Kolmistaan

Päivähoito pilaa lapsuuden, kotiäitiys pilaa naisen?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Ei varmaan mene viikkoakaan, ettei jossakin tiedotusvälineessä tai some-kanavassa olisi juttu lasten päivähoitoasioista. Se tuntuu olevan aihe, josta jokaisella suomalaisella on mielipide ja sanottavaa. Milloin subjektiivista päivähoitoa halutaan rajoittaa, milloin päiväkodit vahvistavat liiaksi sukupuolirooleja ja milloin uutisotsikoksi nostetaan niinkin merkittävä aihe kuin päiväkodeissa käytettävät kenkäsuojat. Niin ja jos ei mitään uutisoitavaa ole, vedetään aina esille, vuodesta toiseen, Liisa Keltikangas-Järvinen –kortti.

Kun F syntyi, raivostuin valtavasti, kun joku arvosteli lapsen laittamista päiväkotiin. ”Tässä maassa lapsia on päiväkoditettu jo vuosikymmeniä, eivätkä ne siellä maatalousyhteiskunnassakaan aina äitiensä helmoissa ole saaneet 3-vuotiaaksi kasvaa”, argumentoin. ”Peltotöiden ja navetan kutsuessa lapset olivat piikojen ja mummojen hoidossa, miksei siis nytkin vieras hoitaja kelpaisi? Aivan hyviä meistä ja heistä on kasvanut, vaikka ulkopuolinen ihminen onkin lapsuudessa omien vanhempien lisäksi hoitanutkin.”

Pidin myös, myönnettäköön, kotiin vuosiksi jääviä äitejä jotenkin surullisina tapauksina. Itselläni oli karmea kiire töihin todistamaan, että aivotoimintaa edelleen löytyy, joten en voinut kuvitella, että jaksaisin lahnustaa kollaripöksyissä kodin ja ruokakaupan väliä yhtään pidempää kuin oli pakko. Menin töihin, kun F oli 8 kuukautta. F jäi kotiin mummon ja välillä tätinsä kanssa. Päiväkodin hän aloitti vuoden päästä tuosta.

Ensimmäisen työvuoteni on pelkästään ja vilpittömästi vain iloinen töihinpaluustani. Oli ihanaa jutella aikuisten kanssa ja lähteä aamulla tärkeänä hoitamaan omaa tonttiaan. Tunsin myös, että olin hyvä äiti, koska osasin mielestäni ottaa illoista F:n kanssa kaiken ilon irti. Tiesin, että jos olisin ollut ihan koko päivän vaippojen ja soseiden keskellä, olisin ollut paljon latteampi tapaus. Nyt illat olivat spesiaaliaikaa, joihin halusi panostaa ekstrahyvin.

Kun F sitten aloitti päiväkodin, aivan ihanan sellaisen, huomasin kuitenkin, että jokin perä niissä päiväkotivastaisissa puheissa taisikin olla …

Ensinnäkin haluan sanoa, että meillä on ollut sellainen onni, että F on saanut olla kahdessa aivan ihanassa kodinomaisessa pienessä päiväkodissa, jossa aikaa ja aikuisia on aina tarjolla. Tiedän, että olemme olleet sen suhteen todella onnekkaita! Ja kiitän joka aamu siitä, että lapseni voi rynnätä hyvillä mielin ja iloisena turvallisen tarhatädin syliin.

Tästäkin huolimatta en voi olla ajattelematta, millaista olisi, jos F saisi viettää päivänsä minun tai Eskon kanssa kotona. On nimittäin fakta, että päivät, jolloin hän on hoidossa, ja päivät, jolloin kotona, ovat usein kuin yö ja päivä.

Arkena päiväkodin jälkeen F on aika usein väsynyt, kulmikas ja kiukkuinen, ja lomapäivinä tätä tapahtuu todella harvoin. Päiväkotipäivän iltapuheissa toistuu ”tyhmää”, ”kakkaa” ja ”en tee”, kun vapaapäivinä äänessä on ” okei äiti” ja ”sopii”.

Olen tulkinnut asian niin, että hoitopäivän jälkeisissä iltapäiväkiukuissa purkautuu eroahdistus, mutta myös varmasti se, että silloin on se päivän hetki, jolloin lapsella on lupa relata. Kotona, tutuimpien ihmisten läsnäollessa, ei tarvitse enää tsempata ja pinnistellä kiltteyttä, ja silloin voi päästää tyhmäkakat valloilleen. Ja niinhän se meillä aikuisillakin taitaa mennä : Kun töissä pinnistelee, voi kotona vastassa olla mörrikkä. Aika luonnollista!

Jos olisin nyt 8-kuukautisen F:n äiti, en varmastikaan menisi vielä töihin. Tietäisin, että kyllä ne aivot sieltä palaa ja taaperoiän tylsät ja itseään toistavat päivät eivät kestä kuin hetken. Luulen, että tällä hetkellä osaisin myös nauttia kotona olemisesta erilailla kuin aikanaan, ja ymmärtäisin selkeämmin, kuinka hirveän tärkeää lapsen on antaa elää rentoa lapsuutta, ilman kellontarkkaa herätystä, mahdollisimman pitkään.

Sen enempää en aiheella itseäni kuitenkaan soimaa, koska menneisiin ei voi enää palata. Ja päätökset tehtiin sillä päällä, joka minulle vuoteen 2011 oli annettu. Kyllä kai se niin on, että äitiys opettaa, koko ajan, myös olemaan parempi äiti.

Mikä on sinun kantasi kotivanhemmuuteen tai päivähoitoon? Entä maijaileeko muissa päiväkotiperheissä arki-iltojen hirmu, mutta lomapäivien söpöliini?

-Karoliina-

 

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Lue myös

X