kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 26.12.2014

Kolmistaan-joulu kuvina

Teksti
Karoliina Pentikäinen
3 kommenttia

 

   

Saavuimme aattoa edeltävänä yönä Hankasalmelle. Takana oli jo yksi ”jouluaatto” Eskon suvun kanssa, ja sitten astuimme toiseen aattoon lähes suoriltaan.

Kaikki aattoasiat tehtiin lähes samalla kaavalla, kun tässä samassa punaisessa talossa toimittiin jo silloin, kun olimme siskojeni kanssa pieniä. Aamun riisipuurot ja mummolavierailu. Joulukirkko, hautausmaa, joulusauna, illallinen ja joulupukin odottelu. Lahjat ja sitten leikin ja kinkkuleipien jälkeen unille.

Me aikuiset avasimme omat lahjamme vasta, kun F oli simahtanut kasin maissa. Hurjimmat meistä valvoivat (minä ja siskoni Hipsu) ihan puolille öin. Muut hipsivät unille vähän aikaisemmin.

Joulupäivä meni niin rennosti, että harva päivä vuoden aikana yltää siihen. Ulkoilua, leikkiä, päiväunia, leffoja, kirjoja ja ruokaa. Ahh!

Tänään vietämme mummoni syntymäpäivä ja Esko suuntaa sitten jo Helsinkiin. Minä ja F jäämme tänne vielä hetkeksi. Saa nähdä, kutsuuko minua ja siskojani tänään vielä tapsantanssitkin. Niin tai ainakin huomenna Jyväskylän alennusmyynnit. Saas nähdä! Päivä on vielä nuori 🙂

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (3)

Ihana kotoinen ja rento tunnelma välittyy kuvista ♥

Ihana joulutunnelma teillä, perinteinen joulu on se kaikista paras. 🙂 Ja miten idyllinen talo tuossa kuvassa, aivan ihana. Tulee niin ikävä Suomeen kun katsoo joulujuttuja.

Terveisiä Taipeista ja nauttikaa pyhistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X