kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.01.2015

Uudenvuodenlupauksen lunastus, sensuroimaton näppynaama + arvonta!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
41 kommenttia

Muistatteko, kun kirjoitin uudenvuodelupauksiini siitä, että alan juoda vettä enemmän?

Innostuin aiheesta ennen vuodenvaihdetta hirveästi, kun näin tämän facebookissa kiertäneen DailyMailin lehtijutun naisesta, jonka ulkonäkö ja varmasti myös koko olotila muuttuivat, kun hän joi ainoastaan kuukaudenpäivät tarpeeksi, eli suositusten mukaisesti, vettä. Siinä joulusyöntipöhötyksessä freesi vesiasia tuntui tulevan kuin tilauksesta!

Tuntuu hassulle, että niin yksinkertaisen asian kuin vedenjuonnin voi unohtaa niin helposti. Ja kyllä kuulkaas voi. Ainakin minulta! Kun mä mietin, kuinka paljon päivässä juon vaikkapa kahvia, sen määrä on yleensä ainakin kolminkertainen määrä siihen nähden, paljonko puhdasta vettä juon. Ja niiden suhdelukujenhan pitäisi mennä luonnollisestikin aivan toisinpäin.

Nämä tässä postauksessa otetut naamakuvat on otettu 1.1.2015. Päivänä, jona aloitin vedenjuonnin tehostamisen. Tai siis niin tarkoitus oli, mutta pitkälle tammikuuhun jatkuva loma kyllä sotki terveyssuunnitelmaani niin, että aloitin projektin oikeasti kunnolla vasta viime viikon loppupuolella, kun työt ja arki alkoivat. Tuntui jotenkin helpommalle aloittaa tämä uusi elämä vasta arkirutiinien alettua.

Ensimmäiset päivät kittailin ihan perusvettä, mutta sitten eteeni rävähti blogikampanja, joka ei todellakaan olisi voinut tulla parempaan väliin. SodaStream haastoi minut nimittäin mukaan #sodastreamvesihaaste –kampanjaan, jossa ihmisiä kehotetaan juomaan kuukauden ajan vettä riittävästi, eli noin litrasta puoleentoista litraa joka päivä.

#sodastreamvesihaasteese ei siis ole pelkästään vain mikään bloggaajahaaste, vaan se on avoin teille jokaiselle. Jos freesimpi naama, terveempi keho ja huikeat palkinnot kiinnostavat, toimi näin:

  1. Juo neljän viikon ajan (12.1.-8.2.2015) riittävästi vettä ja ota viikoittain myös kuva itsestäsi ja/tai vesilasistasi Instagramiin tunnuksin #sodastreamvesihaaste ja @sodastreamsuomi. Jaa samalla myös fiiliksiäsi vedenjuonnin suhteen.
  2. Pistä sormet ristiin ja toivo, että olet yksi SodaStream –skaban voittajista. Joka viikko Instagramin #sodastreamvesihaaste –toimijoiden kesken arvotaan nimittäin yksi SodaStreamin Play-laite. *
  3. Ja jos oikein pääpalkinto kiinnostaa, tee kasvoistasi kollaasi Instagramiin (vierekkäin siis lärvit viikoilta 1. Ja 4.) ja jaa se Instaan samoin tunnistein kuin kohdassa 1, viimeistään 13.2.2015 mennessä. Näiden kollaasinaamojen kesken arvotaan vielä viisi pääpalkintoa, jotka sisältävät Play-laiteen, 2, kpl Fuse-juomapulloja, 4 kpl hiilidioksidipulloa ja 4 kpl makuvesiä. **

Meikäläisten vedenjuontihaastetta kannustaa nyt keväinen aurinko keittiössämme, juurikin tuo arvonnoissakin mukana oleva Play. Kyllä se vaan niin on, että vaikka vesi itsessäänkin on hyvää, saa juominen ihan uutta potkua hiilihapoista ja pienistä tipoista makua. Eikä pahitteeksi ole sekään, että koko vempain näyttää niin söpölle, että se jo muistuttaa vedenjuonnin tärkeydestä.

Käsi ylös nyt, kuka aikoo ottaa vesihaasteen vastaan! Entä kuka muu tunnustaa, ettei vettä ole tullut tähän asti juotua niin paljon, kun ehkä pitäisi?

Kivaa iltaa! Onhan se nyt aika julmetun kivaa nähdä, nuoreneeko tämä meikäläisenkin naama kymmenellä vuodella 😉 Tai väheneekö nuo vuosia vaivanneet leukanäpyt ja mustat silmänalustet. Kuvan autenttisuudesta vielä sen verran, että se on otettu tammikuun ensimmäisen päivän aamuna, heti herättyä, ilman minkäänlaista ihomeikkiä. Silmissä toki ripsipidennykset ja edellisillan rajauksen jämät, ups! Niin ja mitään kuvankäsittelyä ei kuvassa ole käytetty. Haluan todella nähdä eron, jos sellaista tulee, neljän viikon päästä!

-Karoliina-

* Osallistuaksesi kisaan profiilisi on oltava avoin.
** Pääpalkinnon arvontaan voi osallistua myös sähköpostitse lähettämällä Ennen ja jälkeen -kuvat osoitteeseen info@sodastream.fi

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (41)

En toki väitä etteikö vedenjuonnista olisi apua ja hyötyä, itsekin yritän parantaa tapojani asian suhteen. Se juttu johon tässä postauksessa viittaat on kuitenkin ihan selkeästi photoshopin kautta käytetty tai muuten manipuloitu. Mikään vesimäärä ei tee varsinkaan kuukaudessa sellaista vaikutusta. Mutta edelleen: vedenjuonti kannattaa ja kyllähän se vaikuttaa kaikkeen esimerkiksi siihen olotilaan ja ihoon.

Tsemppiä yritykseen!

Kaikkea pitää yrittää 😉

Luuletko niin? Tokihan PhotoShoppia on voitu käyttää, mutta ei minusta muutos niin suuri ole, ettei sitä saisi vedenjuonnilla. Niin ainakin toivon 🙂

Kupla veden kanssa kannattaa olla varovainen, muista hampaat! (Ja minä kyllä olen mukana Sodastreamin vastaisessa boikotissa, koska niillä tehdas tai ainakin on ollut Israelin laittomasti miehittämällä alueella, mutta ei mennä nyt siihen).
Itse juon ihan vain vettä ja olen aina juonut. Opettajana olen huomannut, että riittävä veden juominen auttaa myös äänen kanssa. Mä muuten lopetin kokonaan kahvin juonnin töissä, koska en saanut sitä koskaan juoda rauhassa ja koska en pidä Juhla mokasta.

Itsekin huomannut että vettä tulee joutua tosi vähän! Hävettää ihan myöntää että en juo tarpeeksi vettä! Itse kun kerran olen käynyt lääkärissä vatsa kipujen takia ja selvisi että pieni muotoinen nestehukka, mutta silti se veden juonti on vähäistä.
Eli 4 viikon ajan juon vettä ja osallistun kilpailuun ja riittää pelkkä hana veden juonti?

Minä olen hyvin huono juomaan vettä, ja todellakin pitäisi sitä lisätä. Veden juomimen on vaan ikävää, jos ei ole jano. Vaikka se se on oikeastaan ainut mitä juon.
No kahvia ja teetä lisäksi.
Muutamana päivänä olen ottanut ihan asiaksi juoda useita laseja, mutta vessassa saa sitten juosta. 🙂
Ihon kanssa minulla ei juuri ongelmia ole, mutta tummat silmänaluset. Ei haittaisi vaikka niistä pääsisi eroon. 😉

Onko tuo hiilihapollinen vesi hyvä hampaille?
Kuinka paljon sitä kannattaa juoda?
Vai ajattelenko ihan hölmösti?

Itsekin oon ottanut saman haasteen vastaan, Nytkin edessä iso teekuppi, mutta ei pelkkää vettä. Veden riittävä juominen on todella haaste, Varsinkin, kun töissä ei tule juotua kuin se pari lasillista, illalla onkin sitten urakkaa 2L juomisessa. Miten vaikeaa voikaan olla? 🙂

erittäin hyvä haaste!
olen itsekkin yrittänyt juoda vettä lisää sillä olen aina ollut todella huono juomaan.
iho miulla on hyvässä kunnossa ja näppyjä ilmestyy se yksi hassu ehkä kerran kolmessa kuukaudessa 🙂 mutta välillä on päänsärkyä ja muutenkin vetämätön olo. treenaan paljon joten siksikin vedenjuontia olisi järkevä lisätä.
mie olen siis täällä taustalla kanssa haasteessa mukana! 🙂

Itse olen veden suurkuluttaja. Tuntuu hassulta etteivät ihmiset juo tarpeeksi! Mulla on usein kaverina kotona joka paikkaan mennessäni sellainen 0,5 l muki joka tyhjenee tosi nopsaan ja koko ajan saa olla täyttämässä. Vuosia sitten laskin päiväkulutukseni, se taisi olla jopa liikaa, koska join noin 5 litraa päivän aikana. Nykyään arvioisin juovani 3-4 litraa vuorokaudessa.
Suosittelen ottamaan vesimukin esim. tietokoneen viereen. Tulee hörpittyä huomaamatta, vaikka ei niin vesiholisti olisikaan. Itse olen huomannut, että jos en juo tarpeeksi, alkaa illasta/yöstä oksettava olo. Joskus olen oksentanutkin ja epäilen sen johtuneen liian vähästä vedenjuonnista. Mitään muuta syytä en ole keksinyt.

täällä kanssa yritetään panostaa vedenjuontiin enemmän! Ainut mikä hieman häiritsi tossa tekstissä on, että suositusten mukaan vettä tulisi juoda 2-3 litraa päivässä eikä puolet vähemmän niin kuin kirjoitit..lisäksi jos juo kahvia/teetä/muuta kofeiinipitoista pitäisi juoda saman verran vettä päälle, sillä kofeiini kuivattaa elimistöä.

Mulla oli samanlaista näppylää/ihottumaa leussa ja suun ympärillä, ja ihotautitohtori diagnosoi sen suunympärysihottumaksi. Sain lääkevoiteita ja taisin syödä lyhyen tetrasykliinikuurinkin. Auttoi ja näpyt katosivat! Kortisonivoide voi pahentaa näppyilyä, joten sitä ei kannata käyttää.

Jee! Täällä ollaan ainakin mukana. Oma iho on tällä hetkellä ihan kamalassa kunnossa. Ei sinänsä ongelmia epäpuhtauksien kanssa, vaan iho on kuin hiekkapaperia. Varsinkin silmien alueen iho on niin kuiva, etten saa aamulla silmiä edes kunnolla auki. Nyt siis aion petrata taas veden juomisessa ja toiveissa taas hehkeä iho. Rasvaamisesta tai hyvien rasvojen puutteesta tuskin on kyse. Se on tuo ankara pakkanen ja varmana veden puute. Vesi vanhin voitehista!

minua pisti silmään sama artikkeli joskus joulun jälkeen ja tein myös uuden vuoden lupauksen koskien veden juontia. 🙂 juon vähintään 2 litraa päivässä vettä ja tuosta määrästä yritän juoda suurimman osan ennen klo 13. lisäksi ei ole hyvä huuhtoa kuulema kaikkia hyviä aineita vedellä pois elimistöstä, joten päivässä pitäisi laittaa hyppysellinen veteen ruususuolaa ja koska se ei sisällä jodia olisi hyvä syödä merilevätabletteja… nämä ohjeet minulle antoi hieroja/fysioterapeutti. välillä tulee päiviä että ei meinaa muistaa juoda ja lisäksi jatkuva vessassa käyminen uuvuttaa, mutta kuulema ajastaan vessakäynnitkin harvenee kun elimistö rupeaa tottumaan…

Tänää ostin pienen vichy pullon ja huomenna ajattelin täyttää sen ja koittaa juoda päivässä 1-2 pulollista ja nimen omaan ihon takia

Hauskaa joku muukin kelaa tätä.. Mäkin ajattelin alkaa panostaa veden juontiin. Siis juon max vaan yhen lasin päivässä

Hauskaa joku muukin kelaa tätä.. Mäkin ajattelin alkaa panostaa veden juontiin. Siis juon max vaan yhen lasin päivässä

Kyllä ei näin vanhoilla enää naama nuorene 😉

Tsemppiä veden juontiin! Itse olen 20.v ajan juonut melkeinpä päivittäin n.3 litraa vettä,nyt joulunaikaan määrä jäi huomattavasti vähemmäksi ja sen kyllä huomasi olossa.

Käsittämätöntä että vaikka Sodastreamin tehtailu Länsirannalla on varmasti jo monen suomalaisen tiedossa, silti edelleen tuetaan yhtiön toimintaa ostamalla ja etenkin mainostamalla tuotteita jos ilmaisen vempeleen saa, vaikka nimenomaan yksittäisten kuluttajien valinnoilla on merkitystä.

Kyllä vaan juoman hapollisuus vahingoittaa hammaskiillettä, vaikkei happohyökkäystä aiheutakaan kuten sokerijuomat. Edelleen siis janojuomaksi suositellaan kraanavettä ja hapolliset juomat sitten herkkupäiviksi! 🙂

Kookosöljyä kokeili joku. En ole ite vielä ehtiny. Varmaan jotain luomuversiota. Taisi olla kalastajanvaimo-blogissa.

Olen kuullut, että heti herättyään kannattaa kulauttaa vettä reippaasti kurkusta alas jotta kroppa pääsee käyntiin ja virkkuu nopeasti. Olen toteuttanut tätä ja kyllä huomaan olevani virkeämpi. Töihin olen ottanut vesipullon messiin ja yritän aina ohimennen pukukaapillani ottaa huikat. Olen myös ruennut laittamaan vesikannuun joko sitruunan viipaleita tai vesilasiin puristaa sitruunanmehua ja avot! 🙂 lime toimii myös hyvin !

Hei. Joko joku on kertonut, mutta itse löysin sovelluksen joka muistuttaa juoda vettä ja kertoo kuinka paljon olet jo juonut. Ilman tuota sovellusta ei kyllä tulisi vettä juotua. Kätevää 😀

Ja piti vielä kirjoittaa että syksyn aikana luin jostain jutusta tai blogista tms. että sinkin syöminen purkista olisi auttanut aikuisen ihon akneen. 🙂

Täytyisi kyllä itsekin kiinnittää enemmän huomiota vedenjuontiin. Itse huomaan kun niukka vedenjuonti aiheuttaa päänsärkyä ja jotenkin koko kroppa on enempi jumissa. Kasvoista tietysti huomaa sen muutoksen parhaiten. 🙂
Sodastream on boikotissa myös mulla eikä asia tule muuttumaan ennenkuin lupaukset tehtaan sulkemistesta on vihdoin lunastettu, eikä välttämättä silloinkaan kyseisen firman tuotteet siirry ostoslistalle. Yhtälailla yritystä tukee vaikka juuri Suomessa myytävät yksilöt eivät olisikaan juuri Länsirannalla valmistettuja. Oman naaman näppyset on pieni juttu siinä isommassa ihmisoikeuskysymyksessä.

Olen lukenut, että hiilihapollinen vesi (runsaasti juotuna) ei ole hyväksi elimistölle, koska se happamoittaa sitä.

Hyvä idea tuo ruususuola. Mistähän sitä saa?

Minun uudenvuoden lupaukseni oli elämäntapamuutos. Sillä haluan laihtua jonkin verran. Jos hyvä onni matkassa, voin jättää verenpainelääkkeet pois tai vähentää ja normaalin ylärajalla oleva verensokeri tasoittuu alemmaksi.
Yllä olevaan projektiin kuuluu myös veden juonti. Juon vain pelkkää vettä, en mitään lisää siihen.

Kuplavesi ei itsessään vahingoita hampaita. Liikakäytettynä silloin, kun siihen on sotkettu sokeria tai makua. Mutta siis pari lasia makuvesiäkin päivässä on ihan ok.

SodaStreamilla on tosiaan vielä yksi tehdas Länsirannalla, mutta se suljetaan vuoden 2015 loppuun mennessä, ja Suomessa myytäviä tuotteita ei tehdä siellä.

Itsekin olen siirtynyt välituntiteehen 🙂

Mä olen kuullut, ettei makuvesiä kannata juoda litratolkulla. Itse ajattelen, ettei pari lasia makuvettä tee pahaa, mutta joka päivä litroittain sitä ei kannata juoda. Hammaslääkäri ainakin sanoi, että perus hiilihapollista vettä voi kyllä juoda.

Non niinpä! Niin luonnollinen asia kuin vesi!

Kiitos tsemeistä 🙂 Hyvä sinä!

Mulle tulee pääkipu, jos juon liian vähän.

Veikkaan, että koska #sodastreamvesihaasteeseen voi osallistua iästä ja sukupuolesta riippumatta, on laitettu raja, jonka kaikki voivat turvallisesti juoda. Ei voi vaatia vaikkapa varhaisteiniltä – joita haasteeseen on jo osallistunut – kolme litraa.

Mutta itse kyllä yritän juoda, sitten kun taas taudistani tokenen, juurikin tuon 2-3.

Mä olen siis syönyt tähän F:n syntymän jälkeen kolme aknekuuria. Pisin puoli vuotta. Tehoavat aina kuurin ajan, mutta eivät sen jälkeen. Lääkkeiden sijaan yritän nyt keksiä, jos voisin elämäntavoillani vaikuttaa naamani kuntoon. Kurja vaiva kylläkin…

Juuri näin. Tsemppiä vesikuurille!

No se on kyllä yhdentekevää tehdäänkö juuri Suomessa myytäviä tuotteita Länsirannalla vai ei, ostamalla kyseisen firman tuotteen tukee myös Länsirannan tehdasta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X