ja toivottuja lapsia tulevat olemaan 🙂

Sulla on aikaa! Toista se on meillä vanhoilla akoilla 😉

No niin saavat! Ovathan ne niin turkasen södejä!

Sama täällä. Tuo koliikkivannominen nimittäin 🙂

Kolme kuulostaa omaan korvaani jo aivan HC-suoritukselle 😀

Onnea vauvahaaveiden toteutukseen!

Kiitos 🙂 Ja tsemiä sinnekin!

Jos mieheni ehdottaisi vielä neljättä, olisi ehdottomasti heti messissä. Mutta toisin kuin kakkosen ja kolmannen kohdalla, sellaista kipeää tyhjää syliä en (onneksi) enää pode. Se oli todella riipivää!

Itse olen isosta perheetä (ainakin nykymittapuun mukaan). Meitä on viisi lasta ja itse olen vanhin. Teininä minusta oli niin ärsyttävää ja noloa (:D tietenki!) et meille vaan tulee lisää ja lisää lapsia ja kavereilla oli ehkä yksi, joillakin kaksi sisarusta. Nykyisin olen todella kiitollinen ja iloinen sisaruksistani. Siksi haluaisinkin, että itsellänikin olisi useampi lapsi. Tällä hetkellä on yksi reilu vuoden ikäinen. Ja toiveena olisi että hän jossakin vaiheessa kaksi sisarusta vielä saisi. Mies tyytyisi kahteen lapseen. Eli saapa nähdä kumpi ”voittaa”. Toisaalta eihän sitä voi koskaan tietää saako yhtään enää, mutta toiveita tietenkin saa olla 🙂

Voi kiitos <3

Hei onnea teidänkin toiveellenne 🙂

Hassua! Harvoin kuulen näitä tarinoita, että mies on useamman lapsen kannalla kuin nainen!

Itsekin ajattelen niin, ettei mikään ystävyyssuhde korvaa mun siskoja! Ymmärrän siis hyvin pointtisi…

Hih 🙂 Kiitos!

Ihmettelinkin (=odotinkin), missä se sepustus viipyy 🙂

Vakavankepeää vauvakuumetta täällä ilmassa. Ensimmäisestä lapsesta salaa välillä haaveilen vaikka toisaalta järjellä ajateltuna sen aika ei ehkä ihan vielä ole. Työni puolesta saan kaikkien onneksi hoivata ja nähdä pikku nyyttien sekä vähän isompienkin nuhanenien huonot ja hyvät hetket. Ainakin toistaiseksi se tuntuu minulle riittävän. Vaikka onhan oma lapsi aina jotain paljon suurempaa. Toisaalta nautin vielä niin paljon rakkaiden kanssa ulkona olemisesta sekä kunnon yöunista että haaveilun tasolla täällä vielä pysytään. Innolla kuitenkin odotan sitä päivää kun tulevaisuudessa toivottavasti oman pienokaisen saan syliini 🙂

Hih,

Mä ajattelin, et sut on teurastettu täällä kommenttiboxissa, mutta sullahan on ihan huippuja lukioita joilla on hyviä ja hyväksyviä mielipiteitä:)

Meillä kaaaikkki kaverit on ”hankkineet” sen toisen heti perään..mutta mä en vaan jaksa:D vaikka olis ihanaa että olis sisaruksia, ja toivonkin niitä tositosi paljon sitten vähän myöhemmin, niin mulle tää äitiys on ollut sellainen kasvutarina, että en vaan vielä oo valmis babyihin vaikka meidän prinsessa on jo 2!<3;)

Mulla itselläni on 3 sisarusta, eikä meillä ole keskenään oikein hyvät tai läheiset välit..vaikka on ikäeroa 2-10 vuotta..joten uskon, et se hyvä suhde sisaruksiin tulee jostain muualta kun ikäerosta. Ehkäpä siitä, et puuhaillaan paljon perheenä ja laitetaan perhe etusialle? Hankalia juttuja!

Oi, olisipa ihana seurata täällä blogissa sun raskausaikaa ja varmasti olisit hehkuva odottaja ! 🙂 ihanaa ! lykkyä tykö

No kerro nyt ihmeessä sun tarina, Tätioranssi!

Hehkuva ja hehkuva 😉 Viimeksi laatoittelin tuonne viikolle 17!

hehei! Tyttäremme on ihana 3 vuotias ja hän tulee olemaan meidän ainokainen. En myöskään usko, että ainoana lapsena hän jäisi jostain paitsi. Itselläni ja miehelläni on sisaruksia ja näemme sen vanhemmuuden velvollisuutena antaa monipuoliset,rakastavat ja moninaiset kokemukset läheisistä ihmissuhteista. Oli se sitten sisar, serkku, ystävä tai jokin muu. Elämä on niin moninaista.Toista lasta emme halua, olemme onnellisen kiitollisia yhdestä terveestä lapsesta, synnytyksessä meinasi sekä tyttären että äidin henki mennä.saatikka kaikki muu siihen liittyvä. Joten seuraava raskaus olisi niin täynnä huolta ja murhetta että psyykkeemme ei sitä kestäisi. Haluamme nauttia tästä meidän kolmistaan perheestä ja olla kiitollisia siitä mitä meillä on.

Itsellä on reilu 6,5v vanhempi isoveli ja koen aina kasvaneeni yksilapsisessa perheessä meidän ison ikäeron takia. Kun alan muistamaan perheen yhteisiä reissuja esim. 8 vuotiaana..isoveljeni oli tällöin jo vajaa 15vuotias, aivan eri elämäntilanteessa kuin minä, eikä lähtenyt mukaan esim. perheen yhteisille lomareissuille. Koskaan en muista edes leikkineeni veljeni kanssa. Tuo iso ikäero ja se, että veljeni on eri sukupuolta on varmasti syynä siihen ettemme ole kovin läheisiä. Uskon silti, että jos minulla olisi sisko olisimme varmasti läheisempiä ikäerosta huolimatta. Lapsena kyllä muistan paljonkin harmitellleeni miksi veli on minua niin paljon vanhempi ja valitin vanhemmilleni miksei veli voi olla tyttö.. 😀 Vanhempani sanoivat, etteivät halunneet kahta päiväkoti-ikäistä lasta aikoinaan. Ymmärrän heitäkin, mutta jos itselle lapsia tulee (tällähetkellä vielä tilaus-vaiheessa….toiv tärppää) niin en omille lapselleni noin isoa ikäeroa haluaisi. Tosin en silti ole varma haluanko ylipäätään enempää kuin yhden. Silti vaikka tunnen kasvaneeni yksilapsisessa perheessä, en ole koskaan ollut yksinäinen, aina on riittänyt serkkuja, kavereita ja naapurinlapsia 🙂

Sinulla on kadehdittava tilanne, että siskosi ovat parhaita ystäviäsi..itsekin vielä aikuisiällä haaveilen, että voi kun mulla olisi ollut sisko! 🙂
Tuttavapiirissäni/ystävissäni/sukulaisissani juuri ketään ei ole sisarustensa kanssa läheisiä, vaikka ikäeroa on sen 2-8v…johtuen pääosin eri sukupuolista ja luonne-eroista. Tuntuu, että moni sisaruspari ovat kuin yö ja päivä eikä aikuisiällä yhteistä juuri ole. Eli ihan automaatio ei ole että sisarukset ovat ystäviä vanhempana.

Halusin vain tuoda tämänkin näkökannan sinulle esille isosta ikäerosta lapsille…:—)

Mä olen kuumeillut enemmän ja vähemmän esikoisen (3,5v) syntymästä lähtien. Mies ei ollut lainkaan samoilla linjoilla. Esikoisen vaatteiden jäätyä pieneksi, vein niitä kellariin sydän syrjällä, että tähänkään bodyyn en enää saa omaa pientäni pukea.

Välillä fiilikset olivat hyvät, välillä ei. Toisinaan sopeuduin ajatukseen, että meillä on yksi maailman ihanin tyttö, se riittää. Ja välillä taas mietin, että pitääkö todella jättää tämä mies, jotta saan sen sisaruksen neidille jota niin paljon haluan.

Itselleni tuo kaipaus toisesta lapsesta johtuu nimenomaan esikoisesta. Haluan hänelle sen sisaruksen. Itselläni on 5 vuotta nuorempi pikkusisko, ja ajatus siitä, ettei höntä olisi kaikki nämä vuodet ollut rinnalla jakamassa asioita kanssani, tuntuu kamalalta.

Noh, odottelu on tuottanut tulosta ja mies on lämmennyt ajatukseen uudesta vauvasta. Nyt sitten vain jännittämään ja odottamaan 🙂

Kiitos tästäkin viisaasta näkökulmasta 🙂

Voi ihanaa! Jänniä aikoja ja kerrohan, jos ja kun tärppää!

Hehe, täällä yksi kaksi vuotiaan äiti, joka ei haaveile toisesta ainakaan vielä, koska tarvitsen niin paljon unta. En voi hyvin, jos en nuku tarpeeksi. Silloin en ole hyvä äiti tai puoliso. Mutta ehkä just tollanen kutkuttava fiilis leikkiä ajatuksella. Enää en sentää koe sääliä tuoreita vanhempia tai raskaanaolevia kohtaan, kuten vaikka vuosi sitten. En ole sitä mieltä, että lapset kannattaa tehdä tiiviisti samaan univelkakonkurssiin. Jatka haaveilua Karoliina! Eskokin vielä alkaa haaveilemaan ihan varmasti..

Esikko 8vee, kuopus 5vee ja voi että kuinka ihanaa olisi ollut pikku kolmonenkin tehdä, mutta aina ei mene kortit tasan jakoon…kuopuksen sectiossa(molemmat lapset syntyneet leikkauksella virhetarjonnan takia) paha kohdun repeämä ja siitä tuomio No More Babies…liian suuret riskit…se niistä haaveista…
Nyt 29 vee päädyin sterilisaatioon muutama viikko sitten… En of an era…no more babies for us…haikeaa, mutta tavallaan helpotus… Onneksi kaksi ihanaa riiviörinsessaa pitää kiireisenä ja rakastaa ehdoitta <3

Joku kommentoikin jo suurista ikäeroista, joka myös itselleni tuli mieleen tähän aiheeseen liittyen. Itselläni on isoveli ja isosisko, ikäerot meillä 11 ja 14 vuotta, kun taas heillä keskenään vain kolme. Monesti pienenä tyttönä harmittelin kun sisarukseni lähtivät yhdessä riennoille ja minä jouduin jäämään vanhempien kanssa kotiin. Lisäksi en oikeastaan edes muista kovin hyvin sitä aikaa kun he ovat asuneet kotona, olen kuitenkin ollut ala-asteelainen kun molemmat ovat jo lähteneet opiskelemaan. Lapsuuden kavereilla oli saman ikäisiä sisaruksia joista saivat turvaa, minä taas tunsin oloni kovin yksinäiseksi.
Toki ikäero on jollain tavalla varmaankin vaikuttanut myös suhteisiin, mutta koen silti olevani sisarusteni kanssa melko läheinen. Jos jotain etuja pitää hakea niin oli tosi mahtavaa matkustaa junalla yksin viikonlopuksi sisarusten luo, käydä shoppailemassa ja ehkä huvipuistossa. Ne reissut olivat parhautta, ja ne taas eivät ehkä ole mahdollisia jos sisarukset ovat saman ikäisiä.
Nykyään harmittelen eniten esimerkiksi jouluja, jotka ennen olivat minulle juurikin sitä aikaa jolloin koko perhe oli koolla. Nykyään molemmilla sisaruksilla on jo omat perheet ja lapsia, eivätkä ainakaan koko joulua enää vietä lapsuuden perheen kanssa. Itselle kuitenkin perheenperustaminen on vielä näin parikymppisenä erittäin kaukaisissa haaveissa. Olenkin aina ajatellut että kovin suuria ikäeroja en omille lapsilleni haluaisi.
Ei kai näissä kuitenkaan mitään oikeita ja vääriä vastauksia olekaan, ja kaikissa ratkaisuissa on omat puolensa. Itse iloitsen tällä hetkellä suuresti sisarusteni lapsista jotka ovat minulle todella tärkeitä! Ja ehkä myös vähän korvaavat sitä että olin itse se nuorin lapsi 🙂

Elli. Mullahan ON ihania lukijoita!

Haluan kanssa uskoa siihen, ettei ikäero ole sisarusten välillä ”se juttu”, vaan läheisyys syntyy muista asioista!

😀 Siskon kuumeilua: Ihan uutta!

Tsemiä siihen, A <3

Hyvä näkökulma, Anni!

Kiitos terkuista 🙂 Mietinkin jo viestin alussa, että oletkohan juuri sinä viestin takana 🙂

Ihanaa uuden elämän alkua teille!

<3 Voih! Kuulostaa ihanalle!

Ihanaa, että lopulta olitte samoilla linjoilla asiasta miehesi kanssa!

Koska vuonna 2010 perustetun kolumnin aikoihin emme vielä tienneet, että vuonna 2014 olemme telkussa. Jos ohjelmassa olisi voitu ”piipata” hänen nimensä pois, olisimme niin varmasti tehneet. Ei tunnu fiksulle, että viljelemme hänen nimeään ylmpäri nettiä. Varsinkin, kun hänellä ei ole aivan yleinen nimi.

Kiitos 🙂 Itse mietin, että olisi pitänyt keksiä jokin ihan oikea bloginimi…Mutta meneehän se nyt tälläkin!

Ihanaa syksyä!!

Mutta Vipe: Teillä on vielä aikaa!

Minusta puolestaan tuo nimi F antaa mukavan tyylin tälle blogille.

Täällä blogiasi ajoittain lukeva jo vauvahaav

Tuttuja nuo ajatukset siitä, että haluaisi kokea sen nelikon kolmikon sijaan ja haluaisi antaa lapselle sisaruksen. Mutta niiden ajatusten lisäksi itselläni on myös aivan valtava vauva- ja raskauskuume (vaikka toisaalta en itsekään ole kovin innoissani siitä pikkuvauva-ajasta, elämä taaperon kanssa on vaan niin paljon kivampaa, mutta onhan ne pikkupikkunyytit niin ainutlaatuisen ihania sen pienen hetken)… Hoidoilla tahkotaan tätä toistakin, toivottavasti toiveemme täyttyy vielä jonain päivänä. <3 Toivon myös, että teidän toiveenne käy toteen sitten kun on sen aika. <3 Oli mukavaa lukea tällainen postaus. 🙂

Olin ensimmäisen lapsen jälkeen varma, että yksi lapsi riittää. Mies sai minut puhuttua toiseen, ja hyvä niin. 🙂 Ihana kuopus on pian kolme. Mutta nyt mulla ”lapsi kuume”, en niin varsinaisesti ole vauvojen perään. Isommat ovat ihanampia. Mies ei ole samaa mieltä asiasta. Alkujaan puhuimme 2-3 lasta olisi kiva ja nyt mies on sitä mieltä, että 2 on riittävä. Itse olen kotoisin 2 lapsisesta perheestä, mies 3 lapsisesta. Vielä meillä on muutama vuosi aikaa päättää asia. Itselläni on vain vahva fiilis siitä, että meille mahtuisi vielä yksi lapsi, mutta en kyllä halua pakottaa miestäkään sellaiseen, mitä hän ei halua.

:`) <3 Voi eiiiiii.. Pieni kyynel vierähti poskelleni – oman ihanaiseni vauva-aika kun on vielä melkein käsillä, muttei enää ihan kumminkaan… Äitiys <3

Ei ole kuumetta, kun eka vauva on parhaillaan matkalla maailmaan. 🙂 Ei kyllä ollut ennen raskautumistakaan, vaan lähinnä sellainen järkiperusteinen ”joskushan niitä on tehtävä” -ajatus. Samaten ajattelen rationaalisesti jo nyt, että mikä on sopiva aika seuraavalle lapselle, noin niinkun muun elämän puolesta. Vaikka eihän asiat aina mene niinkuin suunnittelee. 🙂

Toivottavasti en nyt onnistu vahingossa syyllistämään tms, kun kommentoin tuota haluaisiko F sisaruksen. Tietenkään en voi puhua muiden puolesta, mutta itselläni ei ole sisaruksia ja olen niitä kyllä kaivannut. Vaikka sen tiedostaa, että monet eivät esim. aikuisiällä ole läheisiä sisarustensa kanssa, niin jotenkin sitä toivoo että sellainen itselläkin olisi. Joku jonka kanssa olisi elänyt yhteisen lapsuuden ja siksi tuntisi hänet läpikotaisin (ja hän tuntisi minut). Itselläni on serkkuja, jotka osaltaan paikkaavat tätä ”aukkoa”. Hyviä ystäviä löytyy myös, mutta mielestäni paraskaan ystävyys ei voi tarjota sitä samaa mitä sisaruus on. Monet muut ainoat lapset eivät varmastikaan koe tätä asiaa samalla tavalla, eikä heille tässä välttämättä ole mitään ongelmaa. Itse ajattelen, että näistä syistä haluan tehdä usempia lapsia, jos niitä meille suodaan. 🙂

Hyvä perustelu 🙂 Kiitos vastauksesta!

Hih. Pitkä kirjoitukseni ei koskaan tullut perille.

Anyway. Mulla on vauvakuume ollut pitkään ja kuopuksen synnyttyä kymmenisen vuotta sitten vannoin ettei enää ikinä! Aika kultaa muistot ja vielä vois pyöräyttää kolmannen. Paitsi että-syitä alkaa kyllä olemaan enemmän kuin plusasioita…töissä tapaan kuitenkin pieniä taaperoita yllinkyllin joten kuume on laantunut hyvin..alkaa ikääkin olla jo että saan heittää hyvästit… Vauvoille. Omille vauvoille. Kaksi siis riittää meille. Ovat kahden vuoden ikäerolla mikä on passeli.

Onnea teille!

Voi kuule nuo unet tai toisaalta niiden puute. Monikohan lapsi jää syntymättä juuri siksi, että vanhemmat miettivät univelkojaan ? 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X