kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.01.2015

Blogitoiveesi vuodelle 2015?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
26 kommenttia

Eilinen ilta meni ensin tuttavaperheen luona Lauttasaaressa, ja kun F:n silmäpussit roikkuivat polvien kohdalla siinä vähän ennen kymppiä, suuntasime kotiin. Tähtisädetikut, iltapala ja pieni uudenvuodenjuhlija oli unilla jo heti kymmenen jälkeen.

Me valvoimme Eskon kanssa vähän yli puolen yön, ja tämä päivä onkin mennyt joulun poisraivaamisessa ja yleisessä lököttelyssä.

Vielä, vaikka uusi vuosi onkin jo tässä käsillä, on meneillään sellainen vähän uninen lomafiilis. Sellainen, jossa kaikki arkinen puurtaminen on vielä kaukana edessä (eli ensi viikon keskiviikossa).

Luulen, että vuosi 2015 merkitsee meille uudenlaisia haasteita. Eikä vähiten blogin saralla! Mietintämyssyssä on aika monta uutta ideaa ja postaussarjaa. Mutta hei: Jos nyt haluat esittää toiveesi blogimme suhteen, vaikka jonkin todella tuoreen tai hurjankin idean, ehdottakaapa sellaista meille! Lisää arvontoja, asukuvia, perhepohdintaa, sisustusta…Mitä?!?

Kiva iltaa! Tänään Schindlerin lista. Snif! Niin ja nämä kuvathan olivat kauniista kodista, jossa eilen vierailimme.

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (26)

Parisuhde/yleistä elämänmenopohdintaa. Hyvää alkanutta vuotta!

Joku saatto huomatakkin, että musta joulukalenteri oli huippu 🙂 Vastaavanlaisia haasteviikkoja tms. olisi kiva olla mukana tekemässä vaikka ystävänpäivän aikaan.

Aloitin muuten teidän innostamana tänään ”Projekti 15” blogin, tallettamaan vuoden aikana tulevia muistoja talteen 🙂

Ihanaa uutta vuotta ja kiitos syksyni piristämisestä 🙂

Ruokajutut on ihania, samoin asut/tyylijutut muutenkin. Lisäksi vloggaamisen jatkoa toivon ja F:n touhuamisien seurailuja 🙂

Mukavaa olisi saada lukea teidän tarina, eli mistä kaikki alkoi, kuinka tapasitte, ihastuitte ja lopulta rakastuitte toisiinne. Sisustuspostaukset ovat myös kivoja (mekin asutaan pienissä neliöissä) ja päivänasu tyyppiset jutut kolahtaa. Tietysti myös kiinnostavaa luettavaa on lapsilukupohdinnat (näitä täälläkin pohditaan). Ajoittaiset kirjasuositukset myös kiinnostaa. Itse hankin kaikki joululahjakirjat niin lapsille kuin aikuisille teiltä saamien vinkkien avulla.:) Kivoja postauksia ovat myös olleet kuvaukset teidän arkiviikkojen ajankäytöstä.

Hyvää uutta vuotta teidän kolmikolle. Tämä blogi on ihan huippu (paras mitä tällähetkellä luen). Ja teidän menoa olen seurannut jo kaksplussan kolumniajoista lähtien, joten aika kauan olen jo matkassa ollut mukana.:)

Videobloggaukset olivat kyllä joulukuun kohokohtia! 5-vuotias tyttönikin tuli aina kysymään että katotko äiti taas hyvän mielen joulukalenteria 😉 Monesti katsoi mun kanssakin. Kaikenlaiset aiheet toimivat, kuten olette tehneetkin tähän mennessä. Hauskaa lomaa vielä vähän aikaa! 🙂

Iltaa Sanna! Ruokacorneri-vloggaus meiningit onkin kehitteillä…Eka tulee jo varmaan ihan lähiaikoina. Kivaa iltaa!

Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!! Näitä varmasti tulossa…:)

Oi, onpa kiva kuulla…:) Täytyykin käydä tutustumassa blogiisi…Kivaa iltaa!

Iltoja! Kiva, että olemme piristäneet syksyäsi. Kaikkea tätä varmasti tulossa ja entistä ehompana…:)

Heippa T! Juuri äsken juteltiin, kun kommenttisi luettiin, että onpa hienoa kuulla tuommoista. Kolumniajoista lähtien mukana, upeaa ja kiitos ja toivottavasti viihdyt messissä jatkossakin! Rakkauspostauksia tulossa!!…:)

Heippa Mona! Vau, olipa kiva kuulla. Kaikkea hyvää ja terveisiä tyttärellesi…:)

Sisustus- ja perheaiheet kiinnostavat. Joku arvontakin vois olla kiva 🙂

Oi, Schindlerin lista! Mekin vietetään tänään loman kunniaksi leffailtaa ja katsotaan Shawshank redemption… Teidän blogi on parhaimmillaan nimenomaan tällaisena sekoituksena sitäsuntätä, mutta erityisesti kiinnostaa perhe- ja parisuhdejutut.

Kyllä. Niin kauhea, mutta samalla kiinnostava elokuva…Tämmöinen sitäsuntätäsekametelisoppa varmasti jatkuu…:)

Minua kiinnostaisi lukea ajatuksianne ja kokemuksianne opettajantyössä. Ihan niitä päivittäisiä pieniä hetkiä ja ajatuksia, ja sitten niitä suurempia ja syvällisempiäkin. Myös kannanottoa lisää kiusaamisasioihin ja muihin sosiaalipsykologisiin ilmiöihin koulussa ja opettajan näkökulmasta.

Ehdottomasti lisää videoita. 🙂 Ne luonnistuu teiltä niin täydellisen hyvin. 🙂
Hyvää uuden vuoden alkua teidän koko perheelle. 🙂

Heippa!
Kiitos viestistäsi ja vinkeistäsi. Laitetaan korvan taakse. Kivaa alkavaa viikonloppua!!..:)

Asukuvat kiinnostavat aina 🙂

Lisäksi olisi kiva kuulla pohdintaa asuinseudustanne.
Meillä kiikarissa eräs kiva kämppä samalla asuinseudulla kuin missä asutte ja kiinnostaisi kuulla mielipidettä erityisesti pienen lapsen vanhemman näkökulmasta 🙂
Mitä hyvää/ mahdollisesti huonoa kaupunginosassa? Onko lapsiperheelle mieluisa asuinalue?

Kiitos! ja iloista uuttavuotta 2015 🙂

Heippa! Kiitos, samoin oikein hyvää uutta vuotta. Videoita todellakin tulossa. En tiedä kyllä miten hyvin luonnistuvat…:)

Asukuvahommia on tulossa. Oletettavasti ihan omana postaussarjanaan.
Todella hyvä vinkki tämä asuinaluejuttu. Näin nopeasti sanottuna: todella kivaa seutua asua…:)
Oikein hyvää uutta vuotta teillekin!!..:)

ehdottomasti lisää videopostauksia ! 🙂 asukuvat on myös kivoja ja päivä meidän kanssamme versio, jossa selostatte mitä mihinkin aikaan esim. Arkipäivänä olette tehneet

Iltoja Jenni! Kiitos ideoista..:) Kivaa iltaa!!!

Mää kans sanon, että videoita lisää. Teän joulukalenteri oli huippu, ”piti” aina aamulla heti ko heräs niin kattoa se. 🙂 Hyvää alkanutta vuotta teän poppoolle!

Kiitos kivasta blogista! Lukisin mielelläni enemmän perhe-elämään liittyviä, arjen juttuja. Vaikka johonkin teemaan liittyen. Esimerkiksi teidän pienen perheen mietteitä yksilapsisuudesta – lapselle sisaruksen/sisarusten teosta. Pitääkö pikkukakkonen tehdä?

Iltaa Outi! Näitä varmasti tulossa..Myös arvontoja suunnitteilla. Oikein hyvää alkanutta vuotta teidän poppoolle…:)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X