Kolmistaan

Ananas on kevään merkki : Ihana koru- ja printtibongaus

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Joku kyseli minulta Instagramissa taannoin, mistä keittiössämme majaileva juliste on peräisin.

Itse en osannut tuossa vaiheessa kertoa kuin sen, että kuva on ostettu Lahden Muotoiluinstituutin myyjäisistä. Eskohan sen sieltä kotiin ennen joulua oli tuonut.

Onneksi Instagramissa oli viisaampia, ja pian he jo kertoivat, että työ kuuluu Lahdessa graafista suunnittelua opiskelevalle Sanni Kariniemelle.

Minäpä siitä sitten heti kiinnostuin aiheesta niin, että suuntasin Sannin Instagram-tilille kurkistamaan, josko sieltä löytyisi jotain muutakin mukavaa. Ja voi kyllä! Bongasin sivuilta heti linkin Sannin nettisivuilla ja kauppaan, jossa hän myy printtien lisäksi kutistemuovista tehtyjä korviksia ja riipuksia.

Tilasin itselleni ensitöikseni ihastuttavat ananaskorvikset, ja kummastelin kyllä korujen lähes ilmaista hintaa. Sanni piirtää jokaisen korun erikseen tussilla, joten kyseessähän on aina uniikit korut. Niin ja korvisten takaosat ovat puolestaan hopeoitua, nikkelitöntä materiaalia. Sanoinko jo hinnan? 15e! Taitaa tulla pakottava tarve tilata näitä ihanuuksia paaaaaaaaaaaljon lisää. Niin ja Sanni, miten olisi isot riippukorvikset kesäksi, joohan?

Oletteko te törmäneet Sannin töihin aikaisemmin? Niin ja keneenkä muuhun puree tämä mustavalkoinen kauneus?

-Karoliina-

P.S. Vähänkö tykkään tuosta korupahvissa lukevasta tekstistä: tehty Lahessa

Postauksen asu:  neulemekko, Cos // korviket, Sanni Kariniemi

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

X