kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.01.2015

Voiko miehelle ostaa kosmetiikkaboksin?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
29 kommenttia

Minä olen juhlien suhteen aika ronkeli. Periaatteessa on hauskaa, että arkea voi kohottaa erilaisten kekkereiden voimin, mutta silti jollakin tasolla vähän jopa ahdistun esimerkiksi uudesta vuodesta, vapusta ja juhannuksesta, jolloin on pakko keksiä jotain spesiaalia. Pakkojuhlinta, se jotenkin tympii.

Yksi ihan hömppä juhlapäivä, josta kuitenkin pidän hirveästi, on ystävänpäivä. Tiedän sen olevan monien mielestä aikamoista jenkkihöttöä, mutta minusta juhla on vaan jotenkin mahtava. Päivä pyhitettynä ystäville, kavereille ja kaikista rakkaimmille. Se jos mikä, ei ole mikään turha aihe juhlinnalle.

En ole ollut mikään erityinen ystävänpäivälahjaostelija, vaan ennemminkin olen juhlistanut päivää viettämällä aikaa kamujen tai Eskon kanssa leffassa ja hyvän ruuan äärellä. Muistaakseni meidän ekana ystiksenä Esko kyllä osti mulle Fresitaa ja Arnold`sin sydändonitsin sydänvaahtisten kanssa. Aaaaw! Voi niitä aikoja <3

Musta tuntuu, että viimeinen vuosi on ollut meille aikamoista pyöritystä monestakin syystä, ja tänä ystävänpäivänä erityisesti haluan muistaa Eskoa vähän vielä paremmin kuin aikaisempina vuosina.

Muistatte varmaan, kun viime syksynä kirjoittelin teille LivBoxista, kotiin tilattavasta kuukausittain ilmestyvästä kosmetiikkapaketista. LivBoxihan on pääasiassa tarkoitettu naisille, mutta silloin tällöin miehetkin pääsevät nauttimaan tästä ylellisyydestä.

Esko saikin itse asiassa viime isänpäivän aikaan yllättäen LivBoxilta paketin* ja piti siitä oikein kovasti. Silloin paketista ilmestyi mm. Marvisin hammastahnaa, Roberto Cavallin tuoksunäyte, sekä Lumenen sampoo.

Sain näin uuden vuoden aluksi ja uuden ystävänpäivän alla mahdollisuuden vinkata myös teille siitä, että miesten LivBox olisi taas tilattavissa. Isänpäivän aikaan boksit myytiin aikamoisella vauhdilla, vaikkei niistä taidettu edes oikein vinkatakaan missään. Jos siis silloin jäi miesboksi hankkimatta, voi vahingon korvata näin ystävänpäivän alla täällä osoitteessa.

Olisiko tässä siis myös sinun lahjasi puolisollesi? Sehän on selvää, että Eskon paketista LivBox ainakin paljastuu. Minusta on muuten aikana mahtavaa, että myös miehet saavat niiden ainaisten sukkien ja bokserien sijaan joskus myös kosmetiikkahemmotteluja. Eihän nuo nykyukkelit niin jörriköitä enää taida olla, ettei tämmöinen lämmittäisi vähän karjummankin faijan mieltä.

Niin ja osajännityksen lahjaan tuo se, etten minä antajanakaan voi tietää tarkaan, mitä laatikosta paljastuu. Se onkin tämmöiselle yllärihömpälle kiva lisä koko lahjatouhuun 🙂

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (29)

Tilasin tuolloin marraskuussa boxin miehelleni ja nyt laitoin uuden boxin myös tulemaan. 🙂 Kyllä mun mielestä on mukavaa, kun välillä mieskin saa jotain ihonhoitotuotteita/yms. Meillä ei niitä ainakaan kauheasti tulisi muuten ostettua. Tai siis tietty perus suihkugeeli, dödö, hammastahana. 😀

Esko näyttää muuten paljon nuoremmalta tän uuden hiustyylin myötä 🙂

No, tämä oli päivän hyvä uutinen, kiitos!!

Kiitos vinkistä! Heti lähti paketti tilaukseen! :)) Äärimmäisen näppärä tapa muistaa toista ilman epätoivoista kaupoissa pyörimistä. 😀

Jep, samaa mieltä. Paljo freesimpi ja skarpimpi!

Olen täysin samaa mieltä 🙂

Hieno homma 🙂

Varmaan ihan jeez, nyt vois ihmetellä että mitä oon mennyt tilaamaan.. Heh

”täällä osoitteessa” ei ainakaan linkki toimi. Menin ” lankaan” ja kokeilin. Eikä toi toinenkaan.. Hmm. Vai onko puhelimes vika?

Pitäähän noiden meidän ukon köriläidenkin ihon pysyä hyvänä ja hiusten ojennuksessa. Tuollainen paketti voisikin olla kiva.

Ei ole miestä enkä tiedä kys. mainiosti!!! boxista tuon taivaallista,mutta olin iloisesti yllättynyt Eskon uudesta,upeasta hiuslookista!!! Tosi magee ja sopii Eskolle <3

Itse ajattelen juurikin, että ystävänpäivä on vähän keksimällä keksitty juttu. Koskaan en ole lahjonut ketään silloin, en edes miestäni. Ja tuo juhla-sana tässä yhteydessä kuulosti hassulta. 🙂
Vaikka toisaalta ystävyys on kyllä tärkeä, mutta sitä voi huomioida vuoden jokaisena päivänä.

Tuosta paketista. Tosi kiva idea, jos mies osaa arvostaa.
Oma mieheni ei vaan varmasti kovin välittäisi. Huolehtii kyllä itsestään, mutta käyttää mieluiten ihan perustuotteita.
Joskus jotain olen ostanut, mutta kaapin pohjalle jääneet.
Kaljuun päähänkään ei oikein mitään tarvitse. 🙂

Tuo pisti vielä silmään noista uudesta vuodesta, vapusta ym. Ei meillä tehdä monestikaan mitään erityistä. Eihän niitä pakoteta viettämään. 🙂
Juhannusta kuitenkin tulee yleensä vietettyä mökkeillen.

Tulipas pitkä selostus. 🙂

Samaa olin minäkin tulossa kirjoittamaan. Jessus kui cool!

…kyllä Outi. Olen täysin samaa mieltä..:)

Hyvin ymmärsi sisällön…:)

Hyvä selostus, kiitos siitä! Kivaa viikonloppua!!

Auttakaa! Mun sydänkäpyseni on teini-iän iho-ongelmien takia jumiutunut käyttämään vain ja ainoastaan palasaippuaa ihon pesuun – siis kasvojen myös. Nyt ollaan jo ihan aikuisia. Ei sitten millään mene jakeluun, että se saippua vois olla syynä hulluun pesukierteeseen! Iho on pintakuiva (ja kuivalla tarkoitan sellasta karheaa hilseilevää saharaa), mutta näppyjä tulee herkästi. Kuulostaa klassiselta sekaiholta. Pahimpiin rohtumiin on viime aikoina uskaltanut laittaa Bepanthenia (varovainen voitonriemuinen tuuletus tähän). Oon ostanut Erisanilta hellävaraisia unisex ihonhoitotuotteita, mut keskenäni saan niillä läträtä. Millä, oi millä saisin ton ukkelin houkuteltua kokeilemaan, miten iho reagoisi, jos sitä pesisikin jollain aineella joka ei veiskään kokonaan pois sitä ihon luonnollista rasvaa, ja kevyesti kosteutusta päälle? Oon kokeillut em. asioiden saarnaamista, tuotteiden kotiin kantamista, kertonut missä niitä säilytetään (hammasharjan vieressä, et VOI olla huomaamatta) ja niitä on siis kaksi tuubia, pesuaine ja kosteusvoide, ei liian montaa liikkuvaa osaa. Vinkkejä otetaan vastaan!

ps. Tää blogi on ihan huippu! Huolella tehty, mut juuri sopivasti elämänmakuinen 🙂

Wiit wiu mikä letti!! Kaiken takana on nainen…vai miten se meni 😉 Mutta kertokaas mistä ootte löytäny nuo kylppärin värikkäät säilytys kipposet? Kiitos mukavasta ja aidosta menosta blogissa 🙂

Kiva, että tykkäät blogistamme. Tosi kiva kuulla! Kivaa alkanutta viikkoa!!…

🙂 Värikkäät kipposet ovat Tigerista…ja ei muuten ollu kalliit.

Tainnu ihan kokonaan jäädä tän vuoden postaukset lukematta, uusia hyviä ja huonoja tottumuksia mulla vissiin liikaa.
Mitä vanhat silmäni näkevätkään: peilaileva Esko on uusinut frisyyrinsä. Nyt se ehdottomasti paaaljon parempi!

Jahas…meni senat sakaisin äsköisessa kommentissa,mutta eeeehkä pointti tuli selväksi ja mulle muistutus,että tarkista tekstisi,ennenkuin klikkaat lähetä…..

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X