kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 24.11.2014

Mun Hankasalmi, mun Helsinki

Teksti
Karoliina Pentikäinen
41 kommenttia
mökki

Riku Korhosen Kahden ja yhdenyön tarinoissa sanotaan jotain seuraavantapaista: ”Asuinpaikka syntyy ihmisestä. Ihminen asuinpaikasta.”

Olen miettinyt noita virkkeitä aika monta kertaa. Niissä piilee viisaus jos toinenkin.

Elin 19 ensimmäistä vuottani maalla, Hankasalmella. Ekaan kauppaan matkaa oli 5,5 kilometria, kavereille 2-20 kilometria. Koulumatkat kuljettiin bussilla – tai siis, linkillä – ja muuta julkista liikennettä koululkyytejä lukuunottamatta ei käytännössä ollut. Haistiin lehmän lannalle, ajettiin mopoilla, juotiin teinikännit tanssilavan metsässä, metsästettiin hiiriä sisätiloista, kuunnetiin nahkahousumusaa, tunnettiin 80% kunnan väestöstä ja pidettiin niitä sihahtavasti puhuvia hesalaisia ylimielisinä snobeina.

Minusta Hanksulla oli mahtavaa elää. Olla lapsi ja nuori. Mutta silti olin ihan pienestä täysin varma, että minä olen kaupungin asukki. Kerrotalotyyppi, joka ei halua kolata omaa pihaansa tai kaivaa autoaan lumihangesta.

Aluksi kaupungiksi riitti se tuttu ja turvallinen Jyväskylä, Jykylä. Sitten tuli kesätyöpaikka Helsingistä. Kesä meni ohi, samoin työ. Enkä koskaan enää palannut Keski-Suomeen. Helsinki, se tuntui omalle siitä vappupäivästä lähtien, kun astuin ensimmäisen kerran bussista ulos Storyvillen kohdalla. Olallani vain jääkiekkokassillinen vaatteita ja tavaraa, koko muuttokuormani.

Aluksi olin tietysti se janari, joka törötti metron portaissa vasemmalla puolella tukkien liikenteen. Se, joka ihmetteli ympärillään olevaa kiirettä. Se, joka puhui hassusti ja oli muiden mielestä ”tosi maalainen”.

Ja niin varmasti olinkin, olen edelleen (vaikka metroportaiden seisoskelusäännöt olenkin jo oppinut). Nainen maalaisjuntilla twistillä, urbaanilla sydämellä.

Minusta asuinpaikka ja mielenmaisemat kertovat ihmisestä aika paljon. Minulle koti on hiljainen mökkilaituri ja vilisevä Mansku. Se on tuulen humina kaurapellossa ja sporakiskojen kolin.

Niissä paikoissa, tasapuolisesti, minä olen kotonani.

Missä on sinun kotisi?

-Karoliina-

Kommentit (41)

Olenkohan mäkin saanut yliannostuksen?

Sama!! Meteli ja jonot: Minä kyllä nautin niistäkin!

Ihanaa, että voi vierailla aina siellä, missä ei asu!

En kyllä ole 🙂 Toki olisi ihanaa, jos voisin olla lähempänä mun äitiä ja isää, mutta maalla asuminen tuntuisi kyllä aika omistuiselle enää nykyisin.

Hei hyvä idea! Kirjoitan aiheen itselleni ylös 🙂

Jos vain minua ajattelisin, kotini olisi kaupungin keskustassa, kerrostalossa.

Nyt kasvata,me lapsiamme maalla, ei tosin kovin kaukana kaupungista, mutta viljapeltojen ja metsien keskellä, yhtä kaikki. Aamuisin nuo menevät pieneen kyläkouluun, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa on vain kolme opettajaa.
Harrastuksiin ja kavereille pääsee pyörällä, luomiseen aikaan kouluun voi vaikka hiihtää. Sellaista hyvin perinteistä maisemaa, jossa lasten on hyvä kasvaa.
Nyt on hyvä näin.

Vielä jokus minulla on koti kaupungissa. Suomessa tai ulkomailla.

Minäkin olen pienestä kaupungista kotoisin, vaikka asuinkin kaupan vieressä ja koulukin ihan lähellä ja silloin oli asukkaitakin monta tuhatta enemmän. KAIKKI viikonloput vietimme teini-ikään asti mökillä metsän keskellä. Eka kysymys minulla ja siskolla oli mökille päästyä: mihin lähetään kylään? onneksi oli paljon serkkuja ja pikkuserkkuja myös lähimökeillä.
Olen siis sosiaalinen metsässä kasvanut penska! Nykyään viihdyn kaupungissa. Kun olimme (esikaupunkialueella omakotilähiössä) toissa juhannuksena pyhät kotona, heti kun arki koitti, menin keskustaan kävelykadulle ja vain katselin ohikulkevia ihmisiä, oi miten rentouttavaa 🙂
En siis kaipaa takaisin metsään. Olen kai saanut siitä yliannostuksen lapsena? Viihdyn kaupungissa ihmisten parissa ja se olen juuri minä.

Huh, taas teksti kuin mun suusta 🙂 ihan mahtavaa! Stadissa on hyvä kunhan saa välillä käydä maalla rauhoittumassa mutta aina on niin ihana palata kaupungin sykkeeseen. Täällä mun on hyvä 🙂

Ihana postaus, taas <3
Oon muuttanut maalta maalle 🙂
Silti mussa asuu pieni kaupunkilainen, kaipaan välillä ihmisten vilinään, siihen hulinaan kumminki nauttien maalaiselämän kiireettömyydestä..
Johan on yhtälö elämään 😀

Hei mahtava kirjoitus, vähän tästä aiheesta olinkin toivonut postausta! Jännä miten ihmismieli ja käytös muuttuu asuinpaikan suhteen, toisaalta jotain pakosti säilyttäen. Itselläkin vähän samoja kokemuksia, nimimerkillä maalainen ja ex-Jkl. Oletko muuten koskaan ajatellut palaavasi Hankasalmelle, missään mielessä? 🙂

Paul Yong on sanonut ”Where ever I lay my hat, that’s my home”. Ehkä tämä ei niinkään päde minuun. Minun kotini on maailla, Varkaudessa. Minun kotini on kaupungissa, Vantaalla. Minun kotini on suurkaupungissa, Lontoossa. Minun kotini on siellä missä minun on hyvä olla.

Ihana teksti, tuli todella hyvä mieli! <3

Kaupunki ja kerrostalo ihminen olen, mutta jotenkin päädyin asumaan omakotialueelle, onneksi Oulun keskusta -alueelle ei ole kuin vartin ajomatka. Vielä kun saisi tämän ihanan ja rakkaan talon &pihan kaupungin keskustaan, niin hyvä olisi ;). Voisitko tehdä postauksen uuden Olympos järkkärisi käyttökokemuksista? En ole koskaan järkkäriä omistanut, mutta nyt on alkanut kuume nousemaan. Onko kamera sopiva järkkärineitsyelle joka ei ole kuvaamisen saloihin perehtynyt peruskameraa enempää?

Ihana teksti!

Minun on täytynyt lähteä kauas, jotta olen voinut huomata mikä on tärkeää. Tällä hetkellä koti on niin Itä-Suomessa kuin Helsingissäkin, eri tavalla vain. Kaikista eniten kodin tuntuun vaikuttaa tärkeät ihmiset, koti taitaakin olla siellä missä sydänkin. Vaikka luonto ja oma rauha ovat minulle tärkeitä, olen omimmillani kaupungissa ihmisten keskellä. Ehkä vielä joskus voin kirjoittaa katuosoitteeni perään Helsingin 🙂

Nyt jäi lopputeksi kokonaan pois

Terkut täältä vanhempiesi naapurista

Moi! Kylläpä aattelinkin Iholla-sarjaa seuratessa, että sinä oot jostain päin Keski-Suomea! Itsekin sieltä suunnalta pk-seudulle muuttanut. Ei anneta murteen hiipua;) Hyväää viikonloppua! Määä ainakin sen tarpeessa. Voi olla että sääää ope-ihminen myös.. ;D

Itse en ihan täysin maalta ole, mutta melkein. Pienestä tuppukylästä kuitenkin, huonojen liikenneyhteyksien takaa. Olen ihan tosi nuoresta jo tuntenut kuuluvani jonnekin muualle, isompaan cityyn tai jopa johonkin toiseen maahan. No, Nokian takaa (eli sieltä metsästä, kuten Ismo A laulaa) olen päässyt etenemään jopa niinkin suureen kaupunkiin kuin Tampere – ja suunta on koko ajan enemmän keskustaan päin. Muuttaisin kyllä mielelläni Hesaan, koska olen aina pitänyt sitä omanani ja sieluni lepää niissä maisemissa, mutta mies on sitä mieltä, että liian suuri city, joten tyydyn siihen mitä saan ja koitan miestä saada pikkuhiljaa ihan sinne keskustaan saakka 🙂 Kaupungissa houkuttelee kutsuvat kahvilat, ihanat putiikit ja näin talvella ne valot. Ja kyllä se kerrostaloelämä kaupungissa pesee omakotitaloelämän maalla, kun on kyseessä tyypit jotka mieluummin tekee ihan kaikkea muuta kuin kolaa, leikkaa nurmikkoo ja siivoo liian isoja neliöitä… Kukin tyylillään 🙂 Onko teillä sukulaiset/ystävät ihmetelleet valintaanne muuttaa kerrostaloon kaupunkiin? Me ollaan kohdattu ainakin tosi paljon jyrkkiä mielipiteitä siitä, että ollaan tällaiseen ratkaisuun päädytty. Kun se on jotenkin muka selviö ainakin Nokialla (näin yleistäen…), että tähän elämänvaiheeseen kuuluu lapsen lisäksi auto ja omakotitalo…

Ikuisuuspohdintaa 😉 Ehkä se pitäis ainakin testata… Nähtäväksi jää 🙂

Linkki, kepappi, panaaaaani ja eppuluokkalaiset 😉

Oli yllätys, että niin moni teistäkin on ”kahden maailman välissä”. Toivottavasti löydät sen paikan, joka on eniten koti 🙂

Mehän muutettiin suurin toivin Lahteen…ja palattiin takaisin Helsinkiin. Joskus on hyvä myöntää myös se, että on tehnyt virheratkaisun. Aina voi palata 🙂

ooo..Ihanko totta?

Ihanaa, että voi tosiaan asua erilaisissa elämäntilanteissa eri paikoissa!

Olen pohtinut asiaa itsekin viime aikoina. Kotoa muutin suoraan Helsinkiin, joten jokin osa minua kuuluu aina sinne. Sen jälkeen olen asunut muutamissa kaupungeissa ja en olekaan täysin vakuuttunut, haluanko asua aikuisena Pohjois-Suomessa kuten vielä viime vuonna helsinkiläisenä ajattelin. Jokin sisäinen ääni käski tänne palaamaan, mutta nyt tunnistan jo pienen kaipuun aina niin elämäntäyteiseen etelään.

Kivasti ajatuksia herättelevä teksti! 🙂

Eikä, kuinka ihana teksti. Aihe on just ny nii ajankohtanen omas elämäs.. Oon aina halunnu pois entisestä kotikaupungistani, mentaliteetilla sielä ei oo mulle mitää, mutta ny ku on muuttanu pois ja on hankala sopeutua uuteen ympäristöön, nii hinku takas on mielettömän kova ja ajatukset on muuttunu enemmänki suuntaan sielä on kaikki mitä mä tarvin. Mutta summa summarum, onneks ei tartte olla vaan yhtä kotia, ihminen tekee kodin sinne, missä sen on hyvä olla. Ilosta joulua kaikille ihanille ihmisille sinne koteihin, oli niitä sitte yks tai useempi! 🙂

Sija solmussa eli ihan solmussa

❤️
Tiedän just tasan tarkkaan tunteen. Tällä hetkellä Hanksu jotenkin vetää puoleensa.. Olisipa ihanaa tarjota omalle lapselle sama kasvuympäristö. Mutta mutta… Helsinki, se suuri ja vähän pelottavakin 😉 Täällä ollaan sija solmussa!

Landella asutaan omakotitalossa (ja vielä pohjoisessa:D) Unelmaa eletään!

Joskus tulee kuitenkin kaipuu kaupunkiin.. Lähinnä haaveilut siitä ettei maitokauppaan tarvisi lähteä autolla..

Halusin tulla kommentoimaan tänne kuinka ihanilta ihmisiltä vaikutatte Eskon kanssa molemmat. Iholla-kauden katsominen on minulla vielä kesken, mutta sitä tulee katsottua pääasiassa juuri teidän takia. Itsekin opiskelen opettajaksi ja ehkä osittain siksi tykkään seurata teidän perheen elämää niin täällä kuin iholla-sarjan kautta. Jotenkin vaan niin tykkään sun tyylistä olla. Ihanaa joulun odotusta koko perheelle!

Kodin tosiaan tekevät ne ihmiset. Mutta ei vain rakkaat, vaan se koko ympäröivä ilmapiiri!

Totta! On se kätevää, että voi käppäillä kauppaan. Etunsa ja haittansa molemmissa paikoissa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X