kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 25.02.2015

Ajankohtaiskatsaus. 2/2015

Teksti
Karoliina Pentikäinen
26 kommenttia

Helmikuun loppu, ja tämmöisiä asioita mielessä:

  • Voitaisiinko päättää niin, että Helsingistä loppuisi tuuli? Mittari on plussalla ja silti palelee koko ajan.
  • Miksi kukaan ei ole kertonut näistä mulle aikaisemmin. Aivan huikeaa, että aamulla laitettu lakka kestää huulissa syömiset ja juomiset!
  • Terveelliset elämäntavat. Ihan kadoksissa. Hiihtoloma rysäytti viimeistään liikuntainnon ja fiksut ruokailut. Takaisin ruotuun, joohan?
  • Hurjaa, miten nopeasti kevät tuntuu etenevän. Kalenterissa merkintöjä jo joka viikolla ennen kesälomaa. Tarkoittaako se sitä, että kesä on tulossa?
  • Olen todella nolo myöhäisteini, mutta nyt muhun iski lippisvimma. Ei voi mitään!
  • Miten ihanaa, kun F tuli takaisin kotiin eilen. Mahtavaa, että hän sai lomailla mummolassa (ja me saimme Eskon kanssa kahdenkeskistä aikaa), mutta on se vaan pidemmän päälle ankeaa, jos kotona ei ole menoa ja meininkiä.
  • Olen keksinyt maailman parhaan aamupuuron. Jes! Illalla oikein jo odottaa aamua, että pääsee herkuttelemaan.
  • Pitäisi mennä leffaan. Fifty Shades Of Gray vai Luokkakokous? Vai jotain muuta?
  • Joko lapselle voi laittaa hoitoon välikausipuvun? Niin ja kuinka monet kengät keväisin hoitoon kehtaa pakata (aamulla pakkasta, aamupäivällä loskaa ja illalla vettä)?
  • Nimikoiko joku oikeasti kaikki lapsensa vaatteet? Huono äiti täällä moi.
  • Voiko kukkakaalipitsa oikeasti olla hyvää?
  • Haluaisin blondi hiukset, vaikka äitini kommentti ”sittenhän sä vasta pöljännäköinen olet” ehkä vähän latistaa värjäysintoa ;D
  • Kevät tulee, samoin kevätaurinkomigreeni. Mistä aurinkolasit (edelliset istuttu lysyyn tai hukattu)?
  • Mitä lukisi seuraavaksi?
  • Miten emme vieläkään osaa ostaa viikon ruokatarpeita kerralla!?

-Karoliina-

*Eivyn lippis saatu

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (26)

1. Meen huomenna työkaverin kanssa kattomaan luokkakokous leffaa. Voin tulla sitten kertomaan mitä mä tykkäsin siitä.
2. Tarhaan goretexit ja kumpparit
3. Suurinta osaa vanhemmista pitää muistuttaa vaatteiden merkkaamisesta, joten et todellakaan ole ainoa ☺, hyvähän ne on merkata, varsinkin ulkovaatteet, kengät ja rukkaset.
4. Ei ehkä vielä kannata laittaa välikausihaalaria, maa on vielä kylmä. Vähentämällä välistä paksuja vaatteita pärjää kivasti.
5. Kestävät huulikiillot ja -punat rules.
6. Lapset on ihania ja ilman niitäkotona ois aivan liian iisii ☺
7. Hyvää tätä viikkoa

T: Tarhatäti Outi

Käykää kattomassa Kaiken teoria, ette pety! 🙂

Niin kauan kun leikitään lumessa, puen lapsille talvivaatteet. Kun leikit vaihtuu kuraleikkeihin, on välikausi 🙂

Mua jaksaa joka päivä ihmetyttää valoisa iltapäivä. Kevät, se on melkein täällä! Vaikka oon oppinut tykkään talvestakin, kyllä sitä aina elää kesää odottaen 🙂

Kukkakaalipitsa ei ole hyvää… Nimimerkillä vahingossa ajattelemattonana sellaisen ravintolasta tilannut

Käytiin viime viikonloppuna kattomassa elokuva ”Kaiken teoria”. Ihan huikeen hyvä!

Ei välikausivaatteita vielä. Jos tuuli tuntuu itsestäsi kylmältä matkallasi kotoa pysäkille, se on sitä varmasti myös lapsille, jotka ulkoilevat päiväkodin pihalla monta tuntia päivässä. Juu, liikkuvat, liikkuvat! Mutta pysähtyvät välillä myös ”kakkuilemaan”. Vaatteita voi vähentää sieltä toppavaatteiden alta ensin. Jätetään ne fleeset ja villapuvut kotiin. Myös karvalakista voi luopua ja laittaa vähän ohuemman pipon.
Meillä mennään koko päivä yksillä kengillä. Sorel-bootsit kestävät jalassa kaiken sen, mitä talvikausi tuo tullessaan. Aivan mahtavat niin äidin, koululaisen kuin päiväkotilaisenkin jalassa. Säästyy paljolta miettimiseltä.

Ota tavaksi nimikoiduilla vaate samalla, kun leikkaat siitä hintalapun irti. Vuoden sisällä kaikki vaatteet on nimikoituja!

Hola!

Kiitos huulipunavinkistä, ihan loistavaa. Täytyy katsoa löytyy Espanjasta ko. ketjua jostain. Vai luinko oikein, että Kicksistä löytyy?

En voi suositella 50 shadesia. Huh, ehkä huonoin elokuva. Korni. Jotenkin teinileffa, mutta ei kuitenkaan. Ihmisiä käveli pois kesken leffan ja nauroi ääneen seksikohtausksia. Ja loppukuvassa jengi räjähdi nauramaan vaikka varmaan tarkoitus oli toinen.

Kukkakaalipitsa on ihanaa!! Jos tykkää kukkakaalesta ;D

Kerrassaan inspiroiva postaus jälleen kerran! Ei malta olla kommentoimatta.

Jos oot lukenut 50 shades of grey-kirjat niin ainakin suosittelen elokuvaa. Ehkä vähänvoi tarina jäädä avoimeksi muuten mutta onhan se ihan katsottava..

Kun lumi sulaa ja maa ei oo enää jäässä, vaihtaisin välikausipukuun ja alle lämmintä. Nyt kun jättää toppiksen alta villahaalarin pois ja vaihtaa vaikka vähän kevyemmän pipon ja ohuemmat hanskat (huomioiden sen tuulen toki) niin saa jotain uutta!

Ei valitettavasti nimikoi. Lapsilla usein samanlaisia kenkiä. Se on ehkä pahin! Jos haluat että lapsesi puetaan omiin, nimikoi. Oletko kuullut tarramonsteritarroista? Ne kestää kiinni missä vaan(myös lapasissa sisäpuolella) ja lähtee helposti pois kun on jälleenmyynnin aika. Ihan paras keksintö!

Tehkää kauppalistaa sitä mukaa kun huomaatte et jotain puuttuu. Esim post it lappu kaapinoveen. Meillä on liitutaulutarraa johon me kirjoitetaan puutteet ja sit lisätään listaan..

Tässä osa 1..

Hauska vastauslista, Outi 🙂

Joo! Todellakin! Miten olinkaan unohtanut, että se on tullut jo teattereihin. Onko itkettävä?

Voih 🙁 Meillä oli mimmi tänään jo AIVAN kurassa kun hain hänet hoidosta. Ruoho vihersi ja linnut lauloivat. Outoa näin helmikuussa!

Oliko siis pohjassa vai täytteessä kukkakaalia?

Meillä on nyt F:llä ollut käytössä Crocsin kengät, jotka ostin alunperin kaupunki-moonbootseiksi, mutta jotka ovatkin olleet juuri sopivat näille säille!

Juurikin Kicksistä!

Pohjassa vai täytteenä?

On ollut juurikin Tarramonsterin tarrat käytössä, ja ne ovatkin olleet hyviä! Pitäisi todella ryhdistäytyä tässä :/

Luokkakokous oli räävitön, mutta älyttömän hauska, tykkäsin ☺

Meilä päikys on ainenki huomattu et ku lapsi aloittaa hoidon,kaikki on nimetty hienosti. Mut mitä pidemmälle kautta mennää,sitä harvemmin nimiä enää löytyy. Mm. Niiden kadonneiden rukkasten etsimistäkin helpottaisi se nimi.
ja ei,ei vielä välikausipukua. Nii ku moni on sanonu jo ni välivaatetta pois toppiksen alta,ja kevyempää hattua/hanskaa. Onpa lapsen kivempi leikkiäki ku kurarukkasten alla ei oo ne superpaksut talvirukkaset. 🙂

No pöh, sopis kyllä vaaleat hiukset sulle Karkki :). Ja ois vieläpä koko perhe sitten samaa sävyä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, piristää kummasti ja vaikuttaa persoonaankin positiivisesti eikä välttämättä tyhmentävästi ollenkaan ;).

T. ex brunetti

Aurinkolasit ehdottomasti Trend Opticista! 🙂

Mulle tuottaa kyllä kans tää ruokatarvikehomma harmaita hiuksia. Ei vaan pysty. Kaks-kolme päivää onnistuu kyllä, neljäntenä viimeistään puuttuu jokin ratkaiseva.

Totuus tulee äidin suusta? 😀 Ihana äiti sulla!

Hello!

Kerrothan vielä, mikä on tämmöinen ihmelakka huulissa? Merkki?

Viikon ostokset, ei juu ikinä kerralla onnistu–viisi henkeä takaa sen– ja vain yksi autolla kaupassa käyvä…
Kiinnostaisi kokeilla sitä ”ovelle kauppakassi”-palvelua. Kokemuksia??

Vikingin välikausisaappaat (on lämmin vuori) toimivat, ei kastu ikinä sisältä märiksi!

Mitähän vielä. No sen harmaasävyleffan pääosassa on Don Johnsonin (Miami Vice-tähti) tytär. En tiedä tyttären näyttelijän lahjoista, mutta hänen vanhempansa eivät aivan Oscar-tasolle yllä kumminkaan…

Se Luokkakokous vois olla hupaisa leffa.

Muikeaa Maaliskuuta!

Tota mäki jaksan ihmetellä miten saa viikon ruoat ostettua yhdellä kerralla.. Aina jotain puuttuu tai jokin unohtuu. Ärsyttävää.

Sen haluankin todella nähdä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X