kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 02.12.2014

Kuka järjestääkään F:n 4-vuotissynttärit?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
33 kommenttia

Iholla-sarjaa seuranneet ehkä muistavat jakson, jossa saimme Eskon kanssa aikaiseksi oikein kunnon syntymäpäiväriidan F:n kolmevuotissynttärijärjestelyistä.

Siinä tiimellyksessä sitten tuli päätettyä, että seuraavat synttärit järjestää sitten vuorostaan Esko.

Mutta niinhän siinä kävi, tietysti, että kyllä juhlajärjestelyt ovat jääneet minun vastuulleni. Ja hyvä oikeasti niin! Luulen, että tämä on kuitenkin lopulta meistä molemmista hyvä ratkaisu. Esko ei ehkä ole ihan juhlamiehiä. Ja minä rakastan suunnitella kaikkea kaunista ja herkullista.

Sen verran kuitenkin näinä muutamana viime vuotena olen oppinut, että en meinaa ottaa itselleni enää stressiä leipomisista. Siksipä me menemme tänä vuonna brunssilinjalla (Joo. Luin Hesarista, että brunssit ovat jo aivan out, mutta tämä onkin nyt se ”maalaisjuntti twisti”).

Kertokaapa nyt, miten voisin järkätä brunssi mahdollisimman vähällä vaivalla ja rennolla asenteella? Vinkkejä tarjottavista ja muista järjestelyistä otetaan vastaan perjantaihin asti 🙂

Sen verran sanon, että kakkuasia on jo kondiksessa (kiitos ihanan pikkusiskoni), ja muuten yritetään mennä ilman sen suurempia leivonta- tai kokkaustalkoita.

-Karoliina-

P.S. Voi kun F on ollut pieni vuosi sitten <3

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (33)

Ainakin karjalanpiirakat ja munavoi toimii aina! 🙂 Jos paistaa valmiita pakastepiirakoita niin saa vähällä vaivalla lämpimän ja tuoreen lopputuloksen. Munavoita voi maustaa esim. ruohosipulilla tai persiljalla, tai laittaa joukkoon raejuustoa.

Miten olis yhtenä ideana salaattibuffet? 🙂 Erilaisia salaattiaineksia kulhoihin, joista jokainen saa koota mieleisensä salaattiannoksen 🙂 salaattibuffet on ehdottomasti parempi kuin pelkkä valmis salaatti, koska aina siinä on sitten aineksia,jotka ei maistu kaikille 🙂 ja pääsääntöisesti salaatti maistuu myös lapsille hyvin 🙂

Meillä on järjestetty lasten syntymäpäiviä brunsseina. Alkuun ajatus lähti siitä, että kaikkien hermot oli juhlapäivänä riekaleina, kun lapset odottivat vieraiden tuloa. Että joko nyt ja miksi ei vielä? Lapsilla meni odottaminen helposti riehumiseksi, äidillä paniikinomaiseksi kodin järjestyksessä pitämiseksi…

Siispä juhlat siirrettiin juhlittavaksi aamuun. Edellisenä iltana laitoin lapset nukkumaan ja katoin sen jälkeen pöydät, huoletta pöytään myös kaikki kylmää tarvitsemattomat syötävät. Aamulla sitten puin lapset juhlavaatteisiin ja viimeistelin pöydät ennen vieraiden tuloa – eikä kukaan ehtinyt sotkea asetelmiani (tai itseään) 😉

Tarjolla on ollut esimerkiksi hedelmiä ja hyvää mehua, kahvia ja teetä, kroisantteja, itse leivottua leipää (paistovalmiitkin kävisivät tähän toki), juustoja ja leikkeleitä, tomaattia, salaattia, kurkkua, paprikaa jne.

Vierailta ollaan saatu hyvää palautetta siitä, että aamulla pidetty juhla vapautti lopun päivän muuhun toimintaan. Sillä jos sankaria juhlitaan keskellä päivää, menee aamupäivä ja ehkä iltapäiväkin ”vähän hukkaan”. Ystävät siis saapuivat lapsineen meille aamupalalle: nostivat vain lapsensa sängyistä ja pukivat puhtaisiin.

Just katoin tuosta kuvasta, että onpa F ollu pikkuinen vuos sitten! Kohta se ottaa tätin jo pituudessa kiinni..

Erulaiset pyörykät on hyviä. Juusto- ja makaronisalaatit maistuu ainakin meidän lapsille. Coctail-piirakat kans on hyviä.

Moi! Meillä neiti täytti tänään 4-vuotta,sunnuntaina sitten juhlitaan! Karjalapiirakoita löytyy meidänkin tarjoiluista ja sitten kanaquesadilloja. Niihin tulee mm. tuorejuustoa, rucolaa ja sweetchili-kastiketta. Pirkan reseptihausta löytyy ja olen muokannut sitä itselle sopivaksi. Taitetun tortillan halkaisen kahtia ja nää toimii niin lämpimänä kuin kylminäkin (voi tehdä aiemmin).

Olen seurannut blogia iholla ohjelman jälkeen, tykkään tosi paljon! Tsemppiä synttärijärjestelyihin 🙂

Tää v.ehto vie aina eniten tilaa, mutta toimii kuin nakki silmään. Panosta laadukkaaseen salaattipohjaan; runsaasti erilaisia (4-6) salaatteja, kurkut, tomaatit ja paprikat (punanen ja keltanen) valmiiksi pohjalle (huom paprika allergia?).
Sitten savusiikaa,
tonnikalaa (lapset diggaa),
pestoperunoita (voi tehdä ed.iltana),
keitetty pasta (herne-maissi-paprika, kermaviili, majoneesi ja sitruunamehu),
juustoja (emmental ja lidl:n feta). Jos budjetti kestää, esim. paahdettu vuohenjuusto (kuulemma nyt tehdään leivinpaperin päällä;), mozzarella.
Rypäleitä menee yleensä reilusti.
Oliivit, ja aurinkokuivattu tomaatti?

Siemeniä myydään valmiina sekoituksina, tai jos muutenkin käyttää voi sekoituksen tehdä itse, auringonkukkaa, paahdettua pinjansiementä, cashew.

Näissä salaateissa on vielä sekin huono puoli, että homma (lue budis) lähee helposti lapasesta, että mieti tarkasti etukäteen miten tahdot toimia.
Muista salaattikastike (ei ehkä siinä Felixin purkissa esille?), oliiviöljy ja vinegrette (yök! mut kaikki muut tykkää).

Yrttivoit leiville voi tehdä etukäteen ja saa mukavasti kerättyä urhollisuuspisteitä.

Ja reilu suolanen piirakka tai kaks, tietty edellisenä iltana tehtyinä. (esim. sipuli. Lapset ei sano yök, jos eivät tiedä sen olevan Sipulia)

Ja toisena makeana jälkkärinä, joko lämpimänä tai kylmänä toimii pannari. Googlaa maailman paras pannukakku, ja päädyt kotikokin sivuille, toimii ääliöhyvin jopa gluteenittomilla jauhoilla! Jos tahdot lämpimänä, niin aineet valmiiksi jääkaappiin (tai jauhot munia ja margista vaille valmiiksi kuivakaappiin piiloon) ja tarvittaessa aina paistumaan. Mielelläni en suosi kertis foliovuokaa, mutta jos omatunto sen sallii, niin helpottaahan se….

Ja tekemisestä kevyempi versio, enemmän kalaa, enemmän perunoita, salaatti pelkistetymmässä versiossa ja pannari pöytään.

Nykymeiningissä on vallalla vanhempien ( äitien ) pätemiskilpailu. Kenellä näyttävimmät tarjoilut! Mietin tätä myös katsoessani Iholla 3v synttäreitä. Lapset ovat tyytyväisempiä paljon vähempään, mutta jos pienestä pitäen kaikki on suurta ja mahtavaa, ei myöhemminkään enää mkään riitä.
Mietipä oikeasti kenen mielen mukaan juhlia järjestät lapsen vai itsesi?

Lasten synttärijuhlista on tullut äitien pätemiskenttä. Iholla 3v synttärijakson katsominen herätti monenlaisia fiiliksiä. Kenen ehdoilla juhlat järjestetään, lasten vai vanhempien?
Mikäli kaikki jo pienenä on suurta ja mahtavaa, ei isompanakaan mikään riitä.
Kannattais ehkä miettiä….

Oma tekemät pinaatti letutu tai kaupan ja sitten puolukka hilloa terveellisiä ja hyviä!:)

Pakastetut Pirkka croissantit on todella hyviä. Eli ne siis paistetaan itse, plussana ihana tuoksu ja lämpimät tuoreet croissantit.
Niiden väliin voi laittaa vaikka hilloa tai maapähkinä-suklaatahnaa, salaattia, kirsikkatomaatteja ja juustoa, mansikoita ja brie-juustoa tms.

Todellakin! Hyvä idea!

Itsekin ajattelin, että tällä tavalla vaikkapa yökylässä olevat isovanhemmat pääsevät ajoissa ajamaan kohti kotia. Niin jo todella totta tuo: Jännitys ei ehdi saada liian suuria mittasuhteita pienessä sankarissa.

Ensi vuonna 😀

Muistittehan tehdä sokerittoman kakun.

Ihan kuule vahingossa. Ekalla kerralla luulin, ettei viesti lähtenyt. Joten pistin uusiksi. Ihan samoin en tosin osannut kirjoittaa;)
Ja nitraattinakit pahvilautasilta kuulostaa oikein mukavilta:))

Näitä ostin 😀 Kiitti vinkistä!

Oliskos ohjetta? Ei ehkä juhlia, mutta muuta elämää varten. Pinaatti on ihanaa!

Hups! Tulikohan tuo sun viesti vahingossa vai tahallaan kahteen kertaan?

Joka tapauksessa: Meidän kemut päätettiin vetää S-marketin pahvilautasilta. Nitraattinakkien ja e-koodileipien kera. Se siitä pätemisestä 😉

Kiitos onnitteluista ja vinkeistä 🙂

Ihan totta! Ne oli (ennen gluteenitonta kautta siis) kauan mun lemppareita. Jotenkin aito maku. Tosin: Kerran sain vatsatadin joidenkin juhlien jälkeen, jossa noita pitsoja oli, ja niinpä en voinut syödä niitä aikoihin…

Lidlin pakaste altaasta saa muuten ihan hirmu hyviä pikku pizzoja. Ostettiin niitä nyt lokakussa kuopuksen synttäreille ja ne vietiin käsistä.

Kiitti erityisesti tuosta kinuskiluumuvinkistä: Kuulostaa ihanalle!!

Oi onpa ihana idea järjestää tuollainen synttäribrunssi, niitä meilläkin harrastetaan! 🙂

Mun ehdotukseni on esimerkiksi suolaiset piiraat, täytetyt kolmioleivät tai rieskarullat. Myös sellaiset hedelmä-vaahtokarkkivartaat on tosi kivoja ja helppoja valmistaa. Vaahtokarkit voi halutessaan jättää pois ja tilalle voi laittaa vaikka jotain hyvää juustoa. Ja nämä kinuskiluumut ovat ihan superherkullisia soijajogurtin kera ( http://kaakaokermavaahdolla.blogspot.fi/2013/11/soijajogurtti-pahkinaise… )

Odotan innolla millaiseen brunssipöytään päädyt. Mukavaa juhlapäivää! 🙂

Sama täällä 😀 Rakastan brunsseja!

Kiitti vinkeistä. Lidl muuten on ihan ässä!

Pannari ja vohvelit on muuten mun ikuinen vakiotarjottava: Halpaa, helppoa, hyvää!!

Kiitos samoin 😀 Me juhlitaan samana päivänä!! Onpas meillä samanikäiset neidit <3

Hei, teillä on kiva ja raikas blogi! Olen lukenut kirjoituksia jo muutaman viikon, mutta nyt tuntui hyvältä kommentoida. Tämän postauksen kommenteissa on niin monipuolisia ja syötävän hyviä vaihtoehtoja, ettei italialainen keittiö osaa lisätä mitään tarjoamisiin – jos ei sitten pizzaa, focacciaa tai panzerotteja. Ei vainen, ainoa idea mikä kommentteja kahlatessa jäi käteen, liittyy tarjoiluun. Nimittäin suupalojen pukeminen vartasiin ja pöytäkoristeen kokoaminen ’oikeasta ruoasta’. Linkkikuvat ovat lainoja baarimestareilta, mutta italialaisissa lastenjuhlissakin ne saavat pienet silmät kirkastumaan ja suut kiljumaan muustakin kuin nälästä.
http://www.newsbartenders.it/wp-content/uploads/Fruit-Carving-Spiedini-f
http://www.imparofacendo.it/wp-content/uploads/Fruit-Carving-Babbo-Natal
Totta, että vartaiden syönti pienten lasten kanssa on riskaabelia ja yhtä totta on, että joulukuussa varrassiilikuvan tykötarpeet ovat osittain autofsiisön, mutta…pöytään voi rakentaa yhden varrassiilin esimerkiksi kauden vihanneksista ja/tai hedelmistä (juustoja/leikkeleistä). Aikuisten avulla syötävät irrotetaan piikeistä. Sen sijaan tomaattimozzarella-lumiukko sopii joulukuuhun kuin nenä lumiukon päähän. Onnea synttärisankarille!

Vastaa käyttäjälle Minka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X