kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 19.12.2014

Jännä leffakokemus

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Tiistaina oli jännät tunnelmat. F pääsi pikkuserkkujensa ja aika monen muunkin Helinä-keiju -fanina kanssa katsastamaan tänään ensi-iltaan tulevan Helinä-keiju ja Mikä-mikä-hirviön arvoitus -leffan ennakkonäytöksen.

Tarjolla oli popparia ja suuren elokuvajuhlan tunnelmaa. Rimpsuhameita ja kutkuttavaa odotusta. Itse elokuva oli ihan näin aikuiskatsojankin silmään oikeasti aika mielenkiintoinen, koska Disney, kuten aina, oli taas onnistunut tekemään leffasta monitasoisen. Jotkut läpät oli suunnattu selvästi aikuisille, mutta mikään ei varmasti estänyt myös kaikkein pienimpiä nauttimasta leffasta. Ja ikäraja 4/7 aika osuva. Välillä jännimmissä kohdissa pidettiin kädestä kiinni.

Meidän perheen yksi jouluperinne on muuten ihan lapsuudestani asti ollut leffassakäynti. Itse asiassa, luulen, että suuntaamme taas 27. joulukuuta Jyväskylän Finnkinoon, perinteisesti.

Muistapaa itsekin, että aika monelle lahjanantajalla ja -saajalle tutut leffa- ja herkkulippupaketit ovat taas myynnissä. Siitäkö kohtuuhintainen, kaikille sopiva, kevyestipaketoitava elämyslahja itselle tai kavereille. Itse asiassa: F antoi tämmöiset viime vuonna päiväkodin täteilleen lahjaksi, ja tänä vuonna liput taas menevät sukulaispaketteihin.

Hauskaa perjantaita! Mulla ja F:llä alkaa muuten tänään ansaittu joululoma. Esko saa odotella lomaansa vielä huomiseen.

-Karoliina-

P.S. Kuten viimeisistä kuvista näkyy, tunnelma leffan ja leffajännityksen laukeamisen jälkeen oli kuin suurissa enskareissa konsanaan 😉

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (4)

Voitettiin muuten teidän blogin kautta liput samaiseen näytökseen 🙂 Ja voijee, että osui oikealle 3-v pikkumimmille se voitto! Taisi olla meidän Helinä-fanille ihan paras juttu koko joulukuussa (ellei nyt joulupukki kiilaa kärkeen). Superkiitos siis ja oikein kivaa joulua! 🙂

No voi!! Onpas kiva kuulla!! Oikein kivaa joulua myös teille!!!..

Vietämme kaksi ”jouluaattoa” toisen minun vanhempieni ja suvun kanssa ja toisen vähän pidemmän matkan päässä Karoliinan perheen parissa…Mainintaa ollut jossain vanhassa, vanhassa laivareissussa, jossa olimme Isä tytär plus mummo ja pappa matkalla…
Oikein hyvää joulua sinulle!!

Onko Eskon vanhemmista koskaan ollut mitään mainintaa? Nyt olet menossa käsittääkseni sinun vanhemmille jouluksi…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X